sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Talviaamuna




Hieman ennen aamuyhdeksää Kuningatar Mimma katseli melkein huolestuneen oloisena sohvan käsinojalla ulos ikkunasta, ja kun minä sunnuntaiaamun unenpöpperössä vilkaisin pihanäkymää, oli se yllättäen ensiluminen. Rakastan ensilumen näkemistä ja juuri sellaisessa viileässä aamussa on jotain pysähtynyttä ja rauhallista. Talven tulon huomaa kun puutalo tuntuu hieman normaalia viileämmältä ja aamutee maistuu silloin hieman paremmalle ja lämmittävämmälle. Päivän koittaessa oli ensilumen häivähdys jo kadonnut. 

Kaikki kukkasipulit on onneksi jo istutettu, nyt tuli vain pieni kiire laittaa talvisuojaukset paikoilleen: havuja marskinliljoille ja jouluruusuille, pienet tammen taimet peittelin varmuuden vuoksi lehtien suojaan. Tulevalle torstaille on luvattu lunta hieman enemmänkin, joten viimeisten pikaisten pihatöiden ja suojaverkkojen virittelyn myötä talvi saa taas vaihteeksi tulla.

12 kommenttia :

  1. Voi ei, ei vielä :-D
    Mutta ihana kuvaus lumisen aamun rauhasta silti... Mimmalle tietysti huolestuttavaa, myyrät peittyvät lumeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sille mitään voi :D toisaalta itse olen kyllä jo valmis lumeen, ruskakin on jo ohi ja lehdet varisseet joten jäljellä on vain harmaan sävyt. Totta, myyrilläkin on kovat oltavat.

      Poista
  2. Kauniit, tunnelmalliset kuvat. Tuli pikku kuusestasi sellainen myöhäisen syksyn ja joudun odotuksen tuntu, hyvässä mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuusi tuo ihanaa vihreyttä. Viime joulusta on ollut huonekasvina, tykkään siitä kovasti. :)

      Poista
  3. Kuura on kaunista. Hyvä kun muistutit nuo havut. On ollut niin kiire, että olen talvisuojauksen unohtanut kokonaan. Piha on muuten saatu jo talviteloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan kuin kidesokeria lehdillä. :) Minun täytyy vielä kaivaa kruunuvuokot ja daaliat talteen...

      Poista
  4. Ensilumi onkin kaunista katseltavaa. Sitten, kun lunta pyryttää päivä toisensa jälkeen ja sitä pitää hikipäisenä kolata päästäkseen pihasta pois, ei se enää niin kivaa olekaan. Mutta ehkä siihen on vielä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti on aikaa - ainakin keskiviikkoon asti. :D

      Poista
  5. Ompas tosiaan talvisen näköistä. Täällä lapset oli ihan intopiukeena lumisateesta :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti. Mikähän kumma siinä on että lapset siitä niin innostuu. Ehkä alkaa jouluttaa. Kieltämättä itsekin vielä siitä innostun!

      Poista
  6. Täällä ei ole vielä lunta, mutta kylmä kertoo, että taitaa olla talvi tosissaan tulossa. Huonekuusi on selkeästi vanhaan taloon kuuluva huonekasvi ja näyttää tuossa erittäin hyvinvoivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuusi on todella perinnekasvi vanhojen talojen "saleissa". Pelkäsin ettei se viihdy kuivassa huoneilmassa, mutta sumuttelu on pitänyt sen virkeänä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...