sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuun värejä


Ihanat kruunuvuokot kukkivat. Tässä tyylinäyte 'Mr Fokkerilta'. Piti ihan nimen vuoksi keväällä ostaa pussillinen mukuloita kun nimi muistuti Ben Stillerin hahmosta, "Gaylord Fockerista", elokuvassa Perhe on painajainen - joka on yksi suosikkielokuvistani! :)


Blandaruusu 'Herttoniemi' tai 'Herttoniemen Helena' kukkii vajan edustalla. Ihana ja melko suurikukkainen romantikon päiväuni! Ruusulajike on löydetty 70-luvulla Herttoniemen kartanon läheltä maantienojasta. Voimakaskasvuinen, ei kärsi talvesta eikä kirvoista, kaunis syysväri ja tuoksuvat kukat. Voisiko siis täydellisempää ollakaan? Näin siis netissä sanotaan, katsotaan kuinka on käytännön laita. Kirvoja ei kyllä tässä pahemmin ole ollut ja kukkia tullut kiitettävästi vaikka on vasta hänen ensimmäinen vuosi puutarhassani. Suloinen ♥


Vieressä kasvava pilariruusu 'John Davis' lähti holtittomaan kasvuun ja peitti koko kohopenkin, joten oli pakko hankkia sille tuki ja pistää puska ojennukseen! Oikeassa etukulmassa kultasateen kasvua, keskellä alhaalla japaninruusukvitteni. 


Kosmoskukat ovat auenneet yksi toisensa jälkeen ruiskaunokkien seurassa.


Tämä 'Europeana' teke joka vuosi yhden samanlaisen varren ja sen päähän yhden ison kasan kukkia joita ei edes omin avuin jaksaisi kannatella. Nyt hän saa onneksi nojailla talon seinustalla :)


Jos jokaisella kuukaudella olisi oma värinsä, jostain syystä miellän elokuun aina väriltään oranssiksi kuukaudeksi. Viime syksynä sain naapuriltani Ainolta ämpärillisen tiikerililjan mukuloita joihin hän oli kyllästynyt kun ilmeisesti lisääntyivät hieman liian innokkaasti. Minullehan tämä ihanuus oli kuin lottovoitto! Näin upeasti ne nyt kukkivat huvimajan edessä. En sillä hetkellä muuta paikkaa löytänyt, mutta jotenkin tykkään tuosta oranssin ja sinisen väriyhdistelmästä. Taustalla kiipeilee lännenpiippuköynnös.




Loppuun vielä pieni päivitys köynnöshortensian vuosikasvusta.


Toukokuussa juuri istutuksen jälkeen....


... ja nyt elokuussa. Reipasta kasvua ja kovaa vauhtia kiertymässä jo rungon toiselle puolelle.


Värikkäitä elokuun päiviä kaikille! Tänään olikin mukava ulkoilupäivä. Huomenna ilmeisesti luvassa sadetta, mutta onneksi voi ottaa mallia kuningattarelta kuinka heittäytyä levolle!


15 kommenttia :

  1. Kaunis kuin mikä tuo Kruunuvuokko! Mistä olet sen hommannut? Ei ole osunut tuollainen sävy silmään missään luettelossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Korpikangassiemeneltä tilasin. Violetit ovat kyllä yleensä aika yleisiä, mutta tänä vuonna kun ostin myös pussin värisekoitusta, näyttää että ne ovat kaikki vaaleanpunaisia :)

      Poista
  2. Kauniita värejä ja kaiken kruunasi tietenkin kuningatar itse!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, löytyipä sieltä sinun nimikkokukka ;)

      Poista
  4. Upeita kuvia! Hieno köynnöskehikko ja Mimmuska niiiin rentona. Rupee nukuttaa kun katsoo tuota rentoutta ;))

    VastaaPoista
  5. Mun köynnöshortensiani voi kyllä hyvin, mutta ei kasva puunrunkoon olenkaan!!
    Täytynee myös ottaa ja kuvata se joku päivä!!

    Silityksiä kuningattarelle :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, ei kesä vielä suinkaan ole ohi (vaikka monet jo syksyä puuhaavat) kun noin kauniita kukkia löytyy. Täytyypä etsiä jostain tuota Herttoniemi-ruusua. Ihana kuva tuo tiikerililja-huvimaja-väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  7. No kappas noita tiikerililjoja <3

    VastaaPoista
  8. Täyteläisiä värejä! Kuningatar tietää että välillä pitää rentoutua!

    VastaaPoista
  9. Anita Hämeenkyröstä26. elokuuta 2013 klo 14.10

    Hei Linda, haluaisin kysyä sinulta tuosta kultasadepensaasta. Suojaatko sen jotenkin talveksi? Minulla on kaksi n. metrin mittaista kultasateen alkua, ovat viettäneet tämän kesän kasvihuoneessa ruukuissa ja kasvaneet hirveästi. Mietin, istutanko ne tänä syksynä maahan vai otanko vielä ensi talveksikin sisälle. Leikkaatko sitä jotenkin?

    Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anita! Minulla kävi niin tuon kultasateen kanssa että se talvehti "vahingossa" tuolla kompostissa kun luulin sen jo kuolleen ja hetin sen pois. Sen pienen taimen kasvatin siemenestä jonka ostin Exotic Gardenista nimellä '(kalju)kultasade' LABURNUM alpinum, jonka pitäisi menestyä III-V vyöhykkeillä asti. Ajattelin sen kyllä ensi talveksi suojata kuivilla lehdillä ja havuilla, on sen verran pieni vielä :) En ole leikannut sitä ollenkaan. Ilmeisesti leikkaus tulisi tehdä aika maltillisesti keväällä ennen silmujen puhkeamista jos jotain meinaa leikata. Olen kyllä käsittänyt että kultasade ei oikein tykkää leikkauksesta.

      Kiitos viestistä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...