sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kesän viimeiset








Kukkien aika alkaa pihallani olla ohi ja suuri pihan syyssiivous odottaa mikäli sadekuurot vaan välillä hellittäisivät. Ihanat gladiolukset 'Mon Amour' poimin maljakkoon, samoin katkaisin pulloon jo puolitoistametriseksi kasvaneen tanakan kellohyasintin. Ensimmäinen niistä kukki jo ruukussa ja yksi ulos istutettu odottaa vielä vuoroaan. 'Pink Fairy' -ruusut tekevät vielä nuppuja ja puolimetrisiä auringonkukkia olisi vielä tulossa varmaan 10kpl jos vaan ehtivät kukkia. Olen nauttinut yhä aikaisemmin pimenevistä illoista ja komeasta kuutamosta. Yllä olevan kolmihaaraisen rautaisen kattokynttelikön ostin viime kesänä kirpparilta 5€ hintaan ja maalasin sen nyt valkoiseksi. Se oli hieno mustana, mutta sopii nyt kuistille paremmin. Siihen on mukava laittaa tuokut palamaan.
Ihania syyshetkiä!

9 kommenttia :

  1. Voi miten kaunista! ja voi miten harmittaa, kun peurat söivät kellohyasinttini, kolme kukkavartta oli yhteensä nousussa. Mrh.
    Ihana kuisti, ja ihanaa että tunnelmoit etkä ahdistu syksyn pimeydestä (toisin kuin minä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :( minulla oli nämä ruukussa kasvihuoneessa kasvamassa ja loppukesällä laitoin pihalle.
      No joo, olen aina ollut syksyihminen tykkään ruskan väreistä ym. Olen kai sisimmässä vähän synkistelijä kun syksystä tykkään niin kovasti :)

      Poista
  2. Ihania kukkia!!! Tuo gladioluks on maailman kauneimman värinen ja näköinen kukka!!

    VastaaPoista
  3. En tiennytkään, että gladioluksia saa myös noin kauniin hempeissä sävyissä! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niitä tuntuu olevan vaikka minkälaisissa sävyissä :) se on ollut mun lempparikukka jo lapsesta asti.

      Poista
  4. Ihanan hempeitä kukkia. Ja voi tuota Mimman tarkkaavaista ilmettä, jotain Todella Mielenkiintoista näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on jotain mielenkiintoista, (itse en kyllä näe mitä) mutta Mimmalla on tarkka katse :)

      Poista
  5. Kauniita kukkia ja tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...