sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tuunaus: Ruusulaatikosto timanttivetimillä


Siskoni löysi Tiimarin alennusmyynnistä näitä pieniä, mutta tukevia pahvisia laatikostoja hintaan 3€/kpl ja toi niitä minullekin kun pyysin. Koska seiniä ei vielä pääse tapetoimaan, päällystin yhden laatikoston tapetilla jota myös ostin Coloresta 2m, kyseessä Eijffingerin Un Bisou-mallistoa.


Jälleen ihana pohjaväri! Tuo ylempi ottamani kuva ei tee oikeutta tälle ihanalle turkoosinsiniselle. Käänsin laatikoston laatikot toisinpäin puolelle jossa ei ollut noita reikiä joihin kuuluu myös metalliset renkaat. Jotkut hienot vetimet laatikoihin halusin, ja pöydällä oli minulla juuri koristeluun tarkoitettuja, vaikkapa kynttelikköön tarkoitettuja roikkuvia muoviprismoja.



Pujotin prisman reiästä rautalangan, tein laatikkoon piikillä sopivan reiän ja kiristin rautalangalla ottamalla "tapiksi" toiselle puolelle ylijääneitä taulun kiilakehysten kiiloja kun sellaisia nyt sattui laatikossa olemaan. Hätä keinot keksii! Eipä tuo sisältäpäin katsottuna kovin hieno ratkaisu ole, mutta saa toistaiseksi kelvata :) Voisihan sinne laittaa myös esimerkiksi reiällisen pienen muovinapin.


Ruusuista ja inspiroivaa alkavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia :

  1. WAUDE!!!Upeeta mahtavaa! Tulipa herkulliset ;) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Voi miten hienoa tapettia tuokin on ja laatikosta tuli hieno....:)

    VastaaPoista
  3. Siis niin kaunis! Aivan ihanaa tapettia.
    Hmmm.... hankin joku aika sitten Bauhausista vanerilaatikoston pitseilleni yms., josta ajattelen myös kääntää laatikot, kuten sinäkin teit, kiinnittää nupit ja maalata laatikko kuluneen valkoiseksi. Pitäisikö kuitenkin tapetoida......

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! :)

    Marja: Niin, siinäpä vasta kysymys! Varmasti olisi hieno kuluneen valkoisenakin, mutta toki tapetti on myös aina romanttinen. Tähän pahvilaatikostoon kiinnitin tapetit hyvin pitävällä kaksipuoleisella tarra-arkilla josta leikkasin suikaleita, liimaillessa tahtoo joskus tapetti mennä kuprulle.

    VastaaPoista
  5. Jopa tuli tavallisesta pahvilaatikosta oikea KORU. Ihastuttava!

    VastaaPoista
  6. Miten ihmeessä noi laatikot kasataan. Terv. Hermosnsa moneen kertaan menettänyt turhista yrityksistä... :(

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...