tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ikkunalla vihertää ja bataatti sinnittelee



En ole aikaisemmin kesäkukkia esikasvattanut. Ainoastaan jotain nopeimpia ja helpoimpia kasvihuoneessa ja suorakylvänyt kehäkukkia ym. Perennoja on tullut enemmän kasvateltua kasvihuoneessa. Nyt ajattelin kokeilla pidempää esikasvatusta sisällä kun on ollut niin kefätfiilis jo pidemmän aikaa. Keittiön ikkunan äärellä tasolla on kaksi kasvivaloa ja lämpömatto. Tänään koulin jo nämä pikkuiset lobeliat pienemmiksi ryppäiksi. Lobelia on kesäkukista ehdoton suosikkini - ihana sininen pilvi! Varsinaista viherpiiperrystä oli tämä touhu - samoin kun noiden mikroskooppisten pienien siementen kylvö myös. Tämä on siis ensimmäinen kesäkukkakokeiluni, joten odotukset eivät ole hirvittävän korkealla, mutta toivotaan parasta :) Kasvivaloa ja lämpömattoa täytyy kyllä kehua (ei, tämä ei ole maksettu mainos, heh), normaalisti taimista tulee niin honteloita ja pitkiä kun joskus jotain olen yrittänyt kasvattaa sisällä, ei se ole oikein onnistunut.

Ahkeraliisat menossa omiin pikku kennoihinsa.

Mimmalla on omat heinät kasvamassa, yksi kaukalollinen tuli jo syötyä.

Pihlaja-angervossa oli niin ihanat viheät silmut että nappasin pari oksaa lasipulloon. Varret ovat ihanan käkkyräisiä.

Helmililjojen, lumikellojen, krookusten ja tulppaanien alkuja näkyy jo siellä täällä. Voihan Pekka Pouta, älä sinä meille mitään takatalvea nyt yhtään ennusta! :(

Bataattipäivityksen aika kun sitä jotkut ovat jo kyselleet. Iso jässikkä taitaa olla eloton tai väärin päin. Saattaa olla että käännän sen toisin päin ja katson tapahtuuko mitään. Näissä puolitetuissa bataateissa on molemmissa yhdet versot. Samaiset versot jotka ovat siinä törröttäneet jo pari viikkoa. Tuskinpa näillä ihan huvimajaa ensikesänä vihreäksi verhota ;) Nämä olivat ihan supermarketin bataatteja eikä mitään luomuakaan, ehkäpä siinä vika. Käykääpäs katsomassa kuinka upeasti Marjalla bataatti kasvaa: VAU!!! Ihan käy kateeksi ;) Sepä olikin luomubataatti, tässä se ero huomattiin! Eräs tenava oli tehnyt oikein Youtubeen videonkin luomubataatin ja itämisenestoaineella käsitellyn bataatin välillä, huima ero. Ehkäpä sitä vielä ehtisi kokeilla uuden kasvattamista ennen kesää jos luomua jostain täältä löytäisi. 

Loppuun vielä terveiset Mimmalta jonka torkkuja valo häiritsee. Silloin pitää aina laittaa tassut silmille.


Suuri nippu varpaita.

 
Torkkupeitto edistyy pikkuhiljaa. Lankakerien vahtiminen ottaa voimille.Kissalla on kyllä ihmeellisiä kykyjä. Tässäkin tassu pystyssä ja silmät muka auki, mutta silti koko katti aivan täydessä unessa. Leppoisaa iltaa kaikille!


11 kommenttia :

  1. Mimmakisu nukkuu koiranunta :)
    Olet sä viitseliäs, mä meinaan ostaa kukat torilta ja ehkä(!) roiskia jotain siemeniä multaan ja ihmetellä kasvaako niistä jotain kenties...viime kesänä kasvoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukava kokeilla ja onhan ne sitten rakkaampia taimia kun niitä on hikihattussa monta kuukautta vaalinut ;) ja kyllähän siinä tietysti euroja säästäisi jos niistä pari amppelia saisi :)

      Poista
  2. Vaan jos yrittäisit napata lankakerän, olisi täysi uni tiessään :-D Ihana Mimma ja Mimman varpaat ♥
    Voi Pekka! Lounaissaaristoonkin on näköjään luvassa nollakeliä sunnuntaiksi, mutta siitä eteenpäin taas parin asteen lämpöä päivisin (ja noin nolla öisin), eli ehkä se sää ei niin kamalasti kylmene muuallakaan, ja muutamalla asteella vain.
    Ihana mini-lobeliametsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti vahtii keriä, etenkin silloin kun virkkaan ja lanka heiluu. Tuijotus on herkeämätöntä mutta yhden ainoan kerran on Mimma noussut ylös ja kylmän viileästi vaan painoi tassulla lankaa joka heilui tuossa reiden päällä :D Toivotaan ettei kylmene :( on jo NIIN huhtikuumeininki täällä.

      Poista
  3. Höh, mullla on luomu ja tavisbataatti ja kumpikaan ei idä. Ehkä ne on väärinpäin sitten....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Tai olisiko jotenkin ollut huonosti varastoitu ja matkalla vaurioitunut. Suomalaisiahan nuo bataatit eivät ainakaan ole...taitaa olla sitten tuurista kiinni :)

      Poista
  4. Bataatti on kyllä söpö. Meidän kohdalla sääkartta näyttää aika paljon miinuksia ensi viikolla. Taidan kaivella harsot esiin.

    VastaaPoista
  5. Rapsutuksia suloiselle lankakerän vahtijalle! Mitenkähän kaikkien sipulikukkien tosiaan käy, jos nyt tlvi tulee takaisin?

    VastaaPoista
  6. Voi Minna♥
    Hienostihan bataatissa jo vihertää..:)

    VastaaPoista
  7. Onpa sinulla jo rehevät lobelian alut siellä!
    Meillä kukkii jo ekat krookukset, äsken kävin pihalla kuvaamassa! Aika pahaenteisä olivat Pekan ennusteet eilen illalla. No, ei sekään aina ole oikeassa......

    Olipa ihana se bataattivideo :)
    Ostin tänään täältä cittarista pari luomubataattia, laitan ne vielä ihan kokeilun vuoksi veteen, mielenkiintoista seurata alkavatko ne kasvaa. Ne entiset jatkavat kasvuaan risuverstaalla, vähän hitaammin nyt kun siellä on viileämpää, n. +15.

    Ihana Mimma varpaineen ♥

    VastaaPoista
  8. Tökkäsin muutama viikko sitten puolikkaan bataatin (joka ei ollut luomua) vesilasiin ja juuret tulivat noin viikossa. Viime viikonloppuna istutin bataatin ruukkuun, joka näytti stimuloivan kasvua entisestään. Versoja ja lehtiä nimittäin pukkaa runsaasti ja bataattini muistuttaa lähinnä pientä puskaa. Tämän perusteella en usko, että vika on luomuttomuudessa, taitaa olla kyse enemmän tuurista... Nyt sitten jännitän miten bataattini selviää kesään saakka. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...