sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Koti vai viidakko?



Se tunne, kun alkaa miettimään että lähtikö tänä vuonna siemenkylvöt hieman lapasesta.  Loputon viidakko laajentuu huoneesta toiseen. Jos joku kurkistaisi ikkunasta sisään, ei sieltä muuta näkyisi kuin pelkkää vihreää.



Malabarinpinaatit malttavat vielä mielensä ja ovat melko hillittykasvuisia. Toisaalta jos niille laittaisi köynnöskepit, varmaan kasvu räjähtäisi heti. Olen monesti huomannut että köynnöskasvi kyllä vaistoaa kun tuki on lähellä, silloin alkaa kova kasvuvauhti.



Tomaatteja pukkaa joka suunnalta. Luulin jo aluksi että mitkään näistä eivät idä. Onneksi en ehtinyt sentään uutta satsia kylvää. Eiköhän nämä 25 tainta riitä alkajaisiksi...


Koska minulla on kasvamassa vain kolmea eri lajiketta, vihreä Green Zebra, punainen Supersweet 100 ja keltainen Udi, merkkasin taimet helposti vain eri värisillä tikuilla koulimisvaiheessa. Olen käyttänyt samaa systeemiä monien muidenkin kasvien kanssa jotka tunnistaa muuten helposti, mutta joiden eri väriset lajikkeet haluaa pitää erossa toisistaan ja aikoo istuttaa tietyt kukat tietyille paikoille väriensä mukaan. Etenkin kasvihuoneen kevätkaaoksessa kouliessa voi monesti taimet mennä sekaisin. Joskus käytän ihan puolitettuja grillitikkuja joiden päät dippaan väriin. Esimerkiksi jos vaikkapa auringonkukkia on samaan aikaan kasvamassa mustaa, punaista ja keltaista. Huomattavasti nopeampi systeemi kuin pienten lappujen ja taimikylttien väsääminen kymmenille taimille.


Vielä kun nämä saisi kaikki pidettyä hyvässä kunnossa kevääseen asti. Tsiniat ovat kohta kukassa. Jos olisin järkevä, katkoisin nuput pois ja antaisin taimen haarottua, mutta kun en millään raaski vielä leikata. Sitten kun nuput avautuvat, pätkäisen ne maljakkoon. Ne olisivat pärjänneet huomattavasti lyhyemmällä esikasvatuksella. Toisen satsin voisi vielä kylvää jos vain tila kotona riittäisi. Kohta täytyy varmaan laajentaa kasvatuksia vielä makuuhuoneenkin puolelle...

Aurinkoisia päiviä ja kevättuulen lämpöä jo odotellen...
Linda

26 kommenttia :

  1. Onpa sinulla siellä kunnon viidakko! Vallan tavattoman reheviä ja isoja taimia. 🌿.
    Minulla on taimet risuverstaalla, siellä on kyllä valoa ja kasvilamppuja, mutta lämpötila on n. 15 asteessa ja kaikki taimet tuntuvat jämähtäneen paikoilleen. Toisaalta kyllä hyväkin, etteivät ihan kauheasti kasva, kun jo nyt on aika ahdasta. Saisivat ilmat jo lämmetä, että saisi jotain kasvariinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on toisaalta hyvä että saavat olla viileämmässä, varmasti tulee tanakampia taimia. :) Minulla on sellainen tasainen +20-22 astetta keittiön ikkunan edessä. Lämpöä tääläkin toivotaan - ja pian!

      Poista
  2. Näyttävät hyvinvoivilta taimilta. Minulla ei ole kasvivaloa ja tuntuu että tomaatit kasvat todella hitaasti. Kaiken huipuksi taimi-ikkunan alla oleva patteri hajosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo kyllä auttaa. Minullakin nuo kasvivalon alla olevat tomaatit tuplasti isompia kuin olkkarin ikkunalla olevat. Voi harmi patteriasi, lämpömatto on kyllä kanssa ihan kätevä. Nyt en tosin sitä käyttänyt ja ihan hyvin kaikki iti.

      Poista
  3. Sinulla on kyllä ihanan paljon taimia ja niin virkeitä kaikki. Saat näistä paljon iloa kesällä. - Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Todella hyvinvoivia taimia. MInkälaiset lamput sulla on käytössä?Itsellä ne on hankintalistalla seuraavaksi.
    T. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kaksi Nelson Gardenin kasvatuspakettia joissa lämpömatot, valot ja niille sellaiset metallipidikkeet. Ovat olleet todella hyvät ja käytössä monta vuotta. Nyt tosin jos olisin hankkimassa niin ehkä ostaisin kerralla yhden hieman isomman joka valaisisi isomman alan kerralla.

      Poista
  5. On sulla tosiaanki reheviä taimia. Moon aiva järkyttyny.
    Oon ollu tosi tyytyvääne omihinki, mutta eihän niistä voi puhua samana kuukautenakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä menikö tänä vuonna joku kuun asento kylvöpäivänä kohdalleen vai mikä sai kasvamaan. Tällä kertaa sekoitin ite oman taimimullan ja miedon kastelulannoituksen aloitin hyvissä ajoin. Ehkä se auttoi.

      Poista
  6. Hienoja taimia! Minä matti myöhäisenä vasta aloittelen, mutta eivätpähän ehdi venyä liian honteloiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hyvin aikaa - etenkin näillä "kevätilmoilla". :) Suurin osa tulee kylvettyä kuitenkin vasta huhti-toukokuussa.

      Poista
  7. Oi, aivan ihana viidakko! Hurmaantuisin, jos kurkkaisin ikkunasta ;-)

    VastaaPoista
  8. Tutut näkymät. Yhtä keväisen vihreää viidakkoa löytyy täältäkin ikkunalta. ;)

    VastaaPoista
  9. Ihana viidakko :) Juuri kävelin kodinhoitohuoneen ikkunan ohi ja ajattelin, että mistä ihmeestä löydän kasveille tukia - pitää lähipäivinä panostaa uudelleen kasvien hyvinvointiin, ettei vaan katkea - on niin jännää tosissaan ja monta vaihetta, ennen kuin kaikki viherpienokaiset on paikallaan ulkona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kova on huoli vihreistä herkistä pienokaisista. Minunkin täytyy noita tomaateja mullata vielä hieman syvemmälle...

      Poista
  10. Ihana viidakko ja hyvää viherterapiaa, sitä juuri tarvitaan kun pakkasen kourissa vielä taaperretaan! Minulla on zinniat vielä kylvämättä ja samettikukat, kylvän ne lasihuoneelle kun yöpakkaset ovat ohi, olisivatkin jo, kylmyys riittää! Sisällä meilläkin vihertää, tuota tukikeppiasiaa en olekaan koskaan tullut ajatelleeksi, noin se varmaan on. Kelloköynnökset odottelevatkin tukia jo, olen vain hiukan kärhiä niistä katkonut ettei tule sekamelskaa.

    Mukavaa 2. Pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää ainakin vappuun asti, blääh! Niin paljon olisi jo ulkona kaiveltavaa mutta maa ihan jäässä. Vielähän tässä ehtii kylvää vaikka mitä. ;) Kiitos samoin sinne, oli kaunis päivä!

      Poista
  11. Kiva kun voi asua omassa viidakossa! hyvä idea nuo värikoodit, minulla tahtoo aina mennä taimet sekaisin, ja kirjoittamiseen tosiaan menee oma aikansa..

    VastaaPoista
  12. Pakko kysyä. Oletko varma, että keltaisen tomaattisi nimi on Udi? Siltä se näyttää kirjoitettuna (huono fontti), mutta nimellä Ildi se löytyy myös netistä. Minulla kasvaa muutama alku samaa tomaattia.

    Olen huomannut kasvivalosta todella hyvää apua kasvussa. Harmittaa vain, että en aikaisemmin sitä hankkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet muuten aivan oikeassa! Googlasin juuri kuvahaulla ja joissakin kaupoissa joissa oikein lukee tekstinä nimi tuotetiedoissa, niin onhan se Ildi. Tuosta pussin fontista ei saa selvää. Samalla etsinnällä huomasin että on näköjään jotkut muutkin lukeneet sen väärin. :D Kiitos!
      Ovat herkullisen näköisiä tomskuja, toivotaan runsasta satoa.

      Poista
  13. Huhtikuu on just hyvä viidakkokuukausi. Toukokuussa osa jo muuttaa (ainakin meillä) kasvariin.
    Suureksi ovat taimesi jo ennättäneet. Olet vissiin jutellut niille aikalailla.

    VastaaPoista
  14. Mikä ihana viidakko sulla siellä onkaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...