keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kesäkuun kukkaterveiset


Heippa! Tulinpa pikaisesti päivittämään muutamia puutarhatunnelmia kun eilen illalla ihan vain vaeltelin kasvien lomassa. Ihania liiloja hetkiä siellä täällä. Violetin sävyt ovat aina olleet minulle suosikkeja, joten ei kai ihme että sen värisiä kukkia löytyy sieltä sun täältä. Jalopähkämöitä on valtavasti ja iloisena katselen kuinka kova kimalaisten hurina pyörii niiden huulikukkaisten kukintojen ympärillä. Varsinaiset pörriäisfestarit menossa. Lehtosinilatva, tuo reipas siementäjä on  levinnyt polun laitaan ihan kaikkialle - ja saa levitä! Alakulman kuvassa idänkurjenpolvi Plenum.


Kanadalainen köynnösruusu 'John Davis' on ollut kukassa juhannuksesta asti ja alkaa olla ohi muutamassa päivässä. Kukinta-aika on lyhyt, mutta sitäkin näyttävämpi ja tuoksuvampi. Pionit ovat nupuillaan ja niitä on tulossa paljon Cottage garden -penkkiin. Valkoinen Duchesse de Nemours on nuppuja pullollaan ja vierellä matalampi pinkki lajike myös. Olen siirrellyt pioneita niin monesta paikasta toiseen että taimet ovat menneet sekaisin, mutta sitten kunhan pinkit nuput avautuvat, muistan ehkä mikä on kyseessä. :)


Kuunliljat rehottavat tuttuun tapaansa ja niitäkin on taas saanut jakaa ja kiikuttaa paikasta toiseen. Vasemmassa alakulmassa japaninlikusterisyreenin nuppuja. Suomessa tuo puumaiseksi, rungolliseksi kasvava syreeni voi kasvaa noin 3-6m korkeaksi, joten toivotaan että uutukainen parimetrinen taimi ottaa paikan haltuun ja toimii katseenvangitsijana kuunliljakujalla.




Toissa kesänä kylvin persikanväristen, vai pitäisikö sanoa lohenpunaisten sormustinkukkien siemeniä ja nyt ihanuudet ovat kukassa (kuvassa vas. yläkulma). Aika herkullinen väri ja muista sormustinkukista silminnähden poikkeava. Tästä on taas tulossa sormustinkukkien supervuosi, siltä näyttäisi. Punapäivänkakkarat yhdessä 'Amber Jubilee' -heisiangervon kanssa ovat aika rankka yhdistelmä joka syntyi hieman vahingossa. Voipi olla että kakkarat siirtyvät jossain vaiheessa toisaalle... Ehkä "Cottage gardenin" puolelle jossa saisivat loistaa ihan rauhassa tähtiputkien ja huopakaunokkien kaverina.


Tätä punaistahan sieltä löytyykin myös paitsi tähtiputkessa niin myös marhanliljoissa jotka pian aloittavat kukintansa. Tähtiputket varastavat sydämen joka kesä ja koska niitä on paljon, saa niitä kerätä kukkakimppuihin koko kesän ajan. Loppuun vielä Kuningatar Mimman terveiset.


Mammalla on ihan liian kiire noiden rehujensa kanssa. Palvelija on laiminlyönyt tehtäviään viemällä huomionsa liiaksi pois minusta - tärkeimmästä, mutta kun istahdan sen syliin niin kyllä se hetken pysyy paikallaan. Kesä on vakava juttu.

22 kommenttia :

  1. Oi, millaisia herkkuja joka kuvassa. Idänkurjenpolvi Plenum on sen verran upea, että se meni oitis hankintalistalle.
    Pehmoiselle Mimmalle rapsutukset ja lohdulliset sanat: talven myötä mamma pysyy paremmin paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvi oli heräteostos joka kannatti.;) Tänään illalla kun olin jo kylpyyn menossa, Mimma tuli syliin ja nukahti siihen puoleksi tunniksi. :D Rauhoitti kummasti kun enhän toista raaskinut herättää...

      Poista
  2. Ihania, kauniita, herkullisen värisiä... kaikenlaisia kesän sulostuttajia sinun puutarhastasi löytyykin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat tekevät kesän ❤ mieluummin satsaan perennoihin kuin kesäkukkiin :)

      Poista
  3. Ihana oli katsella kuvia kauniista kukista pihallasi, monet niin tuttuja minuullekkin. Hyvää kesän jatkoa ja kukkaloistoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, loistokasta ja lämmintä puutarhakesää! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Sielä on tosi kaunista! Mukavaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat värikkäät kesänkukkijat, kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  6. Luonto tarjoaa meille niin paljon väriä ja kauneutta.
    Kauniita valokuvia, rakastin heitä kaikkia.
    Onnittelut kauniista blogistasi
    Hyvä sunnuntai
    Kiitos jo etukätee
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  7. Heipsan. Viikko siinä meni mutta luin koko blogisi. Ja olen aivan myyty. Tänään ostin kaksi kirjaasi ja illalla aloitan niiden parissa. Itse aloittelen puutarhaa. Kaivuu hommia ja pirunpeltoa. No kyllä se siitä vielä joskus kukkii. -HANSKU-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas luku-urakan tehnyt. Kiva kuulla jos blogista on iloa! Kyllä varmasti kukkii, mutta kuten sanotaan, puutarhanhoito on taiteista hitainta. :) Mutta kyllä se kaivajan joskus lopulta palkitsee, ja itse prosessista pitää nauttia. Parasta intoa kasvatuksiisi! Lämmöllä, Linda

      Poista
  8. Ihania kukkia! Nuo violetit kukat on minunkin suosikkeja, olen tänä vuonna jotenkin ihastunut violettiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ja violetti vaan sopii kaiken kanssa. :)

      Poista
  9. Mahtavan rehevää ja kukkaisaa! Kyllä silmä lepää. :)

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia ja kukkia. Löysin vasta blogisi ja jään mielenkiinnolla seuraamaan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...