sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Halloweenjuhlien satoa ja makaaberit alkupalat

Tervetuliaisiksi katoin eteisen pöydälle kammottavat alkupalat. Ihanat syksyiset kukat löytyivät oman kylän kaupasta. Kotitekoiset karamelliomenat ovat kokeilemisen arvoisia jos on kotimaisia omppuja käsillä (resepti tämän postauksen lopussa).

Lauantai-ilta kului hauskoissa merkeissä. Minulle on perinteeksi muodostunut vuosien aikana järjestää pienet Halloween-pippalot Romppalassa. Olen jo lapsesta asti ihastellut, hieman kateellisenakin, amerikkalaisten tapaa juhlia Halloweenia, vaikka kieltämättä karsastan sen pikkaisen liian ylitsepursuavaa kaupallisuutta. Enemmän minua lähinnä tapahtumassa kiehtoo ajatus siitä, että se on joulun ja kiitospäivän lisäksi heillä yksi tapahtuma josta kaikki nauttivat ja joka antaa perheille yhteistä hauskaa puuhasteltavaa, eritoten lapsille. Kaikki lapsenmieliset toki nauttivat siitä varmasti vielä enemmän, viritellessään kotiaan pelottavilla koristeilla. Suomalaisten pääsiäinen trulleineen ja pääsiäiskarkkien keruu ovelta ovelle ovat puolestaan täysin vieraita asioita amerikkalaisille. Mielestäni meidän pääsiäinen noitineen vastaa ehkä enemmän amerikkalaista Halloweenjuhlaa.


Halloweenin rantautumisen Suomeen alkaa tosin jo aistia. Vuosi vuodelta krääsän määrän hienoinen lisääntyminen kielii eritoten kauppojen innostuksesta saada joukkoon jälleen yksi uusi juhla jota kaupata. Lapsesta asti olen kaihoisasti haaveillut suomalaisesta Halloweenista ja nyt se alkaa pikkuhiljaa toteutua. Rakastan kummitusjuttuja, mystisiä asioita ja eritoten Halloweeniin liittyviä uskomuksia. Wikipedian tietämystä lainatakseni:

”Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan. Suomessa vastaava juhla oli kekri. Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kuhtuvat toisensa vieraaksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.”


Luonani ei onneksi painittu tai ”veisata völlötetty” (mitälie sekin tarkoittaa, jotain lauluntapaista?), mutta sen sijaan maistelimme uteliaisuudella erästä, jopa meidän pikkukyläämme lähikauppaan rantautunutta halloweentuotetta, nimittäin vaahtokarkkisilmiä. Meillä siis paremminkin ”möllötetiin” kirjaimellisesti. Sainpa villin ajatuksen tehdä noista silmistä näyttävät alkupalat. Hienostuneella tavalla pikkuleivältä tarjoiltuna, lepää ranskalaisella kirsikkahillolla ryyditettynä, silmämuna tarjottimella! Pienenä vinkkinä sanottakoon että pipari ja hillo olisivat pärjänneet aika hyvin ilman kaiken kruunaavaa silmää, mutta pakkohan sitä oli kokeilla.

"I only have eyes for you..."

Sain videoitua maistelukokemukset, jotka olivat…vähintäänkin mielenkiintoisia (pidetäänpä ne vain yksityisarkistossa…). Kuinkahan sitä kulinaristista makuelämystä kuvailisi? Minun ikäpolveni muistaa varmasti nuoruudesta villityksen nimeltään limapallo. Sitä oli mukava heitellä seinille ja toisia kohti. Limapalloa ei tosin tuskin ole kukaan täysjärkinen maistanut. Vaahtokarkkisilmä muistutti sitä aika paljon. Silmässä oli sitkeän limainen, ja epämääräisen veltto, mutta silti kiinteä, hyvin kimmoisa koostumus. Tämän karamellin tosin kruunasi puraistessa, sisältä yllättäen purskahtava nestemäinen kirpeähkö täyte. Vaahtokarkkisilmän syönti on siis ehdottomasti köyhän miehen pelkokerroin kotioloissa. Kannattaa kokeilla (vaikka en suosittele).


Halloweeniin sopiva hämähäkkikakku, suklaamoussella ja mansikoilla.


Photoshoppasin jokaiselle halloweenkortin joka samalla toimi paikannäyttäjänä. Mallina poseerasi, kukas muukaan kuin meidän oma Viiru-vampyyrikissa ;) ♥

Resepti:
Halloweenin Karamelliomenat


6-8 kotimaista pientä omenaa
Päälle hasselpähkinärouhetta, strösseleitä tai suklaahippuja oman maun mukaan

Karamelliseos:

110 g voita
2 dl sokeria
1-2 tl vaniliinisokeria
½ dl vaaleaa siirappia
4 rkl vehnäjauhoja

Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Seivästä omenat esim. puisiin grillitikkuihin. Kuorruta pestyt, pienet kotimaiset omenat dippaamalla karamelliseokseen tai lusikoimalla sitä omenan päälle. Pyörittele omenaa hetki jotta karamelliseos jähmettyy hieman. Pyörittele omena esim. pähkinärouheessa ja laita jähmettymään öljytylle leivinpaperille. Annoksesta noin 6-7 karamelliomenaa.

4 kommenttia :

  1. On ollut varmasti mukavat juhlat :)
    Kukkakimppu on kaunis ja nuo silmämuna-leivokset oikein viehättävät ;) + hieno photoshoppaus Halloween tyyliin!
    Tuota karamelliomppu reseptiä tekisi mieli kokeilla, olen haaveillut niistä vuosia, mutta en ole muistanut/saanut aikaiseksi kokeilla.
    Tyydyttiin tänäkin vuonna mörkömuffineihin, muuta erityistä ei Halloweeniksi meillä tehtykään.

    Mukavaa marraskuun alkua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oli hauskaa! :) Sama juttu mulla, monta vuotta olen niitä omppuja miettinyt, tai itse asiassa lapsena jo kun ihmettelin Maija Poppanen elokuvassa että mitä ne oli. Reseptiä pitkään metsästin mutta kaikissa (ainakin amerikkalaisissa) ohjeissa luki tyyliin "sulata pussillinen karkkeja ja dippaa omenat siihen". Näitä karkkeja on joskus tullut tehtyä ihan muuten vain joten sillä uskalsin kokeilla ja hyvin toimi ja nopeita tehdä :) Kivaa marraskuuta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli eilen kanssa tommoset vaahtokarkkisilmät, tykkäsin kyllä :D
    Ompas sulonen vampyyrikisu :)

    VastaaPoista
  4. Heippa Systeri! Kiitos vielä viimeisestä! Kivaa oli ja maha on vieläkin pullollaan herkuista!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...