maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 9 - Helppo hyasinttiasetelma

 Kuvassa liilaan vivahtava 'Purple Sensation' yhdessä 'White Pearl' -hyasintin kanssa.





Maanantaipäivän piristykseksi hieman jouluista tuoksua. Tuoksua joka oli niin vahva että asetelma piti välillä roudata olohuoneesta porraskäytävään kun alkoi päätä särkeä :) Tykkäisin kyllä tuoksuista niin paljon, mutta en kestä niitä kovin hyvin - valitettavasti. Silti vaan pitää hyasintteja hankkia joka vuosi joulun tullen. Yksi kerrallaan samassa huoneessa ei haittaa, mutta kolme on jo liikaa, tänä vuonna siis tuli tehtyä pienet överit sen suhteen! Mutta kun olivat niin kauniita ja kutsuvia, silloin kauppareissulla vielä niin keväänvihreitä pienokaisia. Tässä onkin nyt maailman helpoin hyasinttiasetelma kulhossa. Laita hyasintit ruukkuineen päivineen laakeaan astiaan ja "katteeksi" ympärille roppakaupalla käpyjä. Sammalkin olisi ollut ihanaa, mutta se jäi nyt lumen alle! Jos mieli halajaa kunnolla "kitchiä", voisihan tuossa käyttää katteena myös vaikka pastellisävyisiä tai valkoisia pieniä joulupalloja. Tuolla yhdessä ylemmässä kuvassa kurkisteleva vihreä amaryllis on muuten "Lemon Lime" joka parhaillaan pukkaa jo kolmatta kukkavanaa ja olen siitä kovin into pinkeänä. Niin herkkä ja raikas kukka.

♥ Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ♥ Toivottaa Linda, sekä Mimma joka ensimmäistä kertaa tämän reilun kahden vuoden aikana nukahti syliini sohvalla telkkaa katsellessamme sunnuntai-iltana!!! Yritin kurkottaa kameraa sohvapöydältä ikuistaakeni juhlahetken, mutta en yltänyt, enkä raaskinut kisua sen vuoksi häiritä :) Tuntuu että nyt on tullut ylitettyä jokin luottamuskynnys hänen kanssaan. Vaikka sylissä toki viihdytään ja hän tulee ihan oma-aloitteisesti siihen oleskelemaan vähintään kerran päivässä, on hän silti aina hieman varuillaan ja korvat luimussa. Nyt rouva tuli oikein venytellen makoilemaan syliin istuessani siinä lootusasennossa :) Puolen tunnin jälkeen alkoi tunto lähteä toisesta jalasta, joten oli valitettavasti pakko siirtää kattia...

13 kommenttia :

  1. Ilosta maanantaiaamua kammarista ! Tummat hyasintit tosiaan tuoksutaa ne voimakkaat vaan niin jouluset...Upiat no uo blogisi yläkuvat :)

    VastaaPoista
  2. Taisit juuri saada yhden parhaista joululahjoista :D

    Hyasinteista valkoinen taitaa olla tuoksuttomin ja tumma lila se voimakkain, pienistä nuppusista ei aina ole varmuutta mikä väri on tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti :D sylissä tuhsevaa karvapakettia parempaa ei ole <3

      Niinpä, nykyisin onneksi monien hyasinttien ruukut ovat kyllä valkoisia, pinkkejä tai sinisiä ja hyvin ovat värit toistaiseksi paikkansa pitäneet :)

      Poista
  3. mie tyydyn ihailemaan hyasintteja vain kuvista. meillä kun se aiheuttaa migreeniä. toisinaan olen kyllä jäädyttäny hyasintteja ulos. kivoja niinkin ja tuoksuttomia niin ei tartte päänsäryn kanssa taistella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään ihmettele ;) saattaa olla että nämäkin siirtyvät kasvihuoneeseen jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Hyvä idea! Minulla on kyllä sammalta pussissa, mutta kävyt jäivät keräämättä. Ensi vuonna sitten. Kolmesta kukasta lähtee kyllä mieletön tuoksu... Meillä ne ovat keittiössä :D Onneksi kestämme hajun.

    Ihana kun kisusi tuli syliin! Seti-pojalle syliin tulo kesti myös pidempään, varmaan vuoden verran, mutta se oli kuitenkin vielä pentu meille tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä varauduin kävyillä tänä vuonna, kellarissa on varastossa koko pussillinen :D

      Kyllä se luottamuksen saaminen oman aikansa ottaa. Vaikka Mimma onkin rohkea ja tuli jo muuttoiltana hakemaan turvaa sylistäni, nyt alkaa vasta oikein kunnolla rentoutumaan :)

      Poista
  5. Hyasintit ovat kauniita joulukukkia, mutta kolme on jo minullekin liikaa. Keittiön pöydällä on yksi vaaleanpunainen ja äsken teetä juodessa jo tuoksu tuntui kovin voimakkaalle....oliko se niin, että valkoinen tuoksuu vähiten ja sininen voimakkaimmin....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siinä helposti teekin alkaa maistua hyasintille ;) Saattaa olla, tuo violetti on myös aika tuhdisti tuoksuva.

      Poista
  6. Kaunis hyasinttiasetelma! Voin kuvitella, miten ihanaa oli olla nukkuva kissa sylissä! Joskus luottamuksen saavuttaminen kestää tosi pitkään! :)

    VastaaPoista
  7. Oi mikä onni sinulle koitti! Täällä ei ole moisesta tietoakaan sitten pentuvuosien erehdysten. Kauniit asetelmat!

    VastaaPoista
  8. Meillä Elsa on sellainen syli kisuliini.
    Kaunis asetelma..minulla hyasintin ihana tuoksu tukkii nenän ja aivastelu alkaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...