torstai 5. joulukuuta 2013

Luukku 5 - Suklaa-marja-aroniaunelmakakku




Enhän toki halua kuulostaa liian vaatimattomalta, mutta lähes jokainen tätä kakkua maistanut on halunnut tämän reseptin – ainakin jos on suklaan ystävä ;) Vuosikaudet on tätä kakkua tullut tehtyä, tummalla tai vaalealla suklaalla ja pohjalla, ja hyvin on aina kauppansa tehnyt. Tämän kakun saa täyttää paksulti eikä se sisällä liivatetta. Ajatus täytteen kehittelystä lähtikin vuosia sitten siitä että halusin kuohkean ja paksun täytteen joka pysyy kasassa mutta ei sisällä liivatetta. Jotenkin vain ajatus siitä että kakun sekaan laitetaan sian nahasta tai sian tai naudan luista, suolista ja jänteistä pitkään keittämällä valmistettua limaista tököttiä ei oikein herätä makeanhimoa kahvipöydässä. Tokihan liivatetta on monessa muussa elintarvikkeessa mukana, mutta itse yritän sitä omissa kakuissani välttää. Eikä tämä ole mikään hieno eettinen kannanotto, sillä joulukinkku kyllä kuuluu perheemme joulupöytään. Tämä antiliivate-fiksaatio on siis ihan vain omaa niuhotustani. ;)

Kaloripommihan tämä on, mutta sen verran ehtaa tavaraa että eipä tätä kovin suurta palaa kerralla pysty syömään ja kun kerran kakkua tehdään, niin tehdään se sitten reippahasti!



Suklaa-marja-aroniaunelma

Pohja:

4 munaa
2dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, siivilöi joukkoon keskenään yhdistetyt kuivat aineet. Paista kakkupohjaa uunin alaosassa 175 asteessa 40 min. Jäähdytä. Kakkupohjan voi leipoa jo hyvissä ajoin esim. edellisenä päivänä täyttämisestä.

Kostutukseen: n. 3 dl hyla-maitoa tai mehua

Täyte:

3 prk Flora Vispiä
2-3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk Hovi maustamatonta (kevyt) tuorejuustoa
150-200 g tummaa suklaata
1 rkl marja-aroniahilloa

Väliin: n. 2 dl marja-aroniahilloa (tai esim. herukkahilloa/appelsiinimarmeladia)

Sulata suklaa vesihauteessa ja jäähdytä hieman. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi yhdessä sokerin ja vaniljasokerin kanssa. Lisää jäähtyneen suklaan joukkoon tuorejuusto ja lusikallinen aroniahilloa. Sekoita nopeasti ja huolellisesti, voimakkaasti vatkaten. Siirrä kolmeen osaan leikatun kakkupohjan ylin osa erilliselle lautaselle/tasolle, kostuta ja levitä sileä kerros suklaamassaa pinnalle. 


Lisää loppuosaan suklaamassaa kermavaahto pieni erä kerrallaan, huolellisesti sekoittaen. Aluksi voit vatkata voimakkaammin jotta täytteestä tulee tasainen ja sileä, mutta kääntele loput kermat joukkoon kuohkeasti, jotta täyte ei menetä kuohkeuttaan. 


Kostuta kakun pohjakerros ja lusikoi päälle kotitekoista marja-aroniahilloa* tai muuta haluamaasi hilloa. Levitä suklaakreemiä paksulti. Täytä seuraava taso samalla tavalla ja nosta pinnalle ylin osa. Sivele kakun reunoille myös ohuelti suklaakreemiä ja tee halutessasi koristepursotukset samalla täytteellä. Kuvan kakussa otin pienen osan pelkkää kermavaahtoa syrjään ja pursotin ruusutyllaa ja ruusunaulaa käyttäen kermaruusuja koristeiksi. 


Huom. suklaatäyte muuttuu viileässä todella napakaksi joten pursotukset on hyvä tehdä melko nopeasti, sillä myöhemmin pursotus voi olla vaikeampaa. Valkosuklaaversiossa jätä kakkupohjasta kaakaojauhe pois ja täyttteessä korvaa tumma suklaa vaalealla :) Valkosuklaan kanssa sopii hyvin esim. pakastemansikat/mansikkahillo.

(*Marja-aroniahillo: Marja-aronioita keitetään mehumaijallinen mehuksi, lisätään mehuun oman maun mukaan sopiva määrä hillosokeria.Muistaakseni laitoin 2-3 kg 3 litraa kohti.)

Hyvän kakun salaisuus on mielestäni sen kostutus. Ei tietysti mitään litimärkää, mutta tarpeeksi hyvin kostutettu kakku on kokonaisuudessaan pehmeä ja suussa sulavaa. Sama koskee voileipäkakkuja. Mitä mieltä te olette?


5 kommenttia :

  1. Upea kakku ja maku on varmaan taivaallinen.

    VastaaPoista
  2. Minäpäs olenkin päässyt tätä herkkua maistamaan! Olipa isännän synttärikakku juuri tuollainen ;D NJAMMM, slurps slurps! ;DD

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, vaikka en kakkujen teosta mitään ymmärräkään ;-) Kuiva kakku on hirveä pettymys!
    Kehu vaan itseäsi estoitta, olen ymmärtänyt että olet todella taitava leipuri, ja siltä näyttää kuvien perusteella, valitettavasti en ole päässyt maistamaan ;-)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä! Kuiva kakku tarttuu kitalakeen kiinni, ei hyvä! Tuo kakku kyllä näyttää aivan mahtavalta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...