Kurpitsaa ja kukkasipuleita

Perjantaiaamu valkeni kovin usvaisena, mutta illan tullen pieni hetki rannalla paljasti kauniin peilityynen heijastuksen, keltaiset koivut auringonvalossa sekä vastarannan puheliaat, kisailevat joutsenet. Näkymää katsellessani joutsenia lensi myös pääni yli matalalta, rakastan sitä tunnetta ja etenkin ääntä, kun voi oikeasti kuulla niiden suurten siipien voimalliset humisevat iskut. "Thump, thump..." melkein kuin sydämenlyönnit. Syyshetkien parhaimmistoa. ♥

Kiireinen työviikko on takana, joten ilolla heittäydyn viikonlopun viettoon. No, työkiireeni taittajana ei ole järin fyysystä sorttia, lähinnä pään sisäistä vauhtia piisaa ja fyysisesti hiirikäsi ja niskat joutuvat välillä koville. Ihan fyysisessä ja henkisessä "kuntoutusmielessä" taidan täyttää viikonloppuni tulppaanien piilottelulla ja teehetkillä kera mausteisen myskikurpitsakakun (jonka reseptin muuten löydätte kirjastani).

Antoisaa viikonloppua kaikille ♥ ja muistakaahan vielä osallistua arvontaan alemmassa postauksessa. Aikaa on sunnuntaihin klo 24.00 asti.

Syysfiiliksiä ja kirja-arvonta

Mimmalla ja minulla oli tänään sunnuntaina aivan erityinen päivä! Juuri tänään vietimme yhteiselomme kuusivuotispäivää. Syyskuun 24. vuonna 2011 Kissojen Suojelu Kisy ry:ltä matkasi luokseni silloin kuusivuotias Kuningatar joka haki itselleen uskollista palvelijaa ja hallitsijan paikkaa kodin ainoana kissana. Vieläkin liikutun tippa silmässä muistellessani sitä päivää kun tutustuimme.

Päättäväinen, kovin laiha mutta jäntevä kissa Mimma kipusi syliini heti kotiin päästyään ja otti suoran katsekontaktin. Aluksi hieman korvat luimussa mutta samalla koko ajan kehräten hän teki aloitteen ystävyydestä tunkiessaan syliini sohvalle ja sydämeeni, ehkä samalla myös alistaen minut lässyttäväksi höperöksi siinä saman tien kuten kissoilla on tapana. Mimman katsekontakti oli heti intensiivinen ja läpitunkeva. Mimmalla on aina tapana katsoa ihmisiä suoraan silmiin.

Koska tottelen kyselemätä hänen tahtoaan, halusi hän jälleen toimittaa virallisen valvojan tehtäviä ja hän käskikin laittaa kirja-arvonnan käyntiin täällä blogin puolella. Sillä tavalla saamme kirjalaatikon tyhjäksi, ja no, hän saa sen pahvilaatikon omakseen (motiivi)... Tässä hänen virallisen valvojuutensa auringonottoilme:

Kuten yllä olevista tunnelmakuvista käy ilmi, niissä on esillä minun, palvelijan, näkemykset kuluneiden viikkojen syystunnelmista joita niin rakastan. Syksyn viimeiset pinkit ruusut, tummat marja-aroniat, kynttilänvalo, ihanasti vaahtoava vaniljalatte, callunat ja hopealangat syysistutuksissa, jaloängelmien hennot kukat, sekä vuoden yllättäjät: Piilu-kärhöt jotka istutin viime kesänä. Heti kun sain ne maahan, näyttivät ne kuolevan sen siljän tien. Huokaisin turhautuneena, että "se niistä sitten", koska minulla on ollut aina huono säkä kärhöjen kanssa ja tämä näytti lakastumistaudilta vaikka kuinka huolella ne istutin. Nämäpä yllättivät, ja juuri nyt on koko parimetrinen köynnös aivan täynnä nuppuja! Eipä syyshelteet olisivat voineet tulla parempaan aikaan! Toinen ilon aihe on ollut jättikarhunputki (Angelica Gigas) jonka ostin taimena ja 3 vuotta olen odottanut sen kukintaa. Lähes kolmemetrisestä hujopista ei saa kuvaa kuin vain varovasti vartta taivuttamalla. Nyt sen siemeniä odottelemme tulevien vuosien iloksi.

Kasvien siementen keruu onkin yksi mukavimmista syyspuuhista. Lisää erilaisia vinkkejä ajankohtaisista syksyn puutarhapuuhasteluista löydät kirjastani Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu. Nyt siis onkin lopuksi syksyisen kirja-arvonnan aika:

Voit osallistua kirjan arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen, vaikkapa kertoen mistä asioista juuri sinä tulet onnelliseksi näin syksyllä (anonyymit, jättäkää sähköpostiosoitteenne). 1 kommentti/arpa/osallistuja. Ei sen kummempia sääntöjä. Kuningatar Mimma arpoo voittajan sunnuntaina 1.10.2017 heti klo 24.00 jälkeen (mikäli on hereillä, todennäköisesti on, koska on mammansa tavoin joskus aika yökyöpeli). Onnea siis arvontaan ja aurinkoisia, lämpimiä syyspäiviä täältä Romppalasta! ♥ ;)

Linda & Mimma

Syys- ja joulukirjani ilmestynyt

Vuosi sitten näihin aikoihin sain aloittaa varsinaisen unelmaprojektin: oman syys- ja joulukirjan kirjoittamisen. Olen aina rakastanut syksyä ja joulua, joten näiden sivujen kokoamisessa ja kuvaamisessa on vierähtänyt menneen vuoden aikana tovi jos toinenkin. Ilolla voinkin kertoa että Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu on ilmestynyt Docendon kustantamana.

 Puolet kirjasta keskittyy puutarhan syyskauteen, pihan ruska-aikaan, syksyiseen koristeluun ja syysistutuksiin, sekä hieman juhlimiseenkin kekrin ja halloweenin merkeissä. Toinen puoli kirjasta keskittyy joulukodin luomiseen, omien joulukukkien kasvatukseen, erilaisiin koristeluihin, asetelmiin ja ideoihin. Koska joulu tuntuu juuri nyt vielä kaukaiselle, tässä teille muutamia visuaalisia maistiaisia kirjan syysosiosta, sekä alkusanat. Niiden myötä toivotan iloista alkanutta syysviikkoa kaikille! :)

Syksystä sydäntalveen

Syystuuli sekoittaa hiukseni harakanpesäksi samalla kun ylitseni lentävä kurkiaura huutaa hyvästejään. Tunnen syksyn saapuneeksi, muuttolinnut ovat lähteneet. Vaahtera esittelee auringonpaisteessa kultaista paloaan ja punastunut pihlaja on raskaana marjoista. Ruskan väreihin sointuva punarinta on jäänyt vielä seurakseni. Sen kesyn ja vahtivan silmän alla valmistelen puutarhassa samaan aikaan joulua ja kasvukautta.

Havujen tuoksu tarttuu sormiini, vaikka unelma keväästä ei koskaan minusta lähtenytkään. Sipuli jos toinenkin jää nukkumaan mullan alle, kasvattamaan salaa juuriaan. Silitän mustaa maata sormieni alla ja sanon sille hetkeksi hyvästi. Tapaan sinut taas keväällä. Illansuussa katselen pihalla tähtituikkeen tavoin syttyviä kaamosvaloja. Juuri silloin, tuona hetkenä varttia vailla pimeyttä, taivas syttyy tuleen ja pilvet loimuavat juuri katoavien auringonsäteiden voimasta oransseina, pinkkeinä ja
purppuraisina. Puut kaartuvat ylleni ja piirtyvät mustina käkkyräisinä hahmoina, ja niiden oksat ovat kuin luisevien tikku-ukkojen kädet, jotka takertuvat hiuksiini hortoillessani hämärällä pihalla katse taivaassa. Vanha varispariskunta sattuu myös lentämään ohi pari kertaa raakkuen, ja myhäilen mielessäni tunnelmalle, joka on kuin suoraan timburtonmaisesta halloween-fantasiasta.

Kevyt valkeus leijuu puutarhaan joulukuun tullen. Hetkeksi suljen oveni puutarhalta ja rakennan taas kotiini talvipesää. Kissan kehräys ja takkatulen humina sekoittuvat pehmeästi rauhaksi. Vanhojen hirsien suojassa sykkii taas jouluihmisen sydän lämmölle ja lumihiutaleille, kuusille ja kuutamoöille. Sama tietynlainen taikatunne, jonka koin lapsena lumiukkosatua katsoessa, herää henkiin ensimmäisten valojen, koristeiden ja tuoksujen myötä. Saan taas olla hetken lapsi, vailla huolia tai murheita. Valo täyttää kodin ja sydämen. Vaikka maailmassa ympärillä vallitsee täysi kaamos, täällä on hyvä olla.

Mimma & Morris

Mimma täällä terve. Näkeehän teitäkin pitkästä aikaa. Tulin kertomaan kamalasta koettelemuksesta jonka mamma järjesti olohuoneessa. Mulla oli sillon just tää ilme. 8-(  Olen huomannut että tuo palvelija saa aina noin kolmen vuoden välein jonku ihme kohtauksen. Se alkaa siirrellä tavaroita paikasta toiseen ja koko huone pyörii ympärillä. Jotain outoa oli jo aikasemmin aistittavissa kun se puhu mulle jostain Morrisista. Ajattelin että nytkö meille tulee jotain kamalia vieraita joista mä en yhtään tykkää. Ja sit joku Pimpernel, kuulosti sekin vähän epäilyttävältä. Ajattelin että paras lähteä varmuuden vuoksi yläkertaan ottamaan päiväunet kun se Morris on kerran tulossa. Jotain kolinaa alakerrasta kuului ja vaarikin tuli käymään jossain vaiheessa. Sitten kun menin alakertaan, kaikkein pahin kuviteltava asia oli tapahtunut.

Mun ikkunapeti oli kadonnut!!! Vähän aikaa piti nykiä ikkunan alla ja miettiä kun ei ollu paikkaa mihin hypätä. Miten mä nyt sitten ulos näkisin? Mun Twitterwindows oli ilman platformia. Käsittämätöntä. Sitten kohta palvelija näytti mulle sitä Morrisia ja lässytti jotain että Kuningatar saa arvoisensa tapetit, se olikin vaan joku rulla. Mut mä sain sen pahvilaatikon. Sit alko rullaaminen.

Ei se sit loppujen lopuksi niin paha juttu ollutkaan. Tajusin että kun kohta on talvi, niin me saadaan silti katella kukkia ja vihreyttä joka päivä. Ja lopuks mä sain sen oman paikkani takaisin. Huh, kyllä se oli täpärä tilanne. Sain mä sit hyvityksenä uuden peitonkin twitterwindowsin eteen. Se oli niin hyvä että nukuin siinä sit koko illan. Piti varmistaa ettei koko sänky katoa alta kun silmä välttää.

En tiedä oliko se kohtaus tässä vai mitä tuleman pitää. Jotain se mamma höpisi kauhuissaan että nyt on toinen seinä ihan kamalan väärän värinen ja sit se teippaili nurkkaan jotain värilastuja. Osotteli tuota ylimmäistä lappua että sitä pitää hakea litra. Nyt ei parane enää mennä yläkertaan nukkumaan, pidän asioita silmällä ettei mun tavarat taas katoa sillä välin... Sen William Morrisin kuulema väitetään sanoneen, että kodissa ei pitäisi olla mitään, mistä ei ole hyötyä tai mitä ei pidä kauniina. Kun mä kuulin sen, niin tajusin että sehän oliki ihan fiksu mies. Mun paikkaani ei sit mikään täällä uhkaa koska oon maailman kaunein kissa. Palaillaan tyypit...

-Mimma