keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Puutarhablogi-tunnustus


Marian koti ja puutarha-blogista tupsahti Romppalaan tänään tunnustus inspiroivasta puutarhablogista, tuhannet kiitokset Maria! :) Tunnustuksen saajan tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:

Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Mikä on puutarhafilosofiasi?

Blogi syntyi seuraajana nettisivuille jotka aikanaan (2003) tein Romppalan remonttia koskien. Talon kunnostuksesta tulikin silloin yllättäen melko julkinen projekti Kodin kääntöpiiri-ohjelman jälkeen ja ihmiset vielä tänä päivänä kyselevät kuulumisia. Blogia on niin helppo ja mukava päivittää ja ihania uusia ystäviäkin on täältä löytynyt.


Koska olen aina rakastanut kaikkea kaunista ja etenkin luontoa ja kukkia, alkoi vuosien saatossa oma metsäpuutarha muodostua kallioiselle, melko varjoisalle pihalle. Lasinen kasvihuone oli myös pitkäaikainen unelma josta nyt olen saanut monta vuotta nauttia. Sitä kun fanaattisesti jostain innostuu ja puutarhan vihreät keijut yllyttävät lisää ja lisää kasvattamaan, siinä pyörittelee lähimmät ystävät ja sukulaiset päätään kun keuhkoan silmät kiiluen kaiken maailman nukkapähkämöistä ja kanukan taimista. Täällä saa vapaasti paasata samanhenkisten viherpiipertäjien kanssa ;)

Tunnearvoltaan arvokkain on varmaankin vanhempieni pihalla kasvava lehtikuusi jonka lapsena siihen isän kanssa siirsin oman pihan takametsästä, ajattelin ”pelastavani” sen sieltä pusikosta ja pakotin isän istuttamaan sen siihen leikkimökkini oven pieleen. Seurasin kuinka taimi kasvoi muutamassa vuodessa pituudeltaan ohitseni ja nythän reippaasti yli 20 vuoden jälkeen se on mahtava uljas puu jonka pehmeitä pitkiä neulasia käyn aina keväällä hiplaamassa :) Puut ovat minulle kovin läheisiä, niiden kasvu vie aikaa joten kunnioitan niitä kovasti. Kovin harvinaisia kasveja ei Romppalan pihalla ole, ystäviltä saadut taimet aina muistaa minkä on keneltäkin saanut. Köynnöshortensiaa olen paaponut ja suojellut monta vuotta joten siitä on tullut aika tärkeä ja pikkuisia kirsikkapuitani rakastan.

Puutarhafilosofiani on se, että puutarha koulii hoitajaansa ja muistuttaa siitä että ihminen ei voi leikkiä luontoäitiä vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Puutarhaa tehdään lempeästi ja luonnon ehdoilla. Kasvu palkitsee sielua ja vihreys hoitaa sydäntä. Kasvit ja luonto suurena osana elämää tekee siitä rikkaan :)

Pakko lopuksi vielä näyttää tämän kevään siemenhankinnat joista yksi innostaa yli muiden, nimittäin amppelitomaatti ”Hundreds and Thousands” joka lupaa nimensä mukaisesti satoja ellei tuhansia pikkuruisia viinirypäleen kokoisia makeita tomaatteja. Jos tuon kasvatus onnistuu niin riemuni on rajaton. Kunhan kuun vaihe tästä vaihtuu taas kasvavaksi muutaman päivän sisällä ja tarkastan kuukalenterista optimaalisen päivän, kylvän siemenet esikasvamaan olohuoneen ikkunalaudalle (tai kasvihuoneeseen sään salliessa).


Mukaan tarttui myös tumma ”Black Cherry”-kirsikkatomaatti. Makea sidesalaatti ”Chartwell”, pinaattikiinankaali ja retiisit päätyvät kasvilavoihin toukokuun lämmössä. Unelmaisen kauniit keisarinelämänlangat ”Split Second” ja ”Sunrise Serenade” saavat köynnöskaverikseen sinivalkoisen ripsukukkaisen tuoksuherneen ”Blue Ripple”. Paahteiselle paikalle kylvän viimevuotisen onnistumisen innoittamana pioniunikkoa ”Candy Floss”. Viime vuoden muutamasta pioniunikosta keräsin talteen varmasti tuhansia pieniä siemeniä jotka ovat hyvässä tallessa paperipussissa. Siinäpä puutarhaunelmia kerrakseen. Mihinkähän tänne pioniunikkopelto mahtuisi? :)

Sitä jään miettimään ja koska tunnustus pitää jakaa eteenpäin viidelle puutarhaan keskittyvälle blogille, tästä lähtee eteenpäin seuraaville:

http://laiskapuutarhuri.blogspot.com
http://puolikuutapeipposesta.blogspot.com
http://maalaispuutarha.blogspot.com
http://sarinpuutarhat.blogspot.com
http://risusydan.blogspot.com

10 kommenttia :

  1. Ansainnut olet tämän tunnustuksen. Käyn täällä sinun luona vierailemassa ja olen ihastunut tietysti sinun Mimmaasi. Hän on valloittava. Ihanaa kevättä teille molemmille.

    VastaaPoista
  2. Voi kitos Iiris :) Mimma lähettää terveisiä ja hännän heilutuksia! Ihanaa ja antoisaa kevättä myös Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tuhannet kiitokset sinulle ihanasta tunnustuksesta!
    Tämä vaatiikin vähän enemmän mietintää, palaan tunnustukseen blogissani viikonloppuna, kun on enemmän aikaa....
    Mimmalle rapsutuksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! :) Ja Mimma kiittää rapsutuksista, perille meni ♥

      Poista
  4. Olipa hyvin sanottu moni asia, ja se on niin totta että toisten puutarhablogistien kanssa voi jakaa tätä innostusta mitä melkein kukaan normaali (!) ystäväni ei ymmärrä.
    Voihan suloisuus tuota sinistä tuoksuhernettä. Toivotaan tuhansia tomaatteja!
    Mimma varmaan arvostaa kevään tuloa. Ainakin Ransu asettuu lumettomaan kohtaan ja varmaan imee sieltä paljastuneesta, litistyneestä nurmikosta jotakin elämän eliksiiriä itseensä tassujen kautta, keskittymisen oikein huomaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, normaalin ihmisen ja puutarhurin ero on aika suuri :D Mimma on ottanut aika rennosti tämän alkavan kevään, vapaana en uskalla Mimmaa ulos laskea ja rouva vihaa valjaita joita huonoin tuloksin olen yrittänyt kokeilla, joten saattaa kuningatar jäädä ihan sisäkissaksi kun ei ole koskaan edes hinkunut ulos. Oli kuitenkin viettänyt viimeiset 6 vuotta enemmän tai vähemmän ulkona hiirijahdissa. Nyt tulee ruoka valmiina pöytään eikä tarvi huolehtia kuin siitä nukkuisiko sohvalla, ikkunalaudalla vai sängyssä :D se tuntuu passaavan.

      Poista
  5. Kiitos tunnustuksesta! Olen ihan otettu. Samaa ”Hundreds and Thousands” -tomaattisiemenpussia hypistelin eilen käsissäni. Täytyy se nyt hankkia, kun saan sinulta täältä vertaistukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Tsemppiä, tomaatinkasvattajan vertaistuki on aina paikallaan! ;) (minulle etenkin kun on vasta toinen kerta kun kokeilen)

      Poista
  6. Voi kiitos Linda tunnustuksesta. Olen ollut vähän huono vastailemaan näihin tunnustukssiin, mutta nyt voi räväyttää sitten kerralla vaikka pari. Olet kyllä varsin kekseliäs "kissanainen" ja tuo kuningatar taulu oli kyllä aivan huikea. Ihana myös tuo sisäomenapuu. Valoisaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Ja kiitos ihanasta kommentista! Kaunista alkavaa kevättä myös sinne!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...