tiistai 25. tammikuuta 2011

Sitrus-juustokakku

Pari viikkoa on tullut vietettyä utuista hiljaiseloa hautautuneena peiton alle kun varoittamatta nurkan takaa iski tauti joka ehkä oli sikainfluenssaa. En ole varmaan koskaan ollut niin sairas kun kuumekin kohosi ensimmäisellä viikolla 40 asteeseen, mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut. Rakas Viiruseni koitti piristää sairasta mielialaa tuomalla rappuselle ihan itse metsästetyn lumikon raadon, kyllä kisu olikin siitä pitkään ylpeä ja kehua piti kovasti tuosta uroteosta.

Nyt on lämpöä enää vähän päälle 37 ja yskä. Olo on kyllä paljon virkeämpi, aivotkin taas toivon mukaan (ehkä?) toimii ja pikkuhiljaa pystyy palailemaan töidenkin pariin. Toinen hieno juttu tervehtymisessä on että nyt pystyy pitkästä aikaa taas jopa syömään! Ei enää pelkkää teetä ja mehua! Sairaana ollessa havaitsin kuinka järkyttävä määrä tulee telkkarista ruokaohjelmia. Kuka terve ihminen pystyy ne kaikki katsomaan? Juustokakkuja vilisi ohjelmissa jonkin verran ja kun jääkaapista löytyi purkki appelsiinituorejuustoa, kehittelin tänä iltana oman juustokakkuversion. Maisteltu on ja hyväksi todettu, joten uskallan nyt jakaa reseptin muillekin kokeiltavaksi ;)


Sitrus-juustokakku

Pohja:

1 pkt valmista pakastemurotaikinaa

Täyte:

1 prk (200g) Viola appelsiinituorejuustoa
1 prk (200g) Viola maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Valio Creme Fraichea
1-1½ dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu
2 munaa

Painele murotaikina noin 30cm halkaisijaltaan olevaan kakku- tai piirakkavuokaan. Notkista tuorejuustot ja ranskankerma vatkaamalla ne sekaisin, lisää sokeri, vaniliinisokeri, puolikkaan sitruunan mehu ja yhden sitruunan raastettu kuori. Lisää joukkoon vatkaten 2 munaa. Kaada murotaikinapohjan päälle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30-35 min. Nautiskele jäähtyneenä kuuman teen kera.

2 kommenttia :

  1. Tervetuloa terveiden kirjoihin! Voi Viirua, miten hienoa evästä se on sinulle tuonut :-D Eikös lumikosta voisi tehdä jonkun hienon kaulurin...? Niin, repaleinen raato... hmm...
    Hyvän kuuloinen ja näköinen juustokakku! Mulla on tänään joku kuume eikä ruoka maistu, mutta joku toinen päivä sitten. Kauhulla luen sairaskertomustasi: kaksi viikkoa!!!! Mulla on jo ylihuomiseksi päivä täys ohjelmaa, osan sais hoitaa mielellään jo huomenna, ja viikonlopuksi tulee vieras saareen, siis jos saan korjauksessa olevan autoni (paras olis!) Ääk! No ei tää voi olla sikaflunssaa. Onneksi toivuit!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :D Joo, aika pieni kauluri tulisi, ei mahtuisi edes Viirun kaulan ympärille ;) enkä kyllä ole muutenkaan turkisten ystävä...

    Voi voi, koita nyt jaksella ja parantua. Taistele!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...