torstai 9. tammikuuta 2014

Laatikkoleikkejä

Vuodenvaihde inspiroi siivoamaan kotia hieman perusteelisemmin. Tasan tarkkaan loppiaisena lähti kaikki jouluvalot ja koristeet, sisälle tosin jätin joitakin tunnelmavaloja jotka ovat vähemmän jouluisia. Sitten iski into järjestellä huonakelut uusiksi. Toimistohuoneesta lähti pöytä ja tuoleja yläkertaan ja makuuhuoneesta kirjoituspöytä työhuoneeseen. Sitten pitikin jo metsästää netistä sopivan kokoisia säilytyslaatikoita kotitoimistoon, ja niin pelkästä joulukoristeiden poistosta lähti käyntiin ketjureaktio joka jatkuu edelleen.


Tänään olen sullonut laatikoihin tavaroita ja kyllähän kummasti paikat siistiytyy kun erinäiset nippaleet ovat piilossa laatikoissa. Se on sitten eri asia kuinka loogisessa järjestyksessä ne nippaleet ovat. Tein tuossa taannoin Facebookin kautta levinneen testin jonka avulla voi kukin mitata erinäisten tehtävien avulla kumpaako aivopuoliskoa käyttää enemmän. En pahemmin yllättynyt saadessani tulokseksi että käytän 86% oikeaa puoliskoa. Eli vasen puoli joka vastaa kaikesta loogisesta ajattelukyvystä ja järjestelmällisyydestä jäi reippaasti häviölle ja luovuus voitti. Tämä laatikoiden kurinalainen järjestys oli siis tulosta siitä että oikein pinnistin sitä vasenta aivolohkoa ;-) Kuten arvata saattaa, Mimma - meidän perheen pahvilaatikkovastaava - piti karvanyrkki heiluen kuria yllä ja koeistui kaikki laatikot vuorotellen. Ihan meinasi pienen kisun pää mennä sekaisin laatikkoparatiisissa.





7 kommenttia :

  1. Hurmaava uusi banneri sinulla! juu, let´s party, mieluiten nyt heti!
    Oi sentään, onpa Mimmalla ollut rankka työpäivä, kupillisen kermaa ansaitsisi sellaisen urakan jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinpä, partyyyy! ;) Mimma ei kermasta välitä, eikä kissan maidosta, eikä kissanjogurtista, mutta gourmet-purkillinen Schesir kanaa ja ankkaa oli maistuva iltapala ;)

      Poista
  2. Voi mikä laatikkoparatiisi! Mimma on tarkkana. Samaa mieltä Marjan kanssa, palkkio olkoon urakan mittainen.
    Ihanat nuo höyhenpensas- (vaiko jalava-?) laatikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkkikoita tulee ennen urakkaa, urakan aikana ja urakan jälkeen ;D
      En tiedä mitä lajia ovat, sinä ammattilaisena tunnistat paremmin! ;)

      Poista
  3. Hurmaava banneri!!! Minä olen täällä (opiskeluihin liittyen) listannut pihan kasveja ja huomasin, että olen unohtanut listalta kevätesikon. Kiitos kuvasi, sen nyt muistin! Samanlaiseen laatikkoleikkiin pitäisi minunkin ryhtyä. Kauniita laatikoita. Paperoitko ne itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisipä itsekin joskus tehdä lista omista kasveista, se olisi mukavaa puuhaa, kiitos vinkistä!! :) En paperoinut, nuo oli ihan valmiita kuoseja laatikoissa, Etolalta ne löysin.

      Poista
  4. On tuo Mimma-pahvilaatikkovastaava suloinen♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...