maanantai 30. joulukuuta 2013

Kuvakooste vuodelta 2013 - keväästä unelmoiden uuteen vuoteen!

Jos minun lailla odotatte jo kevättä, voitte suunnata katseenne tänne suntaan. ;) Tässä kuvamuisteloita Romppalan vuodelta 2013. Minun piti päivittää joulun jälkeiset kuulumiset, mutta vaikka niinkin paljon joulua rakastan, en saanut sitä millään aikaiseksi, motivaatio loppui kesken! Olen jo valmiina kevääseen ja huomaan yhä uudelleen hakeutuvani kevään ja kesän kuvakansioiden pariin.

Kiitollisena kakista ihanista hetkistä, kukkasista, teeretkistä, Mimmasta ja mansikoista, auringonsäteistä ja kukkasipuleista. Keväällä meni olohuoneen värit uusiksi, "Villa Sini" rakennettiin (siitä voitte muuten lukea hieman lisää 2.1. ilmestyvästä Oma PIHA-lehdestä ;) ). Lopussa muutama kuva marraskuulta jolloin hieman oli lunta. Tämä joulu oli litisevän märkä ja lumeton, tapaninpäivänä istutin vielä muutaman kukkasipulin! Jäipä sekin erikoinen kokemus tämän vuoden muistoihin. Näiden kuvien myötä kiitän kaikkia teitä lukijoita - ihania ystäviä - kun olette olleet mukanani. Ensi vuonna uudet seikkailut, toivotamme Mimma-kisun kanssa iloista uutta vuotta 2014!! ♥











Kuvat: © Linda Peltola 2013

25 kommenttia :

  1. Aivan ihanat kuvat. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa väriterapiaa, kiitos siitä! Ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että nautit, nyt näitä värejä kaivataan pimeän keskellä :) samoin sinulle!

      Poista
  3. Suorastaan hersyvän ihana, ssuloinen, lämmin ja kesäinen kuvasarja, nuo viimeiset lumikuvatkaan eivät yhtään ahdista ;))
    Oikein ihanaa ja onnellista uutta puutarhavuotta ja aikaista kevättä sinulle ja Mimmalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh kiitos ;) loistavaa uutta puutarhavuotta myös Suvikumpuun ja teidän ihanille kisuille ♥

      Poista
  4. Ihanan värikästä. Hyvää uutta vuotta molemmille ja Kuningattarelle rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ *raps, raps, purr, purr* ;)

      Poista
  5. Ihan just nyt lakkas pimeys ahdistamasta, kiitos!
    Oikein suloista uuden vuoden alkua sinulle ja Mimmalle, kevättä rintaan ja kesää kohti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, se oli tarkoituskin! Kevättä rintaan myös sinulle, eipä siinä mene aikaakaan kun sinulla on taas Lillassa täysi keväinen tohina päällä ;D

      Poista
  6. Arvaappa vaan tuli ikävä kesää...no onneksi ollaan kevättä kohti menossa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voiton puolella ollaan jo kun vuosi vaihtuu!

      Poista
  7. Ooooohhhh nyt tuli vielä enemmän ikävä kevättä ja kesää! Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle ihanaan keijukotiin ja -puutarhaasi :)

      Poista
  8. Oikein ihanaa ja tunnelmallista uutta vuotta teille! Kuningattarelle rapsutukset.

    VastaaPoista
  9. Mitä värejä ja mitä ihania maisemia!

    Oikein paljon onnea uudelle vuodelle 2014!

    VastaaPoista
  10. Oih, miten ihanaa onkin katsella kevään ja kesän kuvia. Ja voi miten suloinen siili ; )
    Hauskaa ja idearikasta uutta vuotta 2014

    VastaaPoista
  11. Näillä sivuilla on ihana vierailla, aina on jotain ihanaa nätävillä. Hyvää alkanutta vuotte teille kaikille.

    VastaaPoista
  12. Hei Linda!
    Kauniita kuvia, tulisipa jo kevät...kesä!
    Haluaisitko osallistua mun Enkeli decoon? Siskosi on jo mukana.
    Voit laittaa minulle sähköposti: luovavoima@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Upeat kuvat. Katsoin niitä kauan ja tulin oikein kepeälle tuulelle. Ajattelin antaa sulle tunnustuksen, toivottavasti otat vastaan ;) Löytyy blogistani tuossa tuokiossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että kuvat piristivät :) kiitos paljon kauniista tunnustuksesta! ♥

      Poista
  14. Löysin vasta kauniin blogisi. Kylläpä kevätkuvat tulivat tarpeeseen, kun päivänvalosta ei taas ole tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Ihanaa että löysit tiesi tänne Saga :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...