keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ensimmäiset keväthetket








Nyt voin sanoa, että tänään illansuussa kevät saapui sydämeen kuin ensimmäistä kertaa. Toki se saapuu joka vuosi, mutta pitkien talvikuukausien jälkeen melkein unohtaa miltä se tuntuu. Se tuntuu innostuksena, vilpittömänä hämmästyksenä ja pienistä asioista nauttumiselta. Pihani alkaa olla jo melkein lumesta vapaa. Kukkapenkkejä pääsen varmaankin viikonloppuna putsaamaan. Piippoja näkyy kaikkialla. Kevätkurjenmiekkoja piilottelin syksyllä parisataa.

Tänään pienet narsissit pääsivät koristamaan verannan vierustaa, ja siinä samassa istutushetken kruunasi taivaalta kantautuvat massiiviset huudot, kun yli lensi kaksi valtavaa kurkiauraa.

Aikaisimmat valkoiset krookukset ovat poranneet tiensä lumilaikkujen läpi. Vaaleajouluruusunkin nuput paljastuivat, vaikka sillä oli naama vielä hieman lumessa. Kurkkasin varovasti vaaleanpunaisen kerratun tarhajouluruusun talvisuojan alle ja siellä näkyi muutama muhkea nuppu.

Talvehtimishuoneessa japaninvaahteran pinkit lehdet loistavat valoa vasten, ja tuo lähes luonnottoman värinen näky jaksaa ihastuttaa joka kevät. Banaanipuukin rullailee uusia lehtiä auki jo kovalla vauhdilla. Hyytävän vapun uhkakuvista huolimatta toivotaan että tulee keltainen toukokuu, sellainen juuri sopivan aurinkoinen ja lämmin.

8 kommenttia :

  1. Ihanasti sanottu, kevät saapui sydämeeni! Tiedän tarkalleen miltä se tuntuu. Täälläkin on sydän muljahdellut sillee kivasti viime päivinä.
    Ihastuttavia keväthetkiä Romppalaan! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti tiedät, niin ihanat jouluruusut siellä Vaahteramäellä! Kevätiloa myös sinne ♥

      Poista
  2. Tosiaankin - ihanalta tuntuu, kun kevät saapuu sydämeen! Sitä ei uhkakuvat sään viilenemisestä lannista. Voi miten herkkä jouluruusu ja ihanainen krookus ja mitä sitten, kun kurjenmiekkojesi ilotulitus alkaa, uskomattoman kaunista varmasti!

    Oikein ihanaa kevään jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan ajatella että jos tulee viileämpää, niin on raikkaampi sää pihapuuhille! :) Jospa se vähän siitepölyjäkin hillitsee... Kyttään täällä jo kamera laukaisuvalmiudessa kurjenmiekkoja. :D Kiitos samoin Saila!

      Poista
  3. Ihanan innokkahat kevätkukkijat saavakki syrämmen sykähtämähän aiva erikoosesti.
    Siis, japaninvaahteras iha huippuhiano färi. Aaaaahhh!!!
    Kukkaasaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaisaa kevättä sinullekin! Tuo vaahtera on kyllä minun lellikki, jos kasvista voi niin sanoa. Olen hieman haaveillut sille kaveriksi Kultahondonvaahteraa ja sulkajapaninvaahteraa kun kerran viihtyvät talvet niin hyvin tuolla yläkerrassa.

      Poista
  4. Kyllä kevät tekee terää tuon talven jälkeen. Jahka nuo lumet pihasta sulaa, niin voi alkaa silmä kovana tarkkailemaan, että mitä mistäkin nousee pintaan. Linnut laulaa ihan mahottomasti joka puolella. Luonto on ihan villinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, linnuilla konsertti menossa ja pöntössä näkyi tänään asunnonkatselijoita. Taitaa loputkin lumet omma viikonlopun jälkeen mennyttä. Ollaan mekin ihan villinä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...