perjantai 11. syyskuuta 2015

Aarteita kevääksi

 

Ihania aarteita, olo on kuin lapsella jouluna tai vähintäänkin karkkikaupassa. Satsasin tänä vuonna papukaijatulppaaneihin, ne ovat niin ihania, Green Wave ja Black Parrot. Kovin pinkki-vihreävoittoista tällä kertaa Evergreenin ja Florosan kanssa, mutta mikäs sen keväisempää! Yksi pussi Estellea Rijnveldiä piti myös ottaa. Niitä minulla oli keran aikaisemmin ja se oli niin upea ilmestys että kokeillaan nyt toistekin. 


Ihania aurinkoisia päiviä takana. Polvi tuntuu onneksi vetristyneen ja tasaisella maalla kulkee jo lujaa joten viikonloppuna taidan kaivaa kapeita käytäviä kukkapenkkien reunaan tulppaaneille, vaikka istutuksella ei tosin vielä kiirettä ole. Jospa myös pistäisi termariin teetä ja fiilistelisi "mökillä" viimeisiä kesätunnelmia.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

13 kommenttia :

  1. Estellaa on minullakin ollut toissa kesänä, mutta oli hieman erinäköinen. Minulla oli myös samanlainen olo kun näin että kukkasipulit oli tullut lähimarkettiin, hyrisin kuin lapsi leluhyllyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei se minullakaan aivan noin röyhelöinen ollut kuin pakkauksen tuotekuvassa, mutta kaunis silti :) Sama täällä!

      Poista
  2. 'Green Wave' ja 'Florosa' ovat kumpikin sellaisia, joiden perään haikailin hartaasti, mutta ne jäivät kuitenkin tällä kertaa tulppaanitilaukseni ulkopuolelle. On se niin raskasta, kun ei kaikkea kivaa vaan voi saada! Tulis pankrotti pian ihan vaan kukkasipuleiden takia..! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tiedän, se on raskasta! Kyllä olisi minullekin tilaukseen mielellään mahtunut vielä vihreäraitatulppaaneita ja pari pussia 'Candy Clubia' jne...jne...

      Poista
  3. Onpa suloisia, estrella varsinkin!
    Minä,en ole vielä uhrannut ajatustakaan...paitsi että hommata pitää :)

    VastaaPoista
  4. Puutarhuri elää jo kevättä..hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niinpä! Minä odotan jo keväällä syksyä että sitten voi taas valmistautua kevääseen ;)

      Poista
  5. Ihania aarteita. Minäkin kaivoin poteroa takapihalle. Istutin 8 pussia tulppaaneita ja krookuksia. Pussissa oli sipuleita 9 - 20 kpl. Joten minulle tulee kevätihmisen puutarha ensi keväänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Enkuli :D hienoa kukkaloistoa siellä luvassa!

      Poista
    2. Mahtavaa Enkuli :D hienoa kukkaloistoa siellä luvassa!

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Komia kuva ja tunnelma ja värit.huh.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...