maanantai 5. joulukuuta 2016

Puutarhan neljä vuodenaikaa kasvihuoneessa

 

Palaan aiemmin mainittuun Marjan antamaan kuvahaasteeseen, Mimman tavoin hieman runsain kuvin minäkin. Puutarhan neljää vuodenaikaa päädyin tarkastelemaan kasvihuoneen kautta. Keväällä kasvihuoneeseen muuttavat ensimmäisenä pääsiäisnarsissit ja helmililjat jotka jaksavat kukkia uskomattoman pitkään hieman viileässä. Huhti-toukokuussa alkavat siemenkylvöt ja erilaisten kesällä kukkivien sipuli- ja mukulakasvien esikasvatus.


Koivut hiirenkorvalla ja narsissit kukassa.


Kesäinen näkymä pionipuskan takaa.


Myös kesäkukat jotka toukokuun mahdollisia hallaöitä arastelevat, saavat olla lasihuoneen suojissa. Kun hyllyt pikkuhiljaa täyttivät kaikenlaisista kasvatuskaukaloista ja siihen päälle vielä ladataan sekä talvehtineet että muutamat uudet pelargoniat, on tunnelma vähintäänkin kukkaisa ja tiivis.Usein annan pelargonioiden olla kasvarissa ihan syksyyn asti, sillä siellä paahteessa se kaikkein eniten olostaan nauttivat ja kukoistavat kaikkein runsaimmin, varjossa ne kasvattavat muutoin vain suuria lehtiä. Pelkoa ei myöskään ole että sade niitä kesän aikana ränsistäisi. Alla kuvassa koko kesän kasvihuoneessa kasvaneet tuoksumiekkaliljat loppukesästä. Kumassa nämäkin afrikkalaiset hyvin viihtyvät. Kasvavat tuplasti suuremmiksi kuin avomaalla.


Syksyn tullen alkavat jouluvalmistelut ja syysistutukset. Lokakuussa kun ulkona käy jo viima ja hieman tihkusadetta tippuu taivaalta, kasvihuoneen suojissa istutuspöydän äärellä ruukkuihin päätyvät niin lamosalalit kuin ritarinkukat ja hyasintitkin. Kevääksi hyödettävät kukat saavat olla kasvihuoneessa pakkasiin asti, jonka jälkeen siirrän ne kodin viileälle vintille.



Talven tullen...


 ... näin hurja lumimuodostelma oli päässyt kertymään marraskuun lopulla 2015! Lumien rapsiminen onkin yksi tärkeitä talven tehtäviä kasvihuoneen suhteen. Kasvihuone on ollut minulla monta vuotta ja toistaiseksi se on hyvin kestänyt. Yhteen ainoaan pystyseinän isoon lasiin on terävä jääkerros tehnyt pienen särön aivan alakulmaan.

Vuosia sitten syksyllä Tuurin kyläkaupan pihapuodin poistomyynnistä puoleen hintaan hankittu 5m² Sun kasvihuone on kyllä rakas silmäteräni vaikka auttamatta aivan liian pieni. Unelma vähintään tuplasti isommasta kasvihuoneesta elää, koska tarvetta sellaiselle olisi. Olen aina uskonut unelmiin, joten ehkä joskus tulevaisuudessa sellaisen aika on. :) 

Laitan haasteen eteenpäin kahdelle ihanalle puutarhaintoilijalle: Mörököllille ja Marialle jos haluatte ottaa vastaan, pakkoa ei tietenkään ole! :)

Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.

13 kommenttia :

  1. Voi, kun olisi päässyt loikkaamaan tuonne kevätkuviin, ihania värejä ja valoa täynnä, sitä nyt kaipaan! Kauniisti kerroit ja kuvasit vuodenkierron kasvihuoneen suunnalta, kasvihuone onkin mitä sopivin paikka vuodenkiertoa ajatellen, vain talvi vaikuttaa niin ankaralta kun kylmyys hyytää. Aika aikaisin keväällä kasvariin taas pääsee ainakin haistelemaan multaa ja nautiskelemaan teekupillisesta haaveillen kevään ja kesän jutuista! Sainkin ajatuksen noista tuoksumiekkaliljoistasi...taidanpa perustaa muovihuoneeseen vieläkin isomman kukkamaan juurikin sipulikukilla ja juurakoilla, ne houkuttelevat sopivasti myös pölyttäjiä. Kasvihuoneesi on aika monitoiminen vuodenajan mukaan :D

    Kaunista itsenäisyyspäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, vaikka joulua rakastankin niin kyllä kevätkuvien katselu saa sydämen väpättämään! Kasvihuone - vaikka pienikin - pidentää kyllä kasvukautta varmaan parilla kuukaudella ja siitä on etua nimenomaan Suomen olosuhteissa. Tuo oli hyvä idea, koristekasvit houkuttelevat hyvin pölyttäjiä, etenkin daaliat.

      Ihanaa itsenäisyyspäivää myös sinne! :)

      Poista
  2. Apua mitä ihania kuvia todellisesta kukkamerestä. Odotan kovasti tuota narsissiaikaa. Pahinta kevätkuumetta hoidan lukemalla ja ihailemalla kirjaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa aikaa myös odotan, aina yhtä innolla.
      Voi kiitos, ihana kuulla!

      Poista
  3. Aivan unelmat kuvat! Voi, miten tulikaan ikävä kevättä! Mutta onneksi se on melkein nurkan takana, nautitaan ensin vaan joulusta. Tammikuussa voi jo alkaa kevätintoilemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :) Kevät alkaa uudenvuodenaatosta, siemenkuvastoista ja siitä ekasta tammikuussa hankitusta leikkotulppaanikimpusta. ♥

      Poista
  4. Kasvihuoneessa tapahtuu ympäri vuoden:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, siellä puuhaa riittää, :) paitsi just nyt kun ovi on jäätynyt kiinni. :D

      Poista
  5. Voih, niin ihanan kesäistä! Kun katsoo ikkunasta ulos, näkyy vain mustaa pimeyttä ja märkyyttä. Oltiin pohjoisemmassa käymässä ja siellä oli edes ihanan valkoista. Kyllä vaatii mielikuvitusta että näkee kaiken tuon ihanan kesärunsauden. Vaan niin kuin yksi kaveri sanoo, ensi kuun jälkeen on jo helmikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, täällä on sentään valkeus pysynyt. Mitään muuta en niin inhoa kun loskasäätä/talvista vesisadetta, se on ihan blääh! Tuo on hyvin sanottu, kyllä se kevät taas tulee ihan huomaamatta! ;)

      Poista
  6. Onpa ihanat aloituskuvat, ah! Tuovat mukavan muistutuksen siihen, että näiden tummien päivien jälkeen alkaa taas kevään odotus, joten kiitos niistä! (Olenkohan kommentoinut aiemmin blogiisi? Olen käynyt tasaisesti lukemassa mutta kommentoijana olen vähän suomalainen eli hidas ja harvakseltaan jutteleva, mutta tervehdys kuitenkin täältä ruudun toiselta puolelta sinne!)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  7. Voi, nyt olen niin myöhässä, olen taas ollut jotenkin hukassa blogistaniasta. Sulla on aivan ihana tuo kasvihuone, mulla ei ole mitään noin nättiä kerrottavana. Kiitos haasteesta yritän nielelläni kehitellä jonkunlaisen tariana. Tunnelmallista ja sydämellistä joulunaikaa sinulle ja Mimmalle :)

    VastaaPoista
  8. Mielettömät narssissipellot sinulla, ja muutenkin ihania kesäisiä kuvia, olet ollut ahkera!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...