Paljon on tapahtunut vuonna 2011. Takana on vuosi täynnä ihania hetkiä, jännitystä, muutoksia, loppuun saatettuja pitkiä projekteja ja uusia ihmis- ja eläinystäviä.
Suurimpia ja mieleenpainuvimpia hetkiä vuodelta 2011 olivat minulle keväällä oman Keijuoraakkeli-korttien ja kirjan julkaisu, joka oli useamman vuoden työn tulos, alkukesällä Romppalan kylpyhuoneremontin valmistuminen sekä vesi- ja viemäröintityöt ja syksyllä lopullinen varsinainen täydellinen muutto omaan kotiin niin että sai oikein postilaatikonkin iskeä tien kulmaan ja roudata kaikenlaiset tärkeät ja vähemmän tärkeät arkipäivän tavarat mukanaan.
Monesta saattaa tuntua hassulta kun ylistän arkipäivän asioita kuten jääkaappipakastinta, sähköhellaa ja televisiota, mutta niistä kaikista on kyllä nauttinut täysin siemauksin. Tiskien tiskaaminen hanasta tulevalla kuumalla vedellä on maailman ihaninta puuhaa (ilmeisesti myös Mimman mielestä, tiskausta pitääkin aina tarkkailla mahdollisimman läheltä). Ei enää veden lämmittämistä hellalla ja kanistereiden kanssa läträämistä. Toki nyt joulun aikana on varmasti moni samaa mieltä kanssani tästä jos on sattunut sähkökatkokset kohdalle ja kämppä ruvennut kylmentymään. Vanhassa puulla lämmitettävässä talossa on kyllä ehdottomasti olo sen suhteen turvallinen, että aina voi laittaa pökköä pesään jos ilmalämpöpumppu lakkaa toimimasta. Leuto syksy on ollut tänä vuonna ihanteellista aikaa lämpöpumpulle, sillä olen nyt pelkästään lämmittänyt.
Tietysti vuoden paras hetki oli varmasti Mimman muuttopäivä luokseni syyskuun lopulla.
Kuningatar tuli taloon.
Tässä hän nyt ravaa tassut töpisten hyvin valppaana, taitaa hieman pelottaa ja mietityttää ulkoa kuuluvat rakettien paukuttelut.
Äsken satoi vähän lunta - puut ovat kuorrutettu valkealla peitteellä.
Kaikkien kyläläisten pihateillä, minullakin, liekehtivät ulkotulet.
Lupauksia en tee – lupaan olla lupaamatta mitään! Tuokoon uusi vuosi kaikille mukanaan uutta energiaa ja kaikkea positiivista elämään. Toivottavasti vietätte sen iloisissa merkeissä! :)
lauantai 31. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Iloista joulua kaikille!
Jouluvalmistelut ovat nyt osaltani tehty ja aika vaan rentoutua. Sain tänään ihanan kukkakimpun joten pakkohan siitä oli ottaa kuva - rakastan neilikoita, ne ovat lempikukkiani.
Kuvaan halusi yllättäen myös yksi karvainen Mimma-nuppu.
noniin, tässä nyt vielä niitä kukkia kun rouva hieman väistyi :)
Keittiössä kukkii amaryllis...
...joka meinaa kaatuilla joka suuntaan kuten tapana on.
Hyasintti saattaa olla jo huomenna auki.
Pävällä kannoin oman korteni kekoon perheen jouluaterian suhteen, eilen valmistui porkkanalaatikko ja tännään punajuurilaatikko ja uusi kehittelemäni hernesoselaatikko. Tuli aika hienon väristä eikä maussakaan ollut valittamista, huomenna aamulla sitten uuniin.
Tuliaisiksi tein jouluisia namuja: mantelimassa-madeira-
taateleita, tummalla suklaalla päälystettynä.
Mimma sai lemmikkikaupan kivoilta tädeiltä
jouluhiiren jonka kanssa nyt riehutaan lattialla :)
Itse ostin Mimmalle joululahjaksi uuden pehmoisen
peiton jota on mukava möyhentää tassuilla. Reunoissa on
koristeena hyvin houkuttelevat pampulat...
koristeena hyvin houkuttelevat pampulat...
Nyt on aika käpertyä sohvalle glögilasillisen kera lepämään
ja toivottaa kaikille ihanille blogiystäville ja lukijoille
tunnelmallista ja rauhallista joulua!
ja toivottaa kaikille ihanille blogiystäville ja lukijoille
tunnelmallista ja rauhallista joulua!
T. Linda & Mimma
p.s. tässä vielä kaikille kissojen ystäville loppukevennys jonka
linkin sain juuri ystävältäni: kuinka paketoida kissa jouluksi :)
linkin sain juuri ystävältäni: kuinka paketoida kissa jouluksi :)
(Ehkä ei kannata kokeilla kotona...)
lauantai 17. joulukuuta 2011
Jouluruusu ja myyjäislöytöjä
Tänään oli aika paistaa pipareita ja ilmassa leijailee makean mausteinen tuoksu. Lähes kaikista tuli (yllättys, yllätys) kissan muotoisia pipareita. Joulukukkiakin alkaa jo olla kodissa, kuten elämäni ensimmäinen jouluruusu (kuvassa)! Aivan ihanan herkkä kukka ja täynnä pieniä nuppuja.
Torstaina olin oman kylän joulumyyjäisissä myymässä omia keijukortteja ym. mutta tulipa myös tehtyä aika paljon ihania löytöjä. Pitkään olen etsiskellyt sopivaa pannunalustaa rautapadalle ja nyt löytyikin ihana valurautainen alunen jossa alla myös paikat tuikuille.

Lisäksi löytyi ihania asusteita sävy sävyyn - nyt on minulla nähtävästi turkoosi kausi meneillään. Ihanat "siililapaset" olivat vain 4€ ja aivan sopivat.
Mimmalla on puolestaan ollut kotona hauskaa pahvilaatikon kanssa, tämä laatikko on ollut hänen mielestään erityisen hyvä koska se on myös rikki. Pieniä aukkoja on mukava repiä ja sieltä voi räplätä taassuilla kaikkea liikkuvaa. Joskus tosin pitää vaan kelliä ja näyttää hurjalta - kuten tässä, pahvinpala nenänpäällä. On kyllä rouvalle kasvanut paksu turkki (ja kieltämättä myös masu) ihan parin kuukauden aikana :) enää ei ole merkkiäkään riutumisesta.
Mau! Tunnelmallista viikonloppua kaikille!
tiistai 6. joulukuuta 2011
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Omasta ja Mimman puolesta tunnelmallisen juhlallista itsenäisyyspäivää kaikille!
Iloitkaamme itsenäisyydestä kaikin tavoin, se ei ole itsestäänselvyys.
Minulle itsenäisyyspäivästä on tullut myös hyvin henkilökohtainen juhlapäivä täällä Romppalassa, sillä 9 vuotta sitten alkoivat remonttipuuhat kun 4.12.2002 pitelin ensimmäistä kertaa oman talon avaimia lapasessa -30c pakkasen paukkuessa, riemusta tikahtuen ja ehkä pienessä shokissakin. Itsenäisyyspäivänä sorkkaraudat heiluivat kylmässä autiotalossa, mutta illalla kuuma glögi lämmitti. Se oli kovin jännittävää aikaa. Paljon ihanaa nostalgiaa siis liittyy juuri tähän vuodenaikaan. Nyt on kodikasta ja lämmintä. Valot saa päälle katkaisijasta, vettä hanasta ja vieressä kehrää ihana kuriseva karvapallo.
♥ Olo on hyvin kiitollinen! ♥

sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Lunan joulukalenteri
Minulla oli kunnia tulla tädiksi viime syksynä, nimittäin puolitoistavuotiaalle suurisilmäiselle Luna-kissaneidille (kuvassa). Tätinä piti tietysti "siskontytölle" kyhätä ensimmäinen joulukalenteri.
Ensimmäisenä päivänä paljastui sieltä mieluinen sulkalelu :) Vastaavanlainen on ollut myös Mimman kestosuosikki. Huomaatte varmaan että meidän perheessä suositaan raidallisia kissoja, olisikohan erään Viirun ansiota...?
Laitoinpa jo joulupukinkin pöydälle tiirailemaan.
maanantai 28. marraskuuta 2011
Talven taikaa
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Päivän kuva-arvoitus
torstai 24. marraskuuta 2011
Päivän Mimmat
tiistai 22. marraskuuta 2011
Ripaus lunta
Ensilumi tuli ja meni eilen, se oli nopeaa. Viikko sitten innostuin kyhäilemään kransseja niin pajuista kuin havuista. Osan pihan jouluvaloista sytytin jo viime viikolla piristykseksi. Olen huomannut että monella on enemmän tai vähemmän arastelua sen suhteen koska voisi/kehtaisi jouluvalot sytyttää. Kyllä tämä pimeys jo valoja kaipaakin. Hieman jo alkaa jouluttaa...
Mimmakin kaipaisi jo lunta. Tässä hän harrastaakin jotain kissojen maagista sadetanssia olohuoneen pöydällä ;)
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Syksyinen suppilovahvero-kinkkupannukakku
Vielä ei lunta näy joten metsä ja jääkaappi ovat täynnä suppilovahveroita. Aina pitää yrittää kehitellä jotain uutta mitä sienistä voisi kokata. Tänään kokeilin illalliseksi tehdä pannukakun joka olikin sen verran hyvää että päätin jakaa reseptin jos muitakin kiinnostaa :) Mitat ovat suurinpiirtein-mittoja koska kokkailen hyvin paljon näppituntumalla kun jotain uutta kehittelen.
Suppilovahvero-kinkkupannukakku
2-3 dl hienonnettuja suppilovahveroita
1 pieni punasipuli
½ pss pakaste peruna-sipulisekoitusta
1 dl kinkkusuikaleita (esim. hienonnettua saunapalvia)
1 dl paseerattua tomaattia
½-1 tl suolaa
reilut ripaukset musta- ja valkopippuria
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua persiljaa
1-2 rkl öljyä paistamiseen
3 munaa
4-5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
3 rkl öljyä
Vatkaa kulhossa rikki munat, lisää vatkaten suola, sokeri, maito, vehnäjauhot ja öljy, anna taikinan turvota sen aikaa kun valmistat täytteen. Kuullota sipuli ja sienet pannulla öljyssä, lisää puoli pussillista peruna-sipulisekoitusta, kinkkusuikaleet sekä paseerattu tomaatti ja mausteet, anna kiehahtaa. Levitä seos paistoastiaan (esim. 25 x 40cm paistovuoka), kaada päälle pannukakkutaikina. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 20-25min (uunin tehosta riippuen).

lauantai 5. marraskuuta 2011
Marraskuun kukkasia
Harvoin saa kukkia ihailla omalla pihamaalla vielä marraskuussa. Pari vuotta sitten sain kukkaispuliostoksista kaupan päälle pienen pussin syyssahramin sipuleita jotka kukkivat nyt komeasti syksyisen harmaassa maassa. Todella isot ja ihanat kukat piristävät.
Syreenipensaissa on jo isot vihreät silmut, hieman pelottaa kuinkahan niiden käy.
Kasvilavasta kurkistelevat vesipisaroiden takaa kaukasiantörmäkukat.
Kasvilavasta kurkistelevat vesipisaroiden takaa kaukasiantörmäkukat.
Lopuksi vielä Mimman pelottavimmat halloweenposeeraukset joiden myötä toivottelenkin hyvää pyhäinpäivää kaikille.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Prinsessan päiväunet
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)