maanantai 25. tammikuuta 2016

Tammikuinen krookushetki





Unohdin istuttaa pari pussillista krookuksia syksyllä ja ne viettivät koko loppuvuoden eteisen kylmässä pimeässä nurkassa (eli hyvin otollisessa paikassa) mutta ajattelin toivon olleen jo mennyttä niiden ja parin tulppaaninsipulin kohdalla. 5.1. kuitenkin otin ne sisälle ennen kovia pakkasia ja huomasin niiden saaneen juuri sopivan kylmäkäsittelyn, eivät olleet jäätyneet ja olivat jo hyvässä kasvussa joten istutin ne sinkkipaljuun. Nyt 20 päivää myöhemmin ovat ensimmäiset nuput avautuneet ja muutama tulppaanikin jo mullasta ponnistaa. Ihana piristys näin tammikuun loppuun. Jääkaapissa minulla on vielä kevätkurjenmiekkoja mutta ajattelin ne säästää pääsiäiseksi. Joulutasetit eivät kukkineet jouluksi ja ovat sen verran hitaita olleet että ehkä ne tässä parin kuukauden sisällä toivon mukaan kukkivat.


Tulppaaneita ei tietenkään voi tähän aikaan vastustaa kun kaupassa niitä ämpärillisen näkee. Aina lähtee kimppu mukaan...


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja pysykää terveinä. Itselläni alkoi eilen illalla pieni kuumeilu ja jo viikon päivät on  nokka turissut. Täytynee tästä vetäytyä lepäilemään kissan viereen...


9 kommenttia :

  1. Kylläpä krookukset kasvoivat nopeasti. Tulppaaneja on kyllä vaikea vastustaa, ne piristävät ihanasti päivää. Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä nopeita kukkimaan kun huoneenlämössä ovat. :) Kiitos!

      Poista
  2. Voi kun sulosia tiittejä sulla ❤️
    Minä jo yks päivä melkein pelkäsin, että kuinkahan kaikille sipuleille maassa kävi kun ei ollut lumivaippaa suojana, mutta ei auta antaa pelolle valtaa, toivoa vaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat aika sitkeitä nuo sipulit että eiköhän ne hyvin pärjäile :)

      Poista
  3. Hengitä sieltä krookukseniduista kevättä rintaan niin paranet pian!

    VastaaPoista
  4. Tulppaanikumppuja ei kyllä voi vastustaa;)
    Minäkin nostelin eilen autotallissa olleita sipulikukkaruukkuja sisään, kun olivat alkaneet vähän vihertää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana hetki kun alkaa vihertää keskellä talvea. :) Nautitaan!

      Poista
  5. Ihania versoja, nuppuja ja kukkia!
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...