maanantai 7. toukokuuta 2012

♥ Ihana päivä ♥

 Ensimmäinen narsissi kukassa. Pikkuinen "Rip van Winkle" ehti ensin :)
 Käyskentelyä luonnossa lisää kevään merkkejä etsimässä
ja sinisten vetten äärellä rauhoittumista.

 "Siskontyttöä" Lunaa valjaskävelyttämässä, paljon oli jännää tutkittavaa
luonnossa ja pienen nuoren kissan ihmetystä suuressa ulkomaailmassa ♥
Reilun tunnin retkeilyn jälkeen kisu nukahti tuolilleen väsyyneenä muta onnellisena :)


Huomenna 28v synttärit mutta tänään jo niitä juhlittiin kahvitteluiden kera :)
Niin paljon ihania lahjoja olen saanut vaikka mitään en ole toivonut. Tuurissa Jalokivigalleria valitettavasti lopetti liikkeensä, mutta sepä tiesi isoa alennusmyyntiä, jopa -90%. Äiti, isä ja
siskoni olivat sieltä kaikkea ihanaa minulle lahjaksi hamstranneet joten tällä kivifriikillä on nyt koti aikalailla täynnä mitä ihanimpia kiviä ja kristalleja! ♥ HUH! ♥ En tiedä johtuuko siitä että olen tällainen maamerkkinen härkäihminen, mutta jo lapsena kivimessuilla ihastuin kaikkiin ihaniin kiviin. Kuvassa vain pieni osa näitä nyt lahjaksi saamiani ihanuuksia: Vasemmalta: akaatti, selestiitti (myös "enkelikivenä" tunnettu), savukvartsisauvoja, vuorikidesauva ja -palloja, hiottu pieni pyöreä sininen kivi on myös selestiittiä, kullanvärinen on rikkikiisua ja edessä tuo vaatimattomimman näköinen ruskehtava palanen on siru aitoa dinosauruksen munaa! :D Aivan ihania aarteita! Puhumattakaan riipuksista joita sain, kauan himoitsemani akvamariini, palanen moldaviittia ja tektiittiriipus joka on siis lasimeteoriittia, asteroidin törmätessä maahan kovassa kuumuudessa syntynyttä jähmettynyttä lasia. Harva ehkä intoilee kivimöykyistä samalla tavalla kuin meikäläinen, mutta jotenkin ajatus että kaikesta siitä mitä maapallo on kokenut miljoonien vuosien aikana, kiteytyy juuri kiviin iso osa maan historiaa. Se vetää pienen ihmisen nöyräksi ja kun kaulassaan voi kantaa edes pienen palan sitä aikaa, se tuntuu mahtavalta :) ♥ Raahaisin varmaan tuota selestiittimöykkyäkin mukanani jos kaula vaan sitä kestäisi :D hehhe...

Superkuutakin sain ihailla oman olohuoneen ikkunasta aitiopaikalta eilen illalla. 
Mikäs sen ihanampaa! Hykerryttävä viikonloppu ♥
*kiitollinen kaikesta*

6 kommenttia :

  1. Onnittelut nyt hiukan etuajassa. :))

    Ja olipas ihana mieltä ylentävä postaus, kiitollisuudesta on aina kiva lukea.

    Ja mä olen kanssa kivimöykkuhullu, mulla on kyllä täällä vasta pienen pieni kokoelma, Suomesta en sentään kiviäni tänne kuljettanut. Sulla on aivan uskomattomia aarteita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin, olen ottanut tavaksi kiinnittää extrahuomiota kiitollisuuden aiheisiin, siitä tulee hyvä oli itselle ja ehkä myös muillekin :) Kivet ovat kyllä ihania!

      Poista
  2. Olipa hauska löytö sinun blogisi jäin sitä lukijana seurailemaan:)

    VastaaPoista
  3. Oi, sulla on ollut superihanat synttärit. Onneksi olkoon näin jälkikäteen! Ja hienot lahjat olet saanut, juuri sinulle sopivat mitä ilmeisimmin. Kivet ovat kyllä hienoja, vaikka en ihan kaltaisesi harrastaja olekaan. Kävin juuri viime viikolla Oriveden Jalokivigalleriassa pyörähtämässä, ohikulkumatkalla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...