tiistai 19. kesäkuuta 2018

Supervauhtia ja lavaprojekti










Tietokoneen ääressä on hädin tuskin ehtinyt kääntymän, paitsi tietysti yrittäjän pakollisten työhommien vuoksi. Kasvien kasvuvauhti, kylväminen ja taimien istuttaminen ovat kaikki menneet viimeisen kuukauden aikana supervauhtia. Joitakin kuvia on sentään tullut räpsittyä, joten tässä vielä melko keväisiä tunnelmia toukokuun lopulta tänne kesäkuun loppupuolelle. Tämä oli lemmikkikesä, lemmikkejä kaikkialla ja patjarikot loistivat kaikkialla pinkkeinä ja punaisina. Syksyllä istuttamani helmililja-aalto toimi toivotulla lailla. Ehkä tulevana syksynä koko polku saa reunansa sinisistä kukista. 

Tulppaanien kirjo on ollut kaunis. Kuvassa Mimman vierellä oransseja papukaijatulppaaneja ja tässä yllä arovuokkojen kanssa Sweet Desire joka oli valtava kuin pioni. Myöhäiset pionitulppaanit kukkivat täällä monesti vielä juhannuksena, mutta tämän kevään lämpöaalto sai monet kukkimaan nopeasti. Tänään tuli ensimmäinen ja pitkään odotettu sade. Illat ovat menneet tiiviisti kasteluletkun päässä. Nyt odotellaan nupullaan olevia pioneja ja pensasruusuja.


Taimihankintoja on tullut tehtyä aika paljon (ei tietenkään yhtään liikaa...mitä nyt joitakin kymmeniä...). Monia kasveja joita olen pitkään suunnitellut istutavani. Muun muassa pitkään haaveilemani japaninlikusterisyreeni ja kaksi päärynäpuuta Villa Sinin edustalle (lajikkeet Lada ja Tsisovskaja). Heräteostoksena rungollinen kaarisyreeni Vera ja yllä olevassa kuvassa oleva punalehtiruusu Rosa Glauca jonka ostin ihan jo pelkästään kauniiden lehtien vuoksi. Alla oleva tarhakurjenmiekka 'Beverly Sills' oli myös minulta outo ostos koska olen keskittynyt lähinnä siperiankurjenmiekkojen jonkinasteiseen keräilyyn, mutta halusin testata pärjäisikö tämä pihallani ja väri oli kovin herkullinen. Luonnossa ehkä hieman pinkimpi kuin kuvassa.


Tämän kevään suurin operaatio on kuitenkin ollut pitkään suunnitelmissa ollut lavatarhan perustaminen. Yksi toteutunut unelma. ♥





Kaksi suurehkoa 6m pitkää lavaa ovat luoneet paljon mielenkiintoa tähän kevääseen. Kasvuvauhti on täälläkin ollut huima ihan reilussa kuukaudessa. Jättiauringonkukat ja perunat rehottavat. Salaattia ja sipulinvarsia on päässyt jo poimimaan, pavut ja herneet kiipeilevät kilpaa ja muutama mansikka alkaa pian kypsyä. Tästä on tullut ihan lempipaikka putarhassa. Olen iloinen että taas on pieni pala vähemmän nurmikkoa leikattavaksi ja muutoin hyödytön kallioinen kaistale pihalta on valjastettu hyötykäyttöön.


Näiden pikaisten pihakuulumisien myötä ihanaa ja kukoistavaa keskikesää.
Mikäli en ennen perjantaita postaile, niin hyvää juhannusta jo näin etukäteen rakkaat ystävät! :)


37 kommenttia :

  1. Voi, miten ihana piha sinulla on. Aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Kiirettä pitää nyt puutarhureilla. Minulla myös on tuo 'Beverly Sills' se on upean värinen. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Palkittu lajike, eikä syyttä. :) Samoin!

      Poista
  3. Sielläpä viheriöi. Hieno lavakasvimaa, varmasti aivan unelmainen. :) Mukavat juhannukset! :)

    VastaaPoista
  4. Hieno lavakaulus, olet tehnyt riittävän korkean, monikäyttöinen, kun voi istutella vaateliaampiaki kasveja! Kaunis kaari kruunaa kaiken! Minustakin tuo Beverly näyttää upealta, kuten myös rehevä puutarhasi. Mukavaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvyyttä piti olla kun on maasta eristetty, maata kun tuolla paikalla ei juuri ole. :) Kiitos ❤

      Poista
  5. Ah, miten kaunista siellä onkaan. Hyötytarha kuuluu jokaiseen puutarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuuluu, onneksi lavan avulla saa jos ei muuten ole sopivaa multavaa paikkaa. :)

      Poista
  6. Komee lavatarha sinne onkin syntynyt ja ihana korkeus!

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia upeasta puutarhastasi! :)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten kaunista ja miten upea lavatarha! <3
    Kasvuvauhtikin on ollut huima. Ihan kuin kuvasi olisivat loppukesältä.
    Oikein ihania hetkiä juhannukseesi ja muihinkin päiviin tuolla paratiisissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Niinpä, auringonkukatkin ovat jo isoja, vaikka ovatkin kyllä jättiauringonkukkia, eli kasvu jatkunee kunhan eivät täällä myrskytuulessa katkea. Ihania juhannushetkiä myös sinne Vaahteramäelle!

      Poista
  9. Kaunista, rehevää ja monipuolista. Lavakauluksista tuli hienot ja nuo kevätsipulien värittämät näkymät ovat kerrassaan ihastuttavat.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kummasti sitä aina löytyy uusia istutuspaikkoja tavalla tai toisella :) Juhannusiloa!

      Poista
  10. Voi miten kaunista ja vehreää!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut vehreä kevät ja onneksi hieman vettäkin tuli 💚

      Poista
  11. Onpas siella kaunista.
    Ihanaa Juhannuksen Aikaa Sinulle Ja Mimmalle

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä ❤ Mukavaa juhannusta Sinulle!

    VastaaPoista
  13. Onpa ihanan kaunista ja rehevää! Tosi upea lavakauluskasvimaa sinulla!!!

    Mukavaa Juhannuksen jatkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on nyt kovin rehevää lämpimän kevään - ja ahkeran kastelun jäljiltä. :) Nautitaan kesän lämmöstä! Ihanaa juhannusta sinne!

      Poista
  14. Sinulla on ihanan vehreä ja rehevä piha! Tuo sinisten kukkien reunustama polku on aivan hurmaava. Tuolla olisi ihana astella kaikessa rauhassa. :) Lavatarhasi näyttää myös hyvältä. Siellä mahtuu kasvattamaan jo vaikka sun mitä! Kaunista juhannusviikonloppua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mahtuu kyllä, mutta silti ei meinaa ihan kaikki mahtua sekaan. :D Tullut kai vähän liian innolla kaikkea kasvatettua... Keskikesän iloa ❤

      Poista
  15. On tuo piha muodostunut kyllä upeaksi! Siellä riittää ihmeteltävää joka puolella. Kyllä siellä kelpaa kuljeskella ja nauttia kukkaloistosta ja sadosta :) Leppoisaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikkuhiljaa piha kunnostuu pala palalta. :) Iloista kesää!

      Poista
  16. Aivan ihana piha! Tuolla varmasti mieli lepää. :)

    Pohdin tässä kuviasi katsellessa että onko Mimma maatiainen vai oikein rotukissa? Kaunis kuningatar joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hänen Ylhäisyytensä ottaa kehut vastaan ylpeydellä. Mumma on maatiainen, mutta laivakissa, eli geneettinen mutaatio. Huippuälykäs :)

      Poista
    2. Mimma siis, ei mumma... :D typoilee kännykällä..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...