maanantai 19. toukokuuta 2014

On ilmoja pidellyt...


Päivä lähti käyntiin melko hikisissä merkeissä. Varjossakin lämpötila oli +28. En ole pahemmin saunaihminen, mutta voin kuvitella että himosaunojat olivat tästä päivästä aivan tohkeissaan. ;) Oli tukahduttavan kuumaa. Etova olo kaikkiaan ja koivuista paksuina keltaisina pilvinä pöllyävä siitepöly suorastaan kruunasi kaiken, kuristaen kurkkua ja tukkien nenän. Iltapäivällä kun kuulin ukkosmyrskyn uhasta, raahauduin pihalle ottamaan kuvia kerratusta valkovuokosta 'Alba Plena' joka parin vuoden odottelun jälkeen avasi vihdoin kolme upeaa kukkaa! Ihanuus. ♥


Narsissitkin päättivät kaikki avautua kuuman päivän kunniaksi.


Keltaista ja valkoista narsissitykitystä!


'Tahiti', joka yleensä jättäytyy muita myöhemmäksi kukkijaksi, päätti myös avautua täyteen loistoonsa. Sitten kun sain kuvat otettua, alkoikin jo kaukaa kantautua jylinä. Äkkiä kuvat napsituani kipitin sisälle ja kohta olikin täysi ukkosmyrsky päällä. Kieltämättä sydän hakkasi kun salamoi ja paukkui aivan pään päällä. Mimma oli tilanteesta innoissaan, tuijotti ikkunasta ja kehräsi. Yritti ilmeisesti rauhoitella minua. Kuten tuosta postauksen ensimmäisestä (olohuoneen ikkunasta otetusta) kuvasta näkyy, joku sammutti valot ja muutti taivaan vihertävän harmaaksi. Vastaavaa en ole ennen kokenut. Kaikki kuitenkin lopulta hyvin, pari pientä sähkökatkoa tuli, mutta onneksi myrsky meni menojaan ja jätti jälkeensä ihanan kostean maan. Kyllä nyt kasvit tykkäävät - tuli kaivattu sade. Minäkin tykkään, ehkä siitepölyt huuhtoutuivat pois. Tilanteen rauhoituttua menin vielä illalla kävelemään ulos ja kesäsateen jälkeinen hetki on yksi maailman ihanimmista. Linnut lauloivat lujaa, käet kukkuivat täyttä kurkkua ja ilman täytti koivunlehtien tuoksu sekä 'tahitien' makeus. Ei voi muuta sanoa, kuin että tänään on ilmoja pidellyt...

3 kommenttia :

  1. Toi eka kuva on kyllä hieno ja mystinen! Ilma oli todellakin noin vihreä ja pimeä yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Ilma vaihtui eilen tosi nopeasti ukkossateesta, tuulen kautta raekuuroksi ja hetkisen kuluttua paistoi taas aurinko. Helle laski kymmenen astetta meillä. Nyt on paljon raikkaampi ilma!

    VastaaPoista
  3. Todella hieno kuva tuo ensimmäinen kaikessa tummuudessaan ja salaperäisyydessään. Loisto otos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...