lauantai 31. maaliskuuta 2018

Romppalan pääsiäistunnelmia










Iloista ja aurinkoista pääsiäistä kaikille! Täällä ollaan oltu rennoissa lomatunnelmissa, juhlittu perjantaina siskon synttäreitä (siksi tuli ajankohtaiseksi leipoa kuvan suklaakakku), nautittu auringonpaisteesta ja ripusteltu koristemunia. Ihmeellistä, mutta yhtäkään narsissia tai tulppaania ei nyt kodistani löydy. En ole vielä sortunut tete-narsisseihin kun ulkona vielä siintävät hanget eikä kasvihuoneessa tule vielä oleskeltua. Sisälle en narskuja voi oikein tuoda, koska Mimma pian alkaisi syödä niitä. Sen sijaan yläkerran talvetushuoneessa syksyllä istuttamani hyasintit kukkivat kauniisti, ja muutkin kasvit alkavat näyttää jo kevään merkkejä. Japaninvaahteran punaiset lehdet ovat puhjenneet, ja aitoviikuna kurkottelee valoa kohti vihreällä kourallaan.

Tänään oli sukulaiset syömässä, joten kokkailin keväisiä salaatteja ja kasvisriisiä. Niiden kanssa tarjosin tulista papumuhennosta, ja uunissa sipulin ja kerman kera haudutettuja kanafileitä. Kun paiston loppuvaiheessa vielä ripottelee kanojen päälle ananaspaloja ja aurajuuston muruja, sanoisin että makuelämys on taattu. Ainakin kaikille jotka Aurasta tykkäävät, itse lukeudun niihin. :)

Kuningatar Mimmakin nautti kanaa omalla pääsiäisateriallaan, ei tosin samaa kuin me muut. Pääsiäisen vietto on ottanut kuningattaren voimille kun on ollut niin paljon tekemistä ja mammaa pitänyt keittiössä koko ajan vahtia. Nyt sitten väsyttääkin kovasti. Rennot oltavat jatkukoon ja toivotaan pikaista kevättä lumisateiden uhasta huolimatta!

19 kommenttia :

  1. Herkullisen näköinen kakku. Mimma ottaa rennosti pääsiäisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimma taitaa hyvin rennosti ottamisen. Itsekin kun yhtä hyvin osaisi... :D

      Poista
  2. Teillon ollu herkulline pääsiääne. Talavetushuaneheski jo keväästä viherrystä. Oi, ihanat kuvat Mimmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää katsos kerryttää vararavintoa että jaksaa tehdä kesällä puutarhatöitä. Se on mun virallinen selitys. ;D No, Mimmasta kun ei huonoja kuvia saa...

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia!
    Ja aah, mikä kakku!
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi sentään, mitä herkkuja! Rankkaa on pienellä kisullakin, kun pitää niin monessa olla työnjohtajana! Onneksi hän osaa myös rentoutua.
    Iloista pääsiäistä sinulle ja Mimmalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, mutta kun työnjohtajan vastuu on alusta asti ollut kovin luonteva rooli hänelle. Joka paikassa kun pitää olla aina ensimmäisenä ja yrittää kampata mahdollisimman monta ihmistä puskuilla :D ❤ Sitä samaa Suvikumpuun!

      Poista
  5. Ihana kuva Kuningatar Mimmasta♥ olisiko mamma kuvnnut häntä liikaa vai ujouskohtausko iski päälle..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taisi mamma kuvata vähän liikaa kun toinen vaan yritti rauhassa nukkua... ;)

      Poista
  6. Ihania herkkuja, kauniita kuvia ja kaikkein paras eli Mimma.

    VastaaPoista
  7. Ihastuttavan näköinen kakku, kissasta nyt puhumattakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuin myös siellä Naukulassa! Kävinkin juuri ihastelemassa teidän pöytäliinaepisodia :D

      Poista
  8. Voi kun sulosia kuvia Mimmasta. Mimma nautiskelee olostaan! Herkullisia syötäviä teillä siellä ollut. Nam! Toivottavasti lumisade peruuntuu. Lunta on muutenkin niiiiiiin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pääsiäinen meni juu nautiskellessa, niin kissojen kuin ihmisten osalta. :D Niinpä, no, odotellaan toivolla sitä ensi viikon "lämpöaaltoa".

      Poista
  9. Ihanat kuvat. Upea herkkukakku ja suloinen Mimma. Aurinkoista viikkoa, Linda.

    VastaaPoista
  10. Valtavan kauniita kuvia! Mites minulta on tämä blogi unohtunut? Nyt täytyy vierailla useamminkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...