Oodi puutarhalle

Tänään näin Facebookissa hupikuvan jonka totuudenmukaisuus nauratti, vaikka melko vähän on viimeaikoina naurun aiheita löytynyt. Sen olen kyllä huomannut että aika moni meistä käsittelee vaikeasti kohdattavia asioita huumorin kautta. Se on ehkä yksi henkinen suojautumismekanismi. Kuvassa oli harmahtavan normaalia perhearkea, jossa kaikki näpräsivät samassa huoneessa kännykkää eivätkä juuri huomioineet toisiaan. Alla oli puolestaan kuva jossa perheet innoissaan ulkoilivat yhdessä kauniissa maisemissa kun olivat paenneet kodeistaan luonnon vapauteen. Kuvatekstissä luki "Elämä ennen ja jälkeen koronaviruksen".

Nyt onkin ollut nähtävissä että ihmiset hakeutuvat ulos luontoon kun etätöiden vuoksi pitää päästä "tuulettumaan". Luonnossa ihminen voi pitää hieman paremmin turvaväliä kuin leffateatterissa, ostarilla tai konserttisalissa, kunhan eivät kaikki kaupunkilaiset yhtenä laumana rynnistä puistoihin. Onko luonnosta muotoutumassa, tämän yhteisen dramaattisen vaiheen kokeville tulevaisuuden ihmisille yhä laajemmin uusi "viihteen" muoto? Opimmeko me viimein pysähtymään pienten, yksinkertaisten kauniiden asioiden äärelle?

Omassa puutarhassa puuhastelu tuntuu (ja on aiemminkin tuntunut) lottovoitolta ja tulevaa kevättä varovaisen toiveikkaana odottaakin jo kuin lapsi joulua konsanaan. Mitä kevätkukkia vihreiden lehtien seasta kääriytyisi?

Kukkivatko nämä ‘Peach Blossom‘ -tulppaanit vielä tänä keväänä? 

Antavatko omena- ja kirsikkapuut notkuvaa satoa syksyn tullen ja kuhisevat keväällä kimalaisia ja kukkakärpäsiä?

 Minulle - kuten varmasti jokaiselle teistä, jotka blogiani luette - puutarha on henkireikä ja omanlaisensa maailma, jonka estetiikkaan uppoaa kaikilla aisteilla. Sen tuntee käsissä ja sormenpäissä pehmeänä multana ja kevyenä perliittinä. Sen kuulee kevätlintujen konserttina ja viiruhelven havinana. Sen haistaa hyasinttina ja tuoreena koivunlehtenä sateen jälkeen.

Sen maistaa porkkanoina ja uusina perunoina...

...ja kesän parhaina salaatteina, joita syötyään tuntuu että koko keho herää eloon ja terävöityy. 

En osaisi enää kuvitella elämääni ilman kasveja. Matkustelusta en ole koskaan juurikaan välittänyt ja olenkin elämässäni joskus hävennyt sitä että en halua ottaa kuvaa Eiffeltornista tai maata etelän aurinkorannoilla. Omat kaukaisimmat matkat ovat olleet Pohjois-Norjaan ja toki niistä reissuista ihan kivat muistot jäivät mutta en tunne mitään suurta kaihoa lähteä sinne uudelleen. Jos haluan saada elämyksen vieraasta kulttuurista, nautin siitä vaikka jonkin upean dokumentin myötä ja elän siinä mukana. Ilmastonmuutoksen myötä en enää häpeä sitä, että en ole elämäni aikana lennellyt ympäriinsä. Tällä en toki yritä syyllistä muita valinnoistaan, koska kaikki teemme niin monenlaisia valitoja päivittäin, jotka vaikuttavat kaikkeen. Tämä on vain oma henkilökohtainen tunteeni matkustelusta ja kestävän ekologisuuden suhteen petrattavaa on itsellä vielä niin monessa asiassa.

 Suurin unelmani on vain aina ollut että saisin rakentaa ihan oman paratiisin, jonne voi matkata muutaman askeleen päähän. Haluaisin aina istuttaa vielä yhden puun lisää mutta tila loppuu kesken.

Olen onnekas kun olen saanut juoda aamuteetä kirsikoiden kukkiessa ja istua kesäkuumalla banaaninlehtien katveessa. Ne muistot voivat olla aivan yhtä arvokkaita. Puutarhassa voi nähdä ja tuntea lähes kaiken mitä haluaa kokea - ja ennen kaikkea kokea syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Maahan. Toivon, että nyt pöpöiltä suojautumiseen käytetyt kertakäyttöiset kumihanskat muuttuvat pian yhä useamman käsissä myös puutarhakäsineiksi - ja että ihan jokainen meistä saisi kokea ympärillään parantavaa, puhdasta tilaa hengittää. ♥ Jos emme voi nyt halata toisiamme, halataan vaikka puita. ;-) 

Iloa tulevaan viikkoosi!

Linda

Juurta jaksain

Oman kotivaran tärkeys on monella ihmisellä nyt noussut arvoon arvaamattomaan. Tämä tapahtumaketju on sellainen, jota omassa kodin varautumisessani olen pohtinutkin poikkeustilanteiden varalta ja ihan siitä syystä vuosia sitten päätin harjoitella oman hapanleivän tekoa jos vaikkapa leivontahiivaa ei olisi juuri saatavilla. Jauhoja pitää aina varastossa olla! Ehkäpä nyt ryhdyn paneutumaan leipäjuuriin oikein antaumuksella. Kaikki vinkit ja reseptit otan siis ilolla vastaan kokeneemmilta. ;-)

Olen aina tykännyt leipoa ja hyvin harvoin tuleekaan enää kaupan leipää ostettua. On oma tuore leipä niin paljon parempaa, tietää mitä se sisältää ja koti tuoksuu ihanasti leivontapäivänä. Leipominen ei ole vaiva, se on ilo kaikkina hetkinä. Oma iso kauraleipä, jonka leipomisen mummi opetti äidilleni ja äiti minulle, on se paras leipä. Siihen ei ole paperille kirjoitettua reseptiä, se on vain käsituntumalla tehtävä juttu vedestä, kaurahiutaleista, hiivasta, voista ja jauhoista. Tärkeintä siinä suuressa 7dl nesteeseen tehtävässä taikinassa on paisto 40 min. ajan jolloin muhkeaan leipään tulee supermaukas kuori.

Hapanleivän suhteen olen nyt ottanut omia vapauksia mitä useamman satsin olen leiponut. Aloitin aikanaan ruisleivän taikinajuuren teon tällä perusohjeella. Itse kuitenkin havaitsin että leivonnan loppuvaiheessa tuo 6½dl jauhoja oli hieman liikaa ja taikinasta tuli aika junttia. Kannattaa luottaa käsituntumaan. Ohje on muuten hyvä ja limput ovat onnistuneet suurimmaksi osaksi ihan hyvin. Riippuu toki myös jauhomerkistä mitä käyttää kun toinen jauho voi olla hienompaa ja toinen karkeampaa. Itse tykkään myös puikulamaisista ruisleivistä joita voi vaikka paahtaa leivänpaahtimessa, joten muunsin tätä reseptiä hieman omaan tottumukseen paremmin sopivaksi. Taikinajuuren laitan myös aina olohuoneen kivitakan päälle lämpimään. Mimma ei vielä toistaiseksi ole nakannut sitä sieltä alas (fingers crossed...). Jos siis kaipaat tekemistä, pistä juuri tekeytymään. ;-)

Koska halusin leivästä hieman kuohkeamman, fuskasin ja laitoin sekaan ½pss kuivahiivaa (koska sitä kotivarakaapissa oli). Toki toimii ilmankin, olin vain malttamaton ja halusin leivästä pehmeämpää. Taikinajuuri itsessään antaa pontta ja hapanleivän makua. Perustaikinaan (joka on siis vain vettä ja ruisjauhoa) laitoin mausteeksi suolan lisäksi pari ruokalusikallista siirappia sekä reilut teelusikalliset kuminaa ja anista makua tuomaan (morttelissa jauhettuina).

Itse taikinaa saa kohottaa lämpimässä paikassa ainakin pari tuntia. Sitten taputtelen niistä kevyesti noin 10cm pituisia "lättyjä" ja leivät saavat kohota pellillä liinan alla peitettynä vaikka tunnin. Huoneenlämpö vaikuttaa kuinka hyvin taikina kohoaa. Aiemmin päivällä lämmitetty keittiön puuhellan päällinen on illalla vielä sopivan lämmin kun kädellä kokeilee, että siinä pelkän leivinpaperin päällä leivät nousevat mukavasti. Jos hellassa ei ole ollut lämpöä, olen pistänyt pellin suosiolla 30-asteiseen uuniin kohoamaan joksikin aikaa ja uunissa lämpö säilyy hyvin.

Kun leipien pinta on halkeillut, näkee että kohoamista on tapahtunut. Sitten paistan leivät 225 asteessa noin 20-25 min. Paiston jälkeen laitetaan ne liinan alle jäähtymään, jotta eivät kovetu ihan korpuiksi. Jäähdyttyään pakkaan leivät heti pussiin tai rasiaan. Ihania ovat toki heti tuoreeltaan, mutta säilyvät pitkään - kuten ruisleivillä on tapana.

Koko maailma on nyt poikkeustilanteen alla mutta uskon että siitä selvitään. Vaikka olen luonteeltani vahvasti realisti, sisimmässä on tunne että nyt koko maailmaamme ravistellaan jotta jotain uutta ja parempaa voisi syntyä tilalle. Turha lentoliikenne ja matkustelu vähenee, ehkä ihmiset oppivat uusia parempia toimintamalleja ja yhteisöllistä välittämistä, ehkä meistä yksilöinä ja kansakuntina tulee omavaraisempia, ehkä opimme arvostamaan luonnon lahjoja ja nauttimaamme ravintoa paremmin kun pysähdymme pakosti. Viikonloppuna olivat jo ihmiset tungeksineet luonnon syliin kun muualle ei uskalla mennä.

Ehkä pysähdymme tähän hetkeen, opimme pitämään huolta toisistamme ja vanhuksistamme. Monta ehkää, joiden rakkaudellisesti toivoisin tapahtuvan vaikka nyt tämä keino siihen ei ole todellakaan kaunis. Itseä astmaatikkona keuhkoihin iskevä virus luonnollisesti huolettaa enkä siksi halua liiemmin nyt ihmisiä tavata, mutta ehkä kaikki menee aaltona ohi kun jokainen meistä tekee osansa. Menee tai ei, merkitsee se monella tapaa paluuta perusasioiden äärelle. Paluuta juurille.