lauantai 9. tammikuuta 2016

Huopakukkia talvitakkiin

 





Nyt kuulkaa iski sellainen askarteluvimma päälle että alkaa jo heikottaa. Muuta ei tarvittu kuin Pinterestin laukaisema inspiraatio ja askarteluhuopalajitelma. Kukkia syntyy kuin sieniä sateella eikä millään malttaisi lopettaa! Näitä on niin helppo ja mukava tehdä. Jotkut käyttävät kuumaliimaa terälehtien liimaamiseen, mutta itse ompelin terälehdet yksitellen pyöreään huopapalaseen. Keskelle koristeeksi ompelin aina napin. Kävin äitini nappilaatikolla joka on aikamoinen aarrearkku. Tuurin kyläkaupassa oli muutama vuosi sitten isot kasat nappeja poistomyynnissä ja niitä asiakkaat saivat kerätä litran muovipusseihin ja pussillinen taisi maksaa vain euron tai pari, eli aivan ulosheittohontaan. Äiti ja siskoni olivat ostoksilla ja hamstrasivat nappeja hullun lailla. Oli siellä naisia riittänyt nappien kimpussa :-D  Löysin yhtenä päivänä vanhat rintaneulat jotka joskus lapsosena olin ostanut joten kiinnittelen kukkien koristeeksi vielä kaikenlaisia ötököitä ja perhosia.

Valmiin kukan taakse ompelin vielä kiinni rintaneulahakasen, joten jokaisesta kukasta tuli helposti kiinnitettävä rintaneula. Kiinnitin kukat villakangastakkiini joka on tuommoinen musta A-linjainen väljä "kaapu". Se on lempitakkini jonka alle mahtuu vaikka kuinka paksu villapaita joten sitä tulee pidettyä syksyllä, talvella ja keväälläkin. Kukkia pitää olla kun kevättä kohti mennään! :) En oikein saanut kunnon kokonaiskuvaa takista otettua kampauspöydän hapettuneen peilin kautta, mutta siitä hieman näkyy minkä kokoisia kukat ovat. Siskoni innostui myös ja teki omaan takiinsa mahtavat neonväriset kukkaset. Jatkamme askartelua joten taitaa koko sunnuntai kulua näitä ommellen. Pinterestiin olen nyt keräillyt muutamia kivoja käsityövinkkejä joten voit käydä kurkkimassa niitä täältä. ♥


8 kommenttia :

  1. Upeita, varsinkin kun niitä on vielä useampi ryhmässä!
    Hmmmm, mullakin on villakangastakki, löytyisköhän huopaakin...

    VastaaPoista
  2. Ovatpas kauniita, varsinkin tuollaisena ryhmänä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita!Talvitakista tulee niin persoonallinen niin "pienestä" jutusta!

    VastaaPoista
  4. Ihania, ja nuo korunapit ja ötökkäkorut sopivat niin ihanasti! Minäkin tykkään, kun olet laittanut noita oikeaksi kukkaryöpyksi takkiin, niinhän niiden kukkien pitää olla - ryöppynä :-)
    Mikähän siinä on, jo sängyssä maatessani sain kolme askarteluideaa tälle päivälle. Joten näperrellessä taitaa mennä täälläkin tämä sunnuntai. Tähdet varmaan silleen ;-)

    VastaaPoista
  5. Onpa todella kauniita . Toiset osaa. Tervetuloa vierailulle Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja ihananvärisiä ovat. Pinterest on kyllä oikea aarreaitta jonka parissa saa kulumaan tovin jos toisenkin.

    VastaaPoista
  7. Ihania kukkia, käyvät koristeeksi vaikka mihin.

    VastaaPoista
  8. Ihania kukkia ja niin hieno kukkatakki!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...