sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Täydellinen vihreys






Vihreän kaipuu on tähän aikaan vuodesta pahimmillaan. Kaikkea elävää ja vehreää haluaa ympärilleen. Rakastan kovasti huonekasveja ja olenkin metsästänyt omaan kotiini sitä täydellistä viherkasvia jo pitkään. Sellainen onneksi löytyi! Vaatimuslista kasvin suhteen oli hankala.

 - kissalle myrkytön
- kestää kuivuutta ja kuivaa huoneilmaa
- ei ole liian ronkeli valonsaannin suhteen
- helppohoitoinen ja pitkäikäinen
- kaunis

Täydellinen huonekasvivalinta tähän kotiin on siten luonnostaan Meksikossa kasvava pullojukka (Beaucarnea recurvata) jota hauskan runkonsa muodon takia myös norsunjalaksi kutsutaan. Valoisalta ikkunalaudalta sille löytyi juuri sopiva paikka. Kesän tullen liikaa paahdetta tulee kuitenkin välttää. Kunnollista kastelua se kaipaa vain noin kolmen viikon välein eikä ruukkuakaan tarvitse välttämättä moneen vuoteen vaihtaa koska puu on hyvin hidaskasvuinen. Liikakastelu on sille suurempi uhka kuin kuivuminen. Olin varma että Mimman nähdessä tuon heinämäisen tupsun, alkaa innokas kiljunta jo heti ovella, mutta kissapa ei kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Ei edes välittänyt haistella sitä. Laitoin aarteeni kuitenkin turvaan ylös ikkunalaudalle jotten aamulla herätessä koko kasvi ole parturoitu ja pelkkä runko jäljellä. Käärepaperit olikin sitten ihan toisenlainen mielenkiinnon kohde. Siellä ne ovat nyt mytättynä olohuoneen latialla rapisteltavina. :)
Mehikasvit olisivat toki toinen vastaava kasvivaihtoehto, mutta ne eivät ole yhtä vehreitä ja näyttäviä.

Yksikin kaunis viherkasvi tuo kummasti eloa ja kevättä huoneeseen. Viherkasvitrendi tuntuu olevan juuri nyt huipussaan sisustuksessa ja Pantonen vuoden värikin on nimeltään "greenery".
Vihreä väri on kotona kaunis suuremmassakin mittakaavassa. En ole kertaakaan katunut kotitoimistoni seinien vihreäpohjaista magnoliatapettia tai yläkerran kesähuoneen maalaamista kauttaaltaan vihreäksi.


Näistä seinistä ja mummin vanhojen sohvien kesäpäällisistä tulen aina hyvälle tuulelle.


Itse olen aina haaveillut että täydellinen sisustus kotona olisi sellainen jossa voisi kuvitella elävänsä kuin viktoriaanisessa kasvihuoneessa! Sellaista tuskin pystyn toteuttamaan ihan käytännön syistä (myrkyllisyys ja valon puute). Onneksi on muitakin keinoja luoda vihreyttä ja kukoistusta kotiinsa, eli väreillä, tapeteilla ja kankailla saa jo paljon kaivattua tunnelmaa aikaiseksi.

Versovan vihreää ja aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!


20 kommenttia :

  1. Tuo kasvi kuulostaa kyllä aika täydelliseltä, taidan laittaa ostoslistalle:)
    Vihreä huoneesi on tuulahdus kesää talven keskelle, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana kasvi! Näitä voisi olla kotona vaikka kuinka monta! Suuremmat ovat toki tyyriimpiä kun ovat useamman vuoden vanhoja.

      Poista
  2. Voi, tuo vihreä kesähuone on niin täydellinen. Siellä paranee varmasti tämä varhaiskevään vihreänpuutostauti!
    Hyvä, että pullojukkasi on on tuolla turvahyllyllä, jos vaikka Mimma tulisi toisiin ajatuksiin sen suhteen. Tykkäisin niin tuosta pullojukasta, mutta niin tykkäävät meidän kissatkin. Olen pari kertaa kokeillut. Meillä ei ole kukille sellaista paikkaa, minne kissat eivät pääse.
    Heh. Kirjoittelen tätä i-padilla, se ei millään meinannut suostua, että kirjoitin pullojukka, aina vaan ehdotti pallohukkainen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranee kyllä, jos siellä vaan tarkenee olla! :D
      Varmasti tulisi toisiin aatoksiin, ainakin silloin kun selkä on hetkeksi käännetty. Eipä ole minullakaan sellaista paikkaa paitsi ikkunalauta tuolla ylhäällä. Se on niin täynnä maljakoita että Mimma ei sinne onneksi kiipeä. Pallohukkainen :DDD eikä!! Se on ihan uskomatonta mitä nuo "älypuhelimet" välillä ehdottelee. Heh!

      Poista
  3. Aah, ihanat vihreät tunnelmat! Nuo mummon sohvat kesähuoneessa ovat täydelliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aika "kukkaishenkiset", nimenomaan noilla ruusupäällisillä, muuten ovat keltaista aika karheaa sametintapaista kangasta.

      Poista
  4. Kaunis huone ja hurmaava tuo tapetti! Aurinkoista alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Olen pullojukkafani. Rakastuin siihen ensisilmäyksellä 80-luvulla. Siitä lähtien meillä on asunut vähintään yksi jukka.
    Tädilläni, joka asui mummolassa, oli tuollaiset samanlaiset tuolit kuin sohvasi. Ne herättävät hyvät muistot ja tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt ihan fani! Eksoottinen, söpö ja ilmeisesti helppohoitoinen, voiko parempaa olla?
      Kalusto on kyllä vanha, siihen on myös 2 tuolia. Mummolahenki kunniaan! ;)

      Poista
  6. Tuo kesähuoneesi on todellakin täydellinen, upea kokonaisuus väreineen päivineen! Ihana!

    Olen pullojukan ystävä. Tyttären lähdettyä opiskelemaan sain hänen pullojukkaruukkunsa hoitoon, kolme pientä palloa pienessä ruukussa. Vuosia kului, pallot kasvoivat kaikki kolme samassa ruukussa! Nyt on yksi iso tosi helppohoitoinen vihreä pehku. Kysyin tyttäreltä, haluaako hän pehkunsa takaisin...vastausta vielä odottelen, ihana kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Se taitaa olla kyllä hidaskasvuisena sellainen sukupolvelta toiselle -kasvi jos vain pysyy hengissä. Voipi olla että haluaa pian pehkunsa takaisin, mutta se onkin eri asia raaskitko siitä luopua. ;)

      Poista
  7. Ihana juttu kun sait himoitsemasi pullojukan! Sisustuksesi on kyllä niin kutkuttava ja minusta olet jo loihtinut viktoriaanista tunnelmaa! Vihreä on minunkin lempisisustusväri, tosin tänään maalasin seiniä siniharmaan sävyllä Akaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskoni kävi ostosreissulla Tampereella joten hän haki samalla Plantusta meille molemille omat kasvit, sain vielä tuliaisina tuon ihanan ruukun. Ollaan nyt kasvisamiksia! :) Huomasin Instan puolella maalausprojektisi, se oli todella ihana ja rauhallinen sävy! Tuli ihan mieleen kesäpäivän sadepilvi tai rantakallio. ♥

      Poista
  8. Ooh! Olipa vallan hyvä vinkki tuo viherkasvi. Täytyy pistää harkintaan kun suurin osa villeistä on muuttanut omiin koteihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä todella riittää vipinää ja vilskettä. Jännä sitten nähdä kuinka Sulo ja Namu suhtautuvat kasviin. Sitä jämme jännityksellä odottamaan! ;)

      Poista
  9. AINA kun postaat jotain uutta niin se on pakko ahmia heti paikalla, vaikka olisi miten kiire. Senpä vuoksi kiitokset ja kommentoinnit jäävät väliin. Jos sulla on joku laskuri niin huomaat varmaan, miten suosittu olet. Harmi vaan että me fanit ollaan yleensä niin hiljaa. Tai minä ainakin! 😊 Mutta onneksi sain nyt edes jonkinlaisen kommenttikohtauksen joten voin hehkuttaa kaikkea kuvaamaasi ja kirjoittamaasi. Saan joka kerran ihanan inspiksen jonka avulla omakin talo ja puutarha saavat osakseen ripauksen ideoitasi. SUURKIITOS kun jaksat ilahduttaa meitä lukijoita! Ja kiitos vinkeistä muidenkin blogeihin - ilmankos on niin kiire jatkuvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Se on aina mukavaa jos toisetkin inspiroituvat näistä pienistä arkipäivän hetkistä ja puuhasteluista kotona ja puutarhassa. :) Aurinkoista kevään odotusta!

      Poista
  10. Ihana vihreä kesähuone ja kukkasohva! Kuin jostain englantilaisesta maalaiskartanosta. Melkein kuin puutarha sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummi aikanaan oli teettänyt irtopäälliset kalustoon ja vaihtoi aina ne kesäksi. Oli kyllä osannut kauniin kankaan valita. Molemmat isoäitini olivat innokkaita kasvi- ja kukkafanaatikkoja. :) Sukuvika varmaan...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...