lauantai 3. toukokuuta 2014

Eedenistä pohjoiseen - terveisiä tuottajalta

Osa teistä lukijoista huomasi kun taannoin vinkkasin täällä blogissa hieman ihmetellen kuinka ohjelmatietojan mukaan FST:llä esitettiinkin jo Eedenistä pohjoiseen -elokuva - ja niinhän se esitettiinkin meille jotka sen sattumalta ehtivät katsoa :). Postaukseni ilmeisesti kantautui myös ihan elokuvan tekijöille asti, sillä elokuvan tuottaja oli käynyt jättämässä blogiini meille katsojille terveisensä:
------------------------
Hei kaikille, elokuva on vielä teattereissa ja sen saa omalle paikkakunnalleen ottamalla yhteyttä lähimpään teatteriin ja kysymällä montako kaveria pitää tulla, että järjestävät näytöksen.
Kaikissa niissä teattereissa joissa elokuva on ehtinyt käydä, uudelleen esittäminen on ihan järjestelykysymys. DVD tulee myyntiin elokuussa. STV:n esitys oli ennenaikainen eikä sen pitänyt näkyä Suomessa, hauskaa kun kuitenkin piditte.

Ihanaa puutarhakautta,
Ulla Simonen /Eedenistä pohjoiseen tuottaja
--------------------------

Mukava tietää että tuo loistava ja kaunis puutarhaelokuva ilmestyy myös DVD:llä. Sitä odotellessa, kannattaa käydä teatterissa katsomassa jos on mahdollisuus :)

7 kommenttia :

  1. Oho, pitääpä painaa korvan taakse tuo elokuva! Ou jee.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  2. Vai niin, ihan sattumoisin näin tuon elokuvan ja hyvä niin, kun en teatteriin pääse kuitenkaan :)
    Hieno, tosi rauhallinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ei ole täälläkään ihan lähellä teatteria jossa olisin sen nähnyt.

      Poista
  3. No nyt kyllä hiljenin. Sen lisäksi, että leffatietous kolahti, epäilen vahvasti, että elokuvan tuottaja on paras lapsuudenystäväni!! Ainakin nimi on sama, ja... ehkäpä se todella on "mun" Ulla"!

    VastaaPoista
  4. Google auttaa kaikkiin vaivoihin: oli se!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...