tiistai 23. syyskuuta 2014

Syystunnelmia ja kissatyyny








Sunnuntaina illalla jyrähti ukkonen. Eilen ja tänään viima on ollut hyytävän kylmä. Eilen illalla kävin keräämässä pihalta mitä pelastettavaa on. Hanskoja ei ollut kädessä joten hetki kesti että tunto palasi näppeihin. Mutta onneksi sisällä on lämmin ja villasukat jalassa. Minä kyllä pidän villasukkia ihan aina, joten en osaa ajatelle että villasukille olisi joku oma "sesonkinsa" koska niitä saa käyttää. :) Hämärtyviin syysiltoihin kuuluu ehdottomasti kynttilät, tuikut ja tuoksut. Ehkäpä voisi joku päivä omenapiirakan pyöräyttää. 

Huomenna 24.9. on Mimman ja minun juhlapäivä ♥ kolme vuotta yhteiseloa takana. Karvainen lahjapeitto on ollut kovassa käytössä. Mimma tulee usein hakemaan minut makkariin jotta peiton möyhentäminen voi alkaa. Kun tarpeeksi on peittoa mytätty, on hyvä käydä taas nukkumaan ja pistää nenä peittoa vasten. Kaikenlaiset eläinten naamoilla koristellut tyynyt ovat olleet kovasti muodissa. Pitäähän sitä joskus trendin mukana pysyä, joten Mimman kasvot on nyt ikuistettu koristetyynyyn. Printtasin kuvan silitettävälle kankaan siirtokuva-arkille. Äitini lahjoitti kuningattaren arvotyynyyn arvoisensa pitsit, hänen itsensä aikanaan virkkaamat. Tyynyjä ei koskaan voi olla liikaa! ;)

Pysykäähän lämpimänä!
L&M

2 kommenttia :

  1. Mukavan tunnelmallisia kuvia..:) Aivan upea tuo Mimma -tyyny!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, voin suorastaan tuntea tuon omena-kaneliastian tuoksun. Kaunis on kuningattaren tyynykin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...