tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mimma ja Emma


Mademoiselle-Mimma otti tänä iltana oikein kunnon torkut sylissäni sohvalla. Pää oli kämmenellä ja toisella kädellä silitin. Taustalla soi Siouxsie & The Bansheesin "Face to Face" ja tunsin oloni lähes kissanaiseksi ;) Mimma pitää myös kyseisestä kappaleesta, etenkin "purrr"-kohdasta. Kummasti alkaa itseäkin väsyttää kun katselee rentoa ja nukkuvaa kissaa. Eilen illalla kun sanoin Mimmalle että nyt kyllä jalat puutuu, hän pomppasi pystyyn ja alkoi vimmatusti leipoa reisiä, aivan kuin palauttaakseen verenkierron takaisin jalkoihin! Toiseksi paras nukkumapaikka on nyt ollut isoäitini vanha Emma-tuoli joka kantautui taannoin yläkerrasta olohuoneeseen kun tarvittiin lisää istumapaikkoja. Nyt tuoli tuskin lähtee enää takaisin yläkertaan - ainakaan jos Mimmalla on siihen sanomista.

"Mun tuoli."
Torkkupeitto isoäidinneliöistä valmistuu pikkuhiljaa. Siitä saa tulla niin suuri kuin vain motivaatiota ja virkkuuintoa riittää ;)

Sain systeriltä hänen entiset puiset valokuvakehykset ja (yllätys, yllätys) maalasin ne. Tulostin niihin perhosten kuvia jatkeeksi tuolle torilta ostetulle perhoskokoelmalle. Pöytä on myös maalausvimman tuotos. Vuosia sitten ostin sen Elloksen poistomyynnistä parilla kympillä. Alkuperäinen väri oli sanoinkuvaamaton kellertävän-harmahtavan-vihertävä-beige, niin karmea väri että sellaista ei uskoisi edes olevan olemassa. Ruskeana se oli ihan OK, mutta nyt se kyllä kieltämättä tulee parhaiten oikeuksiinsa. :) Maalaaminen kannattaa aina!

8 kommenttia :

  1. Ihana tuo ensimmäinen kuva! Torkkupeiton sävyt ovat just täydelliset muuhun sisustukseen. Kaunista ja kotoisaa.

    VastaaPoista
  2. Hei Linda, tosi nättiä olet saanut aikaan maalausvimmasi kanssa, voisinkohan ihan sanoa että sikanättiä :D Kerropa vähän vinkkejä taidottomalle, mitä maalia olet käyttänyt jne(vai oletko jo aiemmin kertonutkin, menen katsomaan tarkemmin) Mun pitäisi maatata pihamökin puusohva ja piironki 50-luvun vihreällä, kuhan ilmat taas lämpenee ;) Terkut ihanalle Mimmalle Jamekselta, Herra Hermannilta ja Omppu Omenaiselta ;)

    VastaaPoista
  3. Pöytä on tosi hyvän värinen ja tuo Emma-tuoli ON ihana...kuten Mimma siinä♥

    VastaaPoista
  4. Selvästi Mimman tuoli! Ei sitä voi enää pois viedä.

    VastaaPoista
  5. Kaikki kuvassa on niin kaunista! Mimma ja Emma yhdessä torkkupeiton kanssa tekevät kokonaisuudesta täydellisen :):)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat, sekä Mimma että Emma! Todella kauniit väriyhdistelmät sinulla.

    VastaaPoista
  7. Tuossa vedenvihertävässä seinässä on niin mielettömän kaunis väri! Ihana Emma-tuoli ja ihana Mimma :)

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista teillä, kauniita värisävyt!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...