keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Sinistä ja punaista


Viikon värikollaasihaasteessa sinistä ja punaista. Aluksi mietin kuinkahan onnistuu, on sen verran vaikea väriyhdistelmä, samassa kuvassa en löytänyt esiintyvän näitä kahta kun yhdessä kuvassa joka on "sinisestä huoneesta", mutta loput sitten ovat jompaa kumpaa väriä. Löysipä Viirukin taas paikkansa kollaasissa, istuskellen valtiaana omalla sinisellä muhkealla vapaa-ajan sohvallaan jonka hänelle aikanaan askartelin pehmustetusta pahvilaatikosta ja teddykankaasta :) otti kyllä sen heti omakseen.

6 kommenttia :

  1. Tämähän on upea! Sanottakoon samalla, että niin on koko blogisikin.

    Teen itsekin oman unelmani täyttymisestä - vanhasta mummonmökistä ja sen remontista - tarinaa yhteen blogiini, mutta se projekti on vasta niin alussa, että ehkä ajan kanssa siitäkin tulee näyttävämpi, kuin nyt kun kaikki on vielä ihan likaista, rikkinäistä ja sekaista. :)

    VastaaPoista
  2. Sininen ja punainen, hmmm..se on vähän niinkuin me ihmisetkin, kaksi niin erilaista puolta löytyy?! Hyvä kuva, samalla kertaa raikas ja lämmin. Ihana lukunurkkaus/mietintäpaikka uusille puutarhasuunnitelmille.

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihana onkaan Sininen huoneesi punaisine tuoleineen. Ja Viiru-fanina olen eri tyytyväinen hänen esiintymisestään :-)
    Tuo ritarinkannuksen sininen on kuin sadusta!

    VastaaPoista
  4. TeeTee: Kiitos paljon! Täytyypä pitää myös silmällä blogiasi. Paljon onnea mummonmökkiprojektillesi! :)

    Piitu: Kitos!

    Saila: Pitää varmaan kohta perustaa Viirulle oma fan club ;) ritarinkannukset on kyllä niin ihania. Hykertelin tänään tyytväisenä kun koulin kymmeniä uusi ritarinkannuksen pikkutaimia omiin ruukkuihinsa :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kollaasi. Viiru on ihana.

    VastaaPoista
  6. Tämähän on mielenkiintoinen! Ihana kisu!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...