lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kevätsiivousta

Tänään oli kauniin keväinen lauantaipäivä, joten tuli taas muutama perennapenkki siivottua ja syksystä jääneitä viimeisiä lehtiä haravoitua. Tuli myös juotua ulkona kuppi teetä puutarhahommien lomassa, samalla lintujen moninaista kevätkonserttia kuunnellessa. Äänet vaihtelivat normaalista "titityystä" epämääräisiin piippauksiin ja sepelkyyhkyn huhuilevaan pulutukseen. Kasvihuoneeseen olen jo kylvänyt perennojen siemeniä joiden ei kai pitäisi kärsiä lämpötilan vaihteluista, päinvastoin. Viimesyksyä keräsin omalta pihalta ritarinannuksen ja palavarakkauden siemeniä. Laitoin kasvamaan myös nukkapähkämöä, iisoppia, jättipoimulehteä ja isoniittyhumalaa. Saas nähdä kuinka käy.

Kaikki lumet ovat jo melkein poissa ja joka päivä löytyy aina vaan enemmän narsissin alkuja. Aikaiset krookukset ja helmihyasintit ovat jo melkö pitkällä. Sain siskoltani pääsiäisenä ruukullisen ihania "Bridal Crown" narsisseja. Vein ne kasvihuoneeseen tuomaan viherrystä ja levittämään huumaavan vahvaa tuoksuaan. Lähikaupasta löytyi myös pääsiäisestä yli jääneitä, vielä nuppuisia "Ice Follies"-narsisseja ruukussa. Menee varmasti vielä kuukausi kunnes omalla pihalla voi samaisia kukkia ihastella, joten sillävälin voi näitä katsella :)

2 kommenttia :

  1. Ah, nuo perunanarsissit ovat minunkin suosikkeja! Ihanaa, että omistat kasvihuoneen, siitä on varmasti sekä iloa että hyötyä. Itse olen ollut tänään samoissa siistimishommissa, vaikka aurinko ei meillä paistanutkaan. Illan olen vääntänyt sanomalehtipaperista taimipotteja ja huomenna meinaan kylvää ensimmäisiä satseja. Tuota palavaa rakkautta muun muassa, valkoisena.

    VastaaPoista
  2. täällä on ihan luminen piha vielä.... sulaisi jo....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...