sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Uusia kuulumisia



Nyt kun on vanhat remppakuvat mukavasti sikinsokin allaolevissa posteissa, on uusien kuulumisien aika. Vielä en ole taloon muuttanut, sen verran kylmiä ilmoja pidellyt että olen pysytellyt suosiolla kilometrin päässä vanhempieni luona jossa myös yhdessä huoneessa "toimistoni" sijaitsee, eli netti ja tietokone yritykseni hommien pyöritämistä varten. Lämpöä pidetään yllä käymällä lämmittämässä talon takkoja ja helloja. Pintapuolisesti talo on kunnossa ja paljolti myös sisustettu.

Kylpyhuoneremontti sekä vesi- ja viemäriputkien vetäminen alkoi viime kesänä. Alakerran vanha käytävän lautalattia piti purkaa jotta sitä kautta sai viemäriputken vedettyä kellariin ja sitten lopulta vietäväksi sitä kautta ulos. Kuten kuvasta näkyy, eristeenä on ollut vanhan tavan mukaan turvetta ym. luonnonmukaista muhjua.



Siskoni mies on kätevä käsistään ja hänellä on paljon aikaisempaa kokemusta vesieristyksistä joten hän on ollut puuhamiehenä tämän projektin suhteen. Alla olevassa kuvassa kylpyhuonetilan lattiavalu lattialämmityksineen tehtynä.



Siskon mies nikkaroi minulle myös taitavana puuseppänä ihanan ikkunan johon tein lyijylasilistasta koristekuviot.



Unelmanani on kylpyhuoneen suhteen että siitä tulisi hieman Art Deco-tyylinen. Ajaton, selkeä ja tietyllä tavalla moderni, olematta kuitenkaan tylsä. Pikkuhiljaa olen hankkinut tarvikkeita ja kaikki alkaa olla kasassa. Oikeasti hirvitti hanojen hankinta (arrrgh) kun ovat ainakin meikäläisen budjetille aika ökykalliita, mutta päätin että kun kerran tekee sen kylpyhuoneremontin juuri niin kuin haluaa niin sen pitää kestää aikaa ja olla sellainen että siihen ei kyllästy. Olen aina ihaillut "romanttisia" vanhanaikaisia hanoja joten sellaiset nyt sitten hommasin. Saldo: ammehana 235 €, "rosa retro" allashana 181 € (ja nyt sitten tässä vaiheessa pitää sanoa: "Ammeessa istuminen ja esteettisten hanojen tuijottaminen: priceless!").

Lisäksi 2 peiliä, peilikaappi, wc-istuin (Rautiasta, ja vielä musta sellainen, sain synttärilahjaksi vanhemmilta :) ), valaisimet Ikeasta (pyöreät pallukat 19 €/kpl), kaakelit ja altaan hommasin jo vuosia sitten ja toissasyksynä kylpyamme. Amme on ehdoton ylellisyys josta en tingi. Olen joskus sellainen vilukissa että ainoa lohdutus (teen juonnin lisäksi) on haave ihanasta vaahtokylvystä. Voi sitä päivää kun vihdoin saan omaan ammeeseen pulahtaa. Enkä varmana tule vedestä pois ennen kuin on sormet ryppyset kuin rusinat! :P

3 kommenttia :

  1. Oih, olen niin onnellinen, kun löysin tänne aivan sattumalta! Näin puutarhasi telkussa Puutarhaunelmissa ja olin aivan myyty. Talosi on myös mieletön. Tuskin maltan odottaa kevään ja kesän uusia päivityksiä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria! Kevään tullen kun ilmat lämpenee ja pääsee paremmin remontti- ja puutarhahommiin niin varmasti tulee paljon päivityksiä lisää :)

    VastaaPoista
  3. minäkin onnellinen kun sattumalta tänne tieni löysin!! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...