keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Toivekoti & Puutarha-lehden joulutunnelmissa

Eilen oli kovin "jouluinen" päivä. Aamulla herätessäni avautui talvinen näkymä, ensilumi oli satanut. Kohta postilaatikosta kilahti myös ensimmäinen joululehti. Eilen ilmestyneessä Toivekoti ja Puutarha-lehdessä onkin juttua joulun vietosta täällä Romppalassa, joten jos kiinnostaa niin kipin kapin lehtipisteisiin!

Juuri noiden kuvausjuttujen takia en viime jouluna pahemmin postannut joulutunnelmointikuvia blogiini jotten paljastanut mitä lehteen on tulossa, mutta nyt laitankin muutamia silloin ottamiani tunnelmakuvia joulujutun "kulissien takaa". :)



Talvitunnelmaa kuistilla lyhtyjen valossa.


 Lehti sponsoroi kukat kuvauksiin. Eipä ole koskaan tässä huushollissa olut NIIN paljon kukkia! Sydämelliset kiitokset siis Toivekoti & Puutarhalle! Ihanaa kun sai tehdä asetelmia sydämensä kyllyydestä ja valita itse kukat. Tässä virallinen valvoja Mimma tarkistaa että mamman kyhäämä mintuntuoksuinen karkkikeppiasetelma on vielä tuore.

 Asetelma tarkistettu, kaikki OK!

 Hyasintti löysi paikkansa vanhasta kahvipurkista.


Kahvipöydässä sai olla vähän makeaa pinkkiä.


 Juhlakattaus keittiön pöydällä.

 Joulunpunaista, valkoista ja vihreää,
siitä joulutunnelma syntyy!



 Herra Viirun potretti makuuhuoneen yöpöydällä,
siskoltani saamissa kehyksissä. Rasia on 2 € kirpputorilöytö.

Makuuhuoneen lamppu ja kampauspöytä löytyivät pari vuotta sitten paikallisesta huutokaupasta.


 Olohuoneen kukka-asetelmassa havuja, neilikoita
ja tuoksuvaa gintsiaa.


 Mimma tarkkailemassa kuvausten edistymistä
omassa ylhäisyydessään ;)


 Ylhäältä on hyvä huudella ohjeita kuvaajalle :-D


Ihanat: kuvaaja Hanne Manelius ja hyvä ystäväni, toimittaja Marja-Terttu Pulliainen ♥ Heille kuuluu kiitokset kauniista jutusta.

Vielä on jouluun aikaa, mutta toivottavasti nämä kuvat inspiroivat
jo kaikkein innokkaimpia jouluihmisiä :)


21 kommenttia :

  1. Onpa kauniita asetelmia! Ja voi Mimma :-D Ihanat tunnelmat. Täytynee ehkä vilkaista, olisi kiva nähdä sun juttu mutta en haluaisi lukea koko lehdellistä pelkkää jouluilua ;-) Pitää vähän selailla jos siinä olisi muutakin. Joulujuttu SUN luona on ihan eri asia kuin joulujutut yleensä!

    VastaaPoista
  2. Minä ostin kyseisen lehden eilisellä joululehtihakureissullani ja luinkin jutun jo eilen! Hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) No mielestäni tuo lehti ei nyt NIIN jouluinen ollut kuten joskus näkee, kaunis ja värikäs numero kylläkin :) Joten vaikka et olekaan jouluihminen, niin saattaisit tykätä.

    VastaaPoista
  4. Upea tuo jouluinen sisäänkäynti valoineen ja lyhtyineen ja vielä luntakin maassa! Täytyy katsastaa lehti, vaikka joulu tuntuukin vielä kaukaiselta.

    VastaaPoista
  5. No nytkö se juttu ilmestyi! Tuntuu että ihan vähän aikaahan siitä on kun hehkutit ihanaa joulukukkapaljouttasi, ja silloin taas tuntui siltä, että tosi kauan saa odottaa ennen kuin saa lehden käsiinsä... Täytyypä huomisen kaupunkireissulla mennä lehtihyllyn kautta. :)

    VastaaPoista
  6. IHania kuvia!!!!
    Pitääpä käydä heti hakemassa lehti!

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kommenteista! Niinpä Anna-Mari, aika menee niin nopeasti että yllätti minutkin! :)

    VastaaPoista
  8. Voi hyvänen aika miten kaunista ja tunnelmallista!!!!

    VastaaPoista
  9. On se sitten ostettava tämäkin lehti! Kaunista sinulla on, tosi kaunista.

    VastaaPoista
  10. On tosiaan kiva lehti, aivan ihania tapetti-ideoitakin! Sun juttu on mahtava mutta aiiiivan liian lyhyt. Romppalaa saisi olla puoli lehteä! Ja sellainenkin huomio, että Mimma näkyi vain YHDESSÄ kuvassa ja siinäkin aivan liian pienenä taustalla! Hmph. Ja myös Mimman kuningatarpotretti on kuvassa aika sivussa, lisäksi tarkennus on joulukuusessa eikä siinä. Kuvaaja ei ole oikein osannut tarkentaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos MammaN!

    Saila: :D niin, kuningatar hieman vältteli kameraa tuolloin, istui ylhäisellä tähystyspaikallaan koko päivän. Tykkää ainoastaan kun oma mamma kuvaa. Ei sitä vieraille kuvaajille parane poseerata ;)

    VastaaPoista
  12. minulle tulee tuo lehti ja olen lukenut ainakin kolme kertaa sinun kodistasi kertovan jutun ja arvaa vaan montako kertaa olen vain fiilistellyt kodistasi otettuja ihania kuvia..Klikkasin oitis itseni lukijaksi ja haluan nähdä ja lukea myös täältä sinun kodistasi ja arjesta..
    Huohh miten kaunis koti sinulla on ja yksi syykin on ihastukseeni on se että olen itse alkanut tuoda kotiini punaista..ja aina kun jossakin näen punaista sisustuksessa innostun valtavasti..
    Kukat on aivan ihania..siis oilisipa joskus vaan mahdollisuus ostella kukkakaupasta tarpeita paljon ja tehdä itse asetelmia..Kaunista sinulla on..
    Samaa sanon minäkin et juttu lehdessä oli kyllä ihan liian lyhyt.. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos Hannele kauniista kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi ♥ Sama juttu, aina olen punaisesta sisustuksesta tykännyt, enkä ole vielä siihen kyllästynyt :)

    VastaaPoista
  14. Hyvä juttu on lehdessä, heti tunnistin kotisi kun sain lehden postissa. Ihanan tunnelmallista ja runsasta tuo sinun sisustuksesi. Nyt on niin paljon valkoista sisustuksissa, että vaihtelu virkistää.
    Meilläkin on punaista ripaus siellä, täällä, olohuoneessa sohva ja nojatuolit, liinoja, verhoja ja tyynyjä. En tykkää liian vaaleasta.

    VastaaPoista
  15. Lehdestä bongasin blogisi, joten tulinpa tekemään parempaa tuttavuutta. Toivekotilehti on ihana - sisustusta persoonallisista kodeista :)
    Kaunista katseltavaa täällä on paljon.

    VastaaPoista
  16. Kiitos teille! Samaa mieltä, tykkään kovasti Toivekoti-lehdestä, siksipä oli suuri kunnia olla mukana :)

    VastaaPoista
  17. Kyseinen lehti on parastaikaa sylissä, luen taas vähän viiveellä....hetimiten piti tulla tänne nurkkiisi pyörimään - ja päätinpä jäädä taloksi :)

    Ihanan persoonallinen koti sinulla!!

    VastaaPoista
  18. Juu, luettu on ja tarkkaan... ihana talo. Syyllistyn kommentoimattomuuteen, mutta nyt haluan antaa sinulle tunnustuksen. Ole hyvä ja käy kipaisemassa blogissani ja hae omasi!!

    VastaaPoista
  19. Tervetuloa Pepi, toivottavasti viihdyt! :) Ja kiitos Johanna tunnustuksesta <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...