maanantai 21. huhtikuuta 2014

Puutarhan möyhennyspäivä!


Olipas taas hieno kevätpäivä, ei niihin koskaan kyllästy! :) Sain tuossa taannoin idean että nyt pitää uudistaa tämä yksi pihan kulmaus joka on melko varjoinen mutta siinä on ihan hyvää maata. Isä oli tänään minulla lainassa Hondansa kanssa ja hyvää jälkeä syntyi! Sattumalta luin myös kuun vaikutuksista kertovasta kirjasta että tänään ja huomenna on hyvät kitkemispäivät. Sattui siis tämä möyhennys/siistimispäivä juuri hyvään aikaan ihan vahingossa.

Suunnitelmissani on kantaa vanha ja jo melko ruostunut neliskanttinen 3x3m paviljonkikehikko tähän, päällystää se raudoitusverkolla tai muulla verkolla ja laittaa se kasvamaan täyteen isokäynnöskrassia jota ennenkin olen tällä kohdalla kasvattanut ja niistä tuli sen verran valtavia ja isolehtisiä varjossa että ajattelin kokeilla uudestaan. Härkäpäapua ajatelin myös laittaa koska sillä ei ilmeisesti ole kovin suuria vaatimuksia kasvupaikan suhteen. Tavoitteenani on siis saada loppukesään mennessä täysin vihreä lehtimaja :) Ideat tietysti kehittyy aina matkan varrella joten katsotaan kuinka käy. Syksyllä todennäköisesti istutan reunat täyteen narsisseja koska ne ovat viihtyneet hyvin myös hieman varjoisammissa paikoissa. Krookukset ovat nyt juuri kauneimmassa kukassa.



Lisää kuvia krookuksista päivitin Ihan Pihalla -blogiin.
Nyt illalla olin vielä haravoimassa ja löysin tämän kevään ensimmäisen kevätkaihonkukan.


Maata ruoputellessa alkoi tuntua aivan kuin joku tuijottaisi ja kyttääjä löytyikin aidan takaa:

"Mitä sä teet?"
Komea karvaturri, en tiedä kenen, mutta taitaa olla sama herra jolle Mimma taannoin murisi ikkunan takaa. Mimma ei hänestä järin innostunut vaikka tämä kävikin vetämässä serenadia Mimmalle ulko-oveni takana :) On se vaan hyvä että Mimma on sisäkissa, olisi voinut muuten karvanyrkki heilua...

10 kommenttia :

  1. Ahaa, täytyykin ottaa kitkemisurakka huomenissa :)
    Mun täytyi keksiä jotain kivoja köynnöksiä siihen oppupuunraatoon, köynnöshortensia siinä yrittää kadvaa, mutta on sitten ihan peevelin hidaskasvuinen. Enkä mä niiden päälle ymmärrä yhtään mitään....mutta jos jotain keksis :)

    Kommee kolli (?) kyläilemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, köynnöshortensia vaatii hieman malttia :) mulla on 3 kasvamassa ja jokaisella hieman eri vauhti. Yksi taimi on hitaasti kasvanut männyn runkoa pitkin jo varmaan 5 vuotta ja on nyt noin 150cm korkeudessa, mutta viime kesänä istutamani toinen taimi on kohopenkissään männyn vierellä ampaissut jo aikamoiseen vauhtiin ja ohitti tuon toisen jo vuodessa. Sopisiko siihen vaikka joku kärhö? Valkokukkainen lumikärhö tai mantsuriankärhö?

      Juu, komee oli ja aika kookas joten kolli se varmaan oli... jätti "käyntikorttinsa" ulko-oveen :P

      Poista
  2. Ihana idea istuttaa eri muotihin sipuleita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauskaa ja villiinnyttävää puuhaa <3

      Poista
  3. Vihreä lehtimaja kuulostaa tosi kiehtovalta : ) Siellä on sitten mukava oleskella lehvästön viileydessä hellepäivinä... tai vaan muuten tunnelmoida. Tavalliset köynnöskrassit kasvavat yllättävän nopeasti hyvällä paikalla ja varsinkin jos kesällä sataa sopivasti ; )
    Ihanat nuo krookuskuviot !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) varjossa tulee krassille komeat lehdet ja kyllä niitä kukkiakin on sopivasti riitänyt. Lannokkeestakin ovat tykänneet kovasti :)

      Poista
  4. Onkin ollut kauniita päiviä pihatöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siitepölyt vaan ovat vähän alkaneet haitata...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...