lauantai 3. elokuuta 2013

Varjopuutarhan rautapaviljonki


Salaisessa varjopuutarhassa on tänä vuonna ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Kuunliljakuja elää ja voi hyvin siirto- ja jakamisoperaation jälkeen. Jotain päätepistettä käytävä kuitenkin kaipasi. Mietin jo kuinka voisin sinne jonkinlaisen tilataideteoksen tai romupatsaan aikojen saatossa kyhätä, mutta sitten tulikin kohdalle unelmieni rautapaviljonki sopuhintaan :)


Pari viikkoa ennen sitä löysin kirpputoriltamme rautaportit, mutta en vielä tiennyt mistä niille sopiva paikka löytyisi. Ne ilmeisesti silloin tiesivät paikkansa jo ennen minua kun halusivat lähteä mukaan. Nyt ne toimivat porttina paviljonkiin. Nämä vanhat portit saivat nyt uuden rautamaalin pintaan ja ovat aivan kuin uudet.


Toiselle syrjälle siirsin vanhan mustan koristekaaren joka oli aikaisemmin vähän epäloogisessa paikassa. Samalla siirtyivät 'Pohjantähti' -köynnösruusut paremmille paikoille, samoin kuin hieman kitunut kärhö 'Warszawska Nike' joka innostuikin heti uudesta paikastaan.


Siskoni löysi kesälomareissullaan Tampereelta kirpputorilta tämän ihanan lyhdyn 5€ hintaan ja toi sen tuliaisiksi kun ajatteli sen sopivan paviljongin koristeeksi, ja sehän sopii kuin nenä päähän. Kiitos systerille ihanuudesta! :)


Kehykset löysin paikalliselta kirpputorilta "ikkunaksi" yhdelle seinälle. 


 Tässä vaiheessa varmaan on jo kaikille tullut selväksi että 99% tavaroista tulee kirpputoreilta haalittua, mutta minkäs teet kun jotain sopivaa löytyy! Eräs ystäväni taannoin naureskeli ja ihmetteli kirpputoriostoksiani ja totesi että hän ei sitten ikinä löydä mitään hyvää kirpputorilta. Parin päivän päästä hän kertoi etsineensä uutta kakkulapiota kirpputorilta kun vieraita oli tulossa. Hän päätti sitten tulla minulta "tavaraekspertiltä" kysymään mistä täältä oikein löytäisi kakkulapion. Neuvoin hänet etsimään keskustasta sekatavaraliikkeestä tai kokkitarvikekaupasta. Kuinkas ollakaan, muutama päivä sitten kun ostin kyläkirppukseltämme valmiiksi pakatun korillisen ruusukuppeja ja -lautasia 5 € hintaan, kotona laatikkoa tutkiessa sieltä löytyi myös vanha englantilainen kakkulapio. Purskahdin nauramaan löydölle jota en edes tieten tahtoen ollut ostamassa...


Tänään oli ihana lauantaituokio lempeässä elokuun illassa, sain nauttia iltateetä mukavassa seurassa ♥ Ripustin muovisia "kristalleja" siimalla roikkumaan kehikosta. Ne kimmeltävät valossa kuin suuret sadepisarat. Ei malttaisi lainkaan sisälle tulla... Onneksi huomenna on ehkä aivan yhtä ihana uusi päivä salaisessa puutarhassa :) Leppoisaa sunnuntaita


12 kommenttia :

  1. Aivan ihanaa... Minullakin on tuollainen paviljonki, löytäisinpä minäkin moisia ihanuuksia sen koristeeksi :)

    VastaaPoista
  2. IHANA paviljonki!!!
    Kirppisostokset ovat parasta...:)

    VastaaPoista
  3. Hienot on kirppislöydöt ja ihana paviljonki <3

    VastaaPoista
  4. Tuollaisesta paviljonkista olen haaveillut, ihana! :-)

    VastaaPoista
  5. Uskomaton tunnelma tuossa sinun puutarhassasi: mielettömän kaunis, hallittu ja romanttinen, mutta ei liian! :)

    VastaaPoista
  6. Levollinen tunnelma. Ja pirskatin upea paviljonki!

    VastaaPoista
  7. Ihania yksityiskohtia teidän pihalla. Noi rautajutskat on kyl niin ihania !!

    VastaaPoista
  8. Kiitos mieltä lämmittävistä kommenteista :) Kaikki mustat rautajutut ovat aina olleet minulle mieleisiä.

    VastaaPoista
  9. Huikean kaunis tuo rautapaviljonkisi. Kelpaa siellä kynttilänvalossa istuskella - ja toki auringonpaisteessakin. Kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihana puutarha sinulla, paviljonki kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  11. Voe että kun ihanaa, rauta sopii hyvin puutarhaan, paviljongin ja muussakin muodossa! Voi olisipa tuollainen.. :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...