tiistai 24. toukokuuta 2016

Pikakierros ja ärsytys


Mikäli kaipaat yltiöpositiivista hehkutusta kevään ihanuudesta, suosittelen tällä kertaa suosiolla hyppäämään tämän postauksen yli, sillä se saattaa sisältää hieman katkeraa kielenkäyttöä ja jopa keskisormen näyttöä. Keskisormea en toki teille rakkaat lukijat näytä, vaan jokaiselle koivulle jonka ohi kuljen. En muista yhtä siitepölyrikasta vuotta koko elämäni aikana kuin mitä tämä kevät on tuonut tullessaan. Ikkunalasin takaa katson kuinka auringonpaistetta vasten tuulen mukana matkaa lähes hiekkamyrskyä muistuttava keltainen pilvi. Näytän sillekin keskisormea. Ulkona ei voi olla 5-10 minuuttia pidempään kun alkaa kurkkua kuristaa ja henki loppuu. Todellista allergisen astmaatikon kulta-aikaa... Päätin kuitenkin käydä kameran kanssa nopeasti kierroksella.


Olen pysytellyt visusti sisätiloissa ja vain katsellut lasin takaa korventavaa kevään kuumuutta. Jos omaisin shamaanirummun, voisin vetäistä sillä muutamat loitsut kera sadetanssin. Mitä antaisinkaan kunnon huuhtovasta vesisateesta joka piiskaisi kaikista koivuista viimeisetkin pölyn rippeet pois.


Sekalainen lajitelma tulppaaneita osoittautui hyvin keltavoittoiseksi. Näin kuumalla tulppaanikausi jäänee superlyhyeksi. 


 Purppuratuomi kukkii ihanasti vaaleanpunaisena pilvenä. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa että terälehtiä on nakerreltu aika urakalla.


Syykin selviää nopeasti. 
Näytän keskisormea kirvoille.



Runkoruusun kimppuun eivät vielä ole ehtineet.


 Supernopean pihakierroksen päätteeksi huomaan että käsivarteni ovat kuorrutettu verta imevillä hyttysillä. Positiivisena asiana toteankin että eipä siellä ininäsä olisi kauemmin viitsinyt ollakaan. Ainakaan ilman hyttysverkkoa ja hengityssuojainta. Toteankin että jos nyt pihatöihin mielisin, en olisi ohikulkijalle kovin kaunis näky. Joutuisin pukemaan naamalle ison muovisen suodattimilla varustetun hengityssuojaimen ja hyttysvekon. Ainoa asia mitä verkon takaa pilkistäisi olisivat turvonneet verestävät silmäni joiden ympäriltä iho on hilsehtinyt jo useamman viikon ajan. Puuskuttava puhe tulisi ulos maskin takaa kuin Darth Vaderilta.
Palaan sisätiloihin ja jätän toistaiseksi haaveet pihapuuhista... Kasvit hoitakoot nyt itse itsensä.


Verannalla odottaa harmistunut Mimma joka on kerta toisensa jälkeen lyönyt karvanyrkillään pöytään että koita nyt jo avata se minun näköalaikkuna olohuoneesta! Mutta ikkuna pysyy kiinni. Mielenosoitusta on ollut, marinaa, komentelua, anomista, reidessä kiinni roikkumista... Jos Mimma osaisi näyttää keskisormea, näyttäisi hän sitä varmasti juuri nyt minulle...

Sade, tule jo...

24 kommenttia :

  1. Voi ärsytys, yllättävän monen vaivana tuntuu olevan siitepölyt. Itse en ole sellaisesta kärsinyt koskaa (koputetaan puuta nyt ettei jatkossakaan), mutta se keltaisen siitepölyn aika ei todellakaan ole muutenkaan mukavaa. Kauniilta näyttää puutarhassasi, toivottavasti pääset pian myllertämään pihan kimppuun. Mimmalle rapsutukset, kyllä se ikkuna vielä aukenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnekas, eipä tätä riesaa kenellekään toivoisi. Olen hyötykäyttänyt kaiken vapaan sisälläoloajan kodin suursiivoukseen ja kirppistavaroiden seulomiseen, joten ehkä joku hyvä puoli tässäkin. Yritetään vakuuttaa Mimma, jos hän uskoisi että se aika koittaa vielä! :)

      Poista
  2. Sadetta kaivataan täälläkin, torstaiksi olisi toivetta saada. Meillä keskimmäinen poika oirehtii siitepölystä vaikka ei ole allerginen. Ja maanviljelijä lisäsi pölyn määrää kun kävi kyntämässä ja kylvämässä peltonsa. Tehtävä sekin on, mutta huh mikä pölysumu oli kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tännekin torstaille luvassa huimat 1-7mm sadetta jos supersäätä uskominen. Eli hyvällä tuurilla tulee tyyliin kaksi pisaraa neliötä kohden. Sen jälkeen viikon verran hellettä putkeen. :/ Voin uskoa mikä pöly siellä on olut, huh! Itse en pellon vieressä asu, mutta uskon että se on aika haastavaa. Ensin lannoituksen ilot, sitten pölyt ja päälle vielä hyvässä lykyssä torjunta-aineet.

      Poista
  3. Minäpä lähetän täältä sadetta sinne. Toivottavasti se puhdistaa ilmaa ja helpottaa oloasi. Kirvat ovat nyt totisesti liikkeellä. Huh, mikä määrä niitä onkaan purppuratuomessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena - otetaan ilolla vastaan! :)
      Niinpä, vähän pelottaa mitä tuhoja tekevät ja minkälaisiin vastatoimiin pitäisi ryhtyä - sitten kun voi... :/

      Poista
  4. Siitepölyaika on aivan kamalaa. Minä jouduin ottamaan astmapiippua niin paljon, että oli kintaalla, etten saanut lisää apteekista, koska olin käyttänyt lääkettä liikaa. Histekkiä olen nauttinut joka päivä.

    Kaunis on puutarhasi ja ihanat nuo tulppaanit. Minä ilahduin positiivisesti, koska löysin kahdesta omenapuustani kukannuppuja. Viimesyksynä annoin näille yli kymmenen vuotta vanhoille puilleni kaatotuomion, jos kukkia ei ala tulla - ja kas kummaa - nuppuja on tosi paljon nyt.

    Voi kun tulisi se kunnon vesisade. Mimmaa harmittaa todella ja sinua. Pääsisitte sitten nauttimaan puutarhastanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala! Minulla on yksi piippu jota otan suihkeen kolmesti päivässä. Zyrteciä oten pillerin joka päivä.

      Heh..joskus kasvien uhkailu näemmä kannattaa. ;) Itse odotin innolla josko viime keväänä niin kauniisti kukkinut koristeomenapuu olisi uusinut esityksensä, mutta tänä vuonna ei taida nuppuja tulla - mihinkään hedelmäpuuhun. Kirsikat onneksi kukkivat aika uskollisesti. :)

      Onneksi ehdittiin nauttia ainakin alkukeväästä täysin siemauksin.

      Poista
  5. Tänä vuonna tuntuu olevan kirvoja aivan valtavan paljon. Onpa harmi, että nämä aurinkoiset päivät ovat sinulle noin pahoja siitepölyn vuoksi. Sadetta toivon minäkin. Mimma on harmistuksessaan ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tehdä mäntysuopaliuokset valmiiksi kirvoja varten...
      Mimma on kyllä aina ihana vaikka mille päälle sattuisi :)

      Poista
  6. Sadetta toivotaan täälläkin! Puutarha on rutikuiva ja yksi lapsi oirehtii siitepölystä. Mutta ihanalta näyttää luonasi! (Ja jos minä näyttäisin keskisormea jollekin, se olisi tämä helteestä johtuva nopeutettu kevääntulo. Tuntuu, että kaikki lakastuu ihan hurjaa vauhtia eikä ehdi nautiskella kasveista niiden ansaitseman huomion mukaisesti. Melkoista sormijumppaa siis ilmassa! :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormijumppaa :D ollaan me vaan aggressiivisia - ja vielä näin keväällä parhaaseen aikaan. Tsemppiä ja jaksamista teidän lapselle. Se on kyllä harmi että ne parhaat hetket kiitävät liian nopeasti ohi. Paljon olisi vielä hommaa, koulimista ym...

      Poista
  7. Joo juur näin tämä menee..kirvoja pukkaa.
    Olen antanut koivuille hissukseen lähtöpasseja. Metsän reunamalle en mitään voi mutta omalla pihalla alkaa olemaan jo melko hyvis kantimis.
    Tuttavani on myös koivunsiitepölylle allerginen ja ei kivaa ole olenkaan..huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on monta vanhaa koivua pihalla, ja onhan niitä täällä ihan kaikkialla ja tuuli kantaa mukanaan kaikki pölyt.

      Poista
  8. Sadetta on luvattu täksi viikoksi...sitä odotan minäkin, vaikka ei tuollaista ikävää allergiaa olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla heräsin jo toiveikkaana kun oli taivas pilvessä, mutta se meni ohi...

      Poista
  9. Onneksi pelastava sade on tulossa. Allergiat ovat todella kurjia ja elämää rajoittavia. Kaupungissa asuessani kärsin hirveästi koivuajasta, teki mieli repiä silmät päästä, eikä halunnut näyttäytyä julkisilla paikoilla. Ihme kyllä oireet katosivat kun muutin maalle koivujen keskelle. Keskisormea olen silti joutunut viime aikoina verryttelemään; kirvoille ja etanoille nyt ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se runsaampi altistus varmaan siedätti sinut. Tai jos kaupungissa ollessasi oireet tulivatkin katupölystä? Se on monen allergisen kaupunkilaisen kevätongelma. Sinullahan oli ne kamalat kirvat, taitaa olla ihan koko maan vitsaus tänä vuonna.

      Poista
  10. Otan osaa! On se niin väärin, että keväistä puutarhaa rakastava ihminen joutuu telkeytymään sisätiloihin juuri parhaaseen aikaa. Ihan järkyttävää!!!
    Kirvoja on nyt urakalla liikkeellä ja kesäkuuma-aurinko porottaa. Vaikka olen perusterve ihminen, niin pystyn olemaan tunnin kerrallaan pihalla auringon takia. Työskennellessäni ulkona olen sonnustautunut pitkiin hihoihin ja puntteihin punkkien vuoksi. Pari borrelioosia on jo läpikäyty, enkä enempää niitä halua.
    Pihassasi on todella kaunista. Kesäkukat on jo ruukuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on NIIN väärin!
      Hui, kyllä punkkeja kannattaakin varoa, pieniä mutta vaarallisia ötiäisiä. Onneksi olet selvinnyt borreliooseista.

      Poista
  11. Kaunista on kyllä, vaikka kiukuttaa. ;) Toivotaan että pelastava sade saapuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi yöksi pari tippaa ennustettu, odotamme jännityksellä ;)

      Poista
  12. Tässä tulppujen ihanuuden hehkutuksessa tuppaa negatiiviset ilmiöt unohtumaan, mutta totta, siitepölyä on valtavasti ja joka puolella. En ole aiemmin kärsinyt siitepölystä, mutta nyt herään kuivaan yskään yö toisensa perään ja päivälläkin joutuu köyhimään. Ja näkisitpä meidän tummanruskeat ikkunalaudat ja vasta öljytyn pation. En enää jaksa niitä pestä ja puunata, vaan odotan sadetta, joka veisi ylimääräiset siitepölyt jo kokonaan pois. Kyllä se sade tekisi hyvää puutarhallekin, sillä melko kuivaa alkaa taas olla.

    Eilisellä puutarhakierroksella törmäsin kirvakeskittymiin, joita oli vähintäänkin jokaisessa ruusussa, mutta myös ruusuorapihlajassa ja monissa muissakin kasveissa. Harmillista, että näillä leveysasteilla joutuu aina jotain saadakseen myös jostain luopumaan. Lämpö ja aurinko tuovat mukanaan kirvat ja muut vitsaukset.

    Ja hyttyset unohdin tyystin mainita. Jalat on ruvella hyttysenpuremien raapimisesta. Mimmasta tuli mieleen meidän Juuso, joka tykkää lötkötellä varjoisissa puskissa. Kun se tulee sisälle, sen turkki on täynnä jotain kasvinöyhtää ja karvan harjaamisesta syntyy hurja riita. Kissalla kun on nälkäisenä kiire ruokakupille ja juuri silloin mamma alkaa putsaamaan roskia pois. Ei ole kissallakaan helppoa.

    Otan siis osaa etusormipostaukseesi täydestä sydämestäni. Vettä satakoon edes hetken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Voin hyvin kuvitella pationne. Näkisitpä minun rappusen sitten kun mäntyjen siitepölykausi alkaa, siinä vasta kuorrute... Eipä niitä paljon hyödytä suihkutella ja pestä kun lisää kamaa pukkaa puista. Odotan jo mielenkiinnolla koivun siementen kypsymistä :/

      Pienenä vinkkinä jos olet paljon ulkona, kannattaa vaihtaa aika usein tyynyliinaa ja pestä hiuksia jotta pahimmat pölyt lähtee. Vaikka eipä se paljon keuhkoja auta.

      Uskaltauduin nyt illalla pikaisesti pihalle kun vaivasi mieltä päivänsinien ja tuoksuherneiden taimet. Sain ne maahan ja ruukkuihin ja kyllä sellainen hyttysparvi oli ympärillä. Niitä meni nenään, suuhun ja korviin ja käsivarsista veri vaan valui :P On se vähän rankaa olla Suomalainen joskus. Kissaparat myös ja punkkejakin saa varoa. Mimma on onneksi sisäkissa joten ei tarvitse turkkia syynätä ja Mimma suorastaan rakastaa harjaamista, ei tarvitse kun kerran sanoa että "pitäiskö Mimoosan mennä kampajalle?" kun katti juoksee jo täyttä ravia ikkunalaudalle odottamaan kun se on vakio harjauspaikka :D

      Tsemppiä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...