tiistai 16. joulukuuta 2014

Voihan joululimppu!

Huh, suuri taikinapaisumus uhkasi tänään! Kyllä kohosi tämä limppu aivan supervauhtia. Löysin eilen kaapista pussin pohjalta 1dl maltaita joten päätin kuitenkin tehdä minikokoisen parin litran satsin joulukaljaa. Maltaita en raaskinut heittää pois, joten siivilöidyt mäskit otin talteen ja kyhäsin limpuntapaisen kaikesta mitä kaapista löytyi - sen kummemmin harkitsematta. Olen vähän sellainen suurpiirteinen leipuri määrien kanssa, mutta päätin nyt laittaa ylös mitä tuli laitettua jos leipä sattuisi onnistumaan. Kieltämättä tuli melko hyvää! Laitetaan nyt resepti talteen myös blogin puolelle - käsin kirjoitetun muistilapun kuitenkin ehdin aina hukata jossain vaiheessa :)

Mallaslimppu / joululeipä

 maltaita jouluoluesta (kuivana annoksessa oli n. 1dl maltaita)
n. 5-6 dl kuumaa vettä
2 dl maitoa
½ pss perunamuusijauhetta
1½ pss kuivahiivaa
½-1 dl tummaa siirappia
1-2 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
7-8 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl öljyä

Yhdistä käyneet maltaat, kuuma vesi, siirappi, suola ja perunamuusijauhe. Lisää kylmä maito sekä ruisjauhoihin sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot vaiheittain ja lisää loppuvaiheessa ruokaöljyä. Kohota ja leivo jättisuureksi limpuksi. Taikina on melko notkeaa joten jauhoja laudalle reippaasti ja muovisella nuolijalla kääntelemään puolelta toiselle kunnes pysyy hyppysissä. Kohota leipää vielä hetki pellillä ja paista uunin keskiosassa 200-225 asteessa n. 40 min. Voitele kypsä ja kuuma leipä vedellä tai siirappivedellä ja peittele liinan alle. 

Iloista joulunodotusta - tuoksuja ja tunnelmaa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...