maanantai 17. joulukuuta 2012

'Nymph' kukassa


Kukka kuin karamelli. Tänä jouluna kasvatin itse amarylliksen alusta lähtien. Istutin sen jo heti kukkasipulitilauksen saatuani, muistaakseni lokakuussa, ja nyt reilun viikon on tämä ihana, kerrottukukkainen amaryllis Nymph, ilahduttanut valtavalla lähes 20cm halkaisijaltaan olevilla vaaleilla unelmakukilla joissa aivan kuin hentovaraisia punertavia "siveltimenvetoja" terälehdillä. Toivon kovasti että toinenkin kukkavana tulisi, mutta se jää nähtäväksi. Sanat eivät enää riitä, joten kuvat puhukoot puolestaan tästä ihanuudesta ♥




10 kommenttia :

  1. Onpa todellakin harvinaisen kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tästä lähtien hankin jouluksi jonkun hieman erikoisemman lajikkeen.

      Poista
  2. Kaunis ja kookas. Minulla oli saman värityksen omaava vuosi-pari sitten. Nyt kotosalla on vain valkoisia ritarinkukkia, jotka ovat varsinaisia tuuliviiriä. Varret vääntyilevät edestakaisin, valon suunnalla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Merkillistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sellaisia ne tuntuvat joskus olevan! Minullakin vääntyilevät aina, tämäkin piti katkaista maljakkoon.

      Poista
  3. Aivan mahtava kukka!
    TUo värinkin on niin ihana.

    VastaaPoista
  4. Vau, miten kaunis kukka sillä onkaan. Tuoksuuko se, kun sitä nuuhkaisee läheltä ? Kerrottu valkoinen tuoksuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minkäänlaista tuoksua tässä...

      Poista
  5. Hei, löysin blogiisi juuri ja jäin lukijaksi. Ihan mahtava tuo juttusi, miten alunperin kiinnyit taloon ja mistä kaikki lähti liikkeelle. Uskomattoman tien olet käynyt talon kanssa. Tämä kolahti jossain, koska itse paraikaa samanlaisessa tilanteessa... siis siinä alkupisteessä vasta! : ) Tervetuloa vastavierailulle!

    t. Pilvi Villa Idurista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi, kävinpä heti vastavierailulla mielenkiintoisessa blogissasi ja jäin myös lukijaksi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...