maanantai 23. joulukuuta 2013

Luukku 23 - Hedelmäinen valkosuklaa-"lumipallokakku"


Tein vielä jouluksi pikaisen kakun joka syntyy nopeasti kääretorttupohjasta. Tässä on nyt kompromissina kaikki mahdollinen mistä oma perhe tykkää. Isä ja äiti pitävät banaanikakusta, minä ananaskakusta ja sisko puolestaan valkosuklaasta. Latasin sitten kaikki mahdolliset ainekset tähän hedelmäpommiin. Koristelussa en lähtenyt kikkailemaan pursotuksilla vaan päästin itseni helpolla näin joulun kunniaksi :)

Hedelmäinen "lumipallokakku"

Pohja:

4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 levy (130g) valkosuklaata
75g Creme Fraichea (tai 100g maustamatonta tuorejuustoa)
2 dl kermaa
2 dl omenahilloa
3 banaania
1 tlk ananaspaloja

Kostutukseen:
n. 2 dl  omenamehua tai ananastölkin mehu

Pinnalle koristeeksi
2 dl kermaa
säilöttyjä mandariinilohkoja tai muita hedelmiä, kirsikoita, koristerakeita


Valmista pohja: Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattulle syvälle uunipellille ja paista 225 asteessa keskitasolla n. 8 min. Jäähdytä ja kumoa uudelle leivinpaperille.

Päällystä pyöreä n. 25-30 cm halkaisijaltaan oleva kulho tuorekelmulla, leikkaa ensin kakusta sopivan kokoinen pyöreä "kansi" joka tulee kakun päälle lopuksi, toimien pohjana kun kakku keikautetaan myöhemmin oikein päin. Vuoraa kulho kääretorttupohjan palasilla ja kostuta hyvin. Levitä kauttaaltaan kerros omenahilloa ja banaanisiivuja.

Valmista täyte, vatkaa 4 dl kermaa vaahdoksi, ota noin puolet kermavaahdosta syrjään kuorrutusta varten. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa (huom, liian kuuma teho mikrossa voi ruskistaa valkosuklaan nopeasti, ole siis tarkkana). Lisää sulaneeseen ja jäähtyneeseen valkosuklaaseen creme fraiche tai tuorejuusto voimakkaasti sekoittaen, kunnes massa on tasaista. (Tuorejuustoa yleensä käytän, mutta nyt ei omasta jääkaapista sitä löytynyt...) Nostele joukkoon kermavaahto kuohkeaksi massaksi. Kaada valkosuklaamousse kakkuun, banaanien päälle, täytteen tulisi täyttää koko syvennys. Siivuta päälle vielä banaania ja lisäksi purkillinen hyvin valutettuja ananaspaloja.

Aseta "kansi" päälle ja kostuta hyvin. Peitä tuorekelmulla ja anna mehustua kylmässä mieluiten yön yli.

Kumoa kakku tarjoilualustalle, päällystä kermaaahdolla ja koristele haluamallasi tavalla, esim. hedelmillä, pähkinöillä, suklaarouheella.


Makeaa aatonaattoa kaikille! ♥


5 kommenttia :

  1. Olet kyllä sellainen kakkusankari...! En ole eläissäni leiponut niin paljon kuin sinä viikossa.
    Ihana kompromissi-hedelmäpommi :-D Makoisaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai kakkusankari...hehheh :D Kiitos uudesta arvonimestä! Makoisaa joulua Sinullekin ♥

      Poista
  2. Oikein mukavaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle :).

    VastaaPoista
  3. Kaunista, rauhallista ja maukasta joulua sinulle ja Mimmalle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...