sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Botanical-tyyliin





Siivouspäivän kunniaksi - tai pitäisikö paremminkin sanoa piristykseksi - innostuin hieman sisustamaan alakerran käytävää botanical-tyyliin. Taannoin tilasin Taito-shopista Ebba Masalinin kasvitaulujulisteita 5kpl olohuoneen seinälle, mutta nyt kaksi niistä päätyi tänne. Julisteet liimasin pahville ja yläreunassa on reiät nyöreille. Koulutaulujen ylle asensin käyttämättömänä nurkissa pyörineet tauluvalaisimet, joten ne luovat mukavaa tunnelmaa myös iltahämärässä. Olen jo pitkään haaveillut William Morrisin tapetista yhdelle olohuoneen seinälle, kirsikankukkatapetin tilalle johon olen jo hieman kyllästynyt. Tilasin muutamia tapettinäytteitä jotta saan edes hypistellä ja niiden kautta unelmoida. Blackthorn, Pimpernel, Golden Lily... Mikäpä olisi parempi paikka katsella niitä kuin tässä liinavaatekaapin ovissa. Pari ruutua jäi kuvaa vaille, joten tulostin pari mallia lisää netistä. Tuntuu oudolta että näin keskellä kesää tummien värien kaipuu on taas nostanut päätään monen vuoden pastelli-innostuksen jälkeen.

Pihalla viimeiset tulppaanit kukkivat ja laukat alkavat aueta. Viileät päivät ovat hidastaneet kasvien vauhtia. Välillä oli niin kylmä viima että lapasia alkoi jo kaivata, mutta tulevalla viikolla ilmeisesti lämpenee ja toivon mukaan sitten myös into pihalla puuhasteluun taas kasvaa. Yöpakkasia ei ole onneksi ollut, mutta alimmillaan taisi olla +0,2 joten lähellä käytiin. Viime yönäkin taisi olla vain +2C. Onneksi sentään tännekin saatiin jonkin verran sadetta. Laskeskelin että koko keväänä ei ole täällä tainnut sataa kunnola kuin yhden ainoan kerran joka täytti sadevesisäiliöt. Tämä siis aikavälillä lumien sulamisesta aina kesäkuulle asti.

Pieni kasvihuoneeni on ääriään myöten täynnä pelkkää kasvia toisensa perään. Seinillä kiipeilevät villisti ruusupavut jotka saavat kyllä luvan päästä maahan ensi viikolla papumajaa valloittamaan, samoin korkeuksiin venähtäneet auringonkukat, esikasvatetut kosmoskukkapehkot ja tanakat miekkaliljat. Kesäkukka-amppeleista puhumattakaan... Moni on puhunut talven aiheuttamista menetyksistä. Nyt alkaa varmistua se että minäkin taisin menettää kaksi melko isoa omenapuuta jotka sain syntymäpäivälahjaksi 2 vuotta sitten, lajikkeet olivat Siloposken nautinto ja Borgovskoje. Ne kovasti yrittivät tehdä vaivaisia harmahtavia lehtiä, mutta toisesta puusta nekin karisivat nyt lopulta pois ja ranka on vain jäljellä. Keijunkukista Caramel ja Cherry Cola ovat mystisesti kadonneet pakkasukon poskeen nekin. Aina ei mene meillä puutarhaihmisillä kaikki putkeen, mutta onneksi voi loihtia kukoistusta edes kodin seinille. :) 

Lämpöä viikkoosi,
Linda & Mimma

15 kommenttia :

  1. Ihanat Morrisit ja Masalinit! Mutta voi harmi noita puita etenkin.
    Huh, olen hytissyt kylmässä tuulessa, mutta noin kylmää ei täällä ole ollut. Mitkä "lämpö"asteet, toivottavasti nyt alkaa lämmetä. Ja sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hieman harmittaa, mutta en lannistu. Vajan edustalle kokeilen kasvattaa pientä säleikköomenapuuta. Tänään oli ihan konkreettisesti hiki hatussa kun papuja ulos istuttelin, kaivattua lämpöä. :)

      Poista
  2. Onpa ihanannäköistä! Täällä on ilmoja pidellyt myös. Lähinnä jäätävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä se... Nyt onneksi käännös parempaan ainakin hetkeksi. :)

      Poista
  3. Mullakin on noita julisteita. Tuo pahviin liimaaminen olikin hyvä keksintö! Kaapistakin tuli tosi hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en halunnut niitä kehystää lasin alle vaan saada sitä aitoa "opetustaulutunnelmaa". :)

      Poista
  4. HUOHHH näitä ihania kuvia.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja Mimmalle

    VastaaPoista
  5. Kaunis asetelma.
    Katselin jo messuilla noita kasvitauluja ja muita samalla aiheella toteutettuja tuotteita. Harmitti, etten silloin ostanut, mutta onneksi niitä voi tilata netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minäkin kovasti niitä keittiöpyyhkeitä ja kaitaliinoja olen kuolannut, mutta nämä julisteet olivat tarjouksessa joten siihen oli pakko tarttua! :) Sopivaa pahviakin sattui olemaan varastossa...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...