perjantai 9. heinäkuuta 2021

Salaisen agentin tunnustukset


Moi. Mitäs tytöille kuuluu? Tulin tässä vaan kertomaan että kovasti on vartiointihommia pukannut.


Mulla on oikein oma kylttikin että muut tietää varoa. Tietävät että pomomiäs on paikalla. 


Olin tässä taannoin koko yön peiteoperaatiossa. Mamma ei tiennyt että talossa oli tunkeutuja. Tässä talossa ei ole koskaan ennen ollut myyrää. Olin oikein hiljaa ja kuulustelin tunkeilijaa koko yön. Vasta aamun tunteina se alkoi puhua ja silloin mammakin heräsi. Se luuli kuulleensa vinkulelun ääntä. Se olisi voinut vielä jatkaa unia, mutta se havahtui unenpöpperöstään siihen todellisuuteen että mulla ei ole vinkulelua. Olin juuri saamassa kovistelemalla murrettua kuulosteltavan sohvan alla kun mamma pilasi kaiken. Myyrä juoksi sitä kohti. Luuli että mamma pelastaa sen. Se ei ole yhtä kova kuin mä, vaan alkoi yllättäen pomppia. Sitten se kuitenkin yllätyksekseni pisti myyrän selliin, sellaisen muovikuvun alle. 



Se olikin oikeastaan aika kätevää. Mä sain rauhassa katsella sitä kirkkaan pleksin takaa, ihan niinkuin niissä jenkkileffoissa joissa syyllinen koteloidaan pleksin taa. 




Sit mä esittelin mun kiinniottoa. Piti vähän pullistella kun tiesin että olin napannut sen. 

Koko loppupäivän oli voittajafiilis. Pidin vapaata iltapäivän.


Sain seuraavana päivänä vissiin jonkun ylennyksen... Mut hei, kuka noita laskee? Mä teen tätä työtä lihan kutsumuksen takia. Piti toki antaa poskipusu kiitokseksi. Kerroin sitten samalla parit salaiset muuvit mikäli vastaava tilanne pääsisi yllättämään. En tiedä tajusiko se, mutta kovasti esitti ymmärtävänsä.


Mamma sanoi mua aluksi aina välillä Agentti Mulderiksi. Mä kun tykkään pukeutua virka-asuun vapaa-ajallakin. Tai no, mähän olen töissä 24/7. Se tiesi että työskentelen FBI:lle, se on siis kansan kielellä Feline Bureau of Investigation. Välillä ratkon myös paranormaaleja ilmiöitä. Välillä myös itse aiheutan niitä. Silloin kun olin saamassa siirtoa tähän uuteen lokaatioon, mamma sai yliluonnollista signaalia. Kun se puhui mun silloisen työnantajan kanssa mahdollisesta nimen vaihdosta Agentti Mulderiksi niin samaan aikaan alkoi soida Hitmixillä Salaisten kansioiden tunnari. Se oli mun mielestä hyvä vitsi. Mä tein sen mun paranormaaleilla kyvyillä ihan huvikseni. Se sekoitti naisten pään.

Osaan myös hypnotisoida. Saan ihmiset valtaan katseellani. Kuulema edeltäjäni Kuningatar Mimma eli tuttavallisemmin M. osasi myös tuon tärkeän taidon. Sitä on kätevä käyttää. Se aktivoi ihmisissä lässytysreaktion ja sen seurauksena saa yleensä kuivattuja kanan sydämiä. Kas näin:



Just noin... siellä ne namut on ylälaatikossa... Vähän vielä vasemmalle... Hyvä palvelija... 

Sieltä vaan, antaa tulla ääntäni kohti... Raksut leijuu suuhuni...

Mut joo... Nyt pitää mennä. Ikkunasta näkyi joku UFO. Unidentified Feline Object.

Työt ei koskaan lopu. Catman kuittaa.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Puutarhan kevät

 



Ihan mahdottoman ihana viikonloppu takana! Eivät tunnit riitä siihen kaikkeen mitä haluaisi ja pitäisi tehdä. Supervaihde päällä on tullut kylvettyä ja koulittua sen minkä jaksaa. Piha on jo lähes täysin lumeton ja suurin osa kasvilavoistakin on sulanut kevätauringon alla. Tänään vierähti koko iltapäivä ruukutuspöydän äärellä jo hieman ylisuuriksi kasvaneita tomaatintaimia koulimassa. Juhannusperunat ovat paljussa kasvamassa kasvihuoneen puolella ja kaikenlaista pientä itää siellä sun täällä. 

Pihalla kukkivat sinivuokot, italiantalventähdet, lumikellot ja krookukset. Aivan nupullaan olevat kiurunkannukset avautuvat ehkä jo huomenna. Syksyllä kukkalavaan talvehtimaan kuopatut sipuliruukut ovat pikkuhiljaa aloittaneet kukintaansa lasikasvihuoneen lämmössä. Ensimmäiset hyasintit, posliinihyasintit ja atsurihelmililjat huumaavat söpöydellään. Tulppaanit kasvavat suurin piirtein samaa tahtia niin ulkona kuin ruukuissakin. 

Ihan paras hetki vuodesta käsillä. Kahvikuppi kädessä kun istuu pihalla ja sulkee silmänsä, niin kuulee sepelkyyhkyn keväisen pulutuksen, variksen raakkumisen pesänrakennuspuuhien parissa ja satojen pikkulintujen konsertin. Kimalaiset kieriskelevät krookuksissa ja tänään neitoperho meinasi törmätä päin näköä. :)

Nyt alkoi myös kauan kaivattu loma, jonka aion viettää ihan täysin luonnossa vailla vaatimuksia, sähköpostien tarkastelua ja näytön tuijotusta. Pari viikkoa pelkkää rauhaa, kylvöä, maadoittumista, kaivamista ja tietysti ajoittain päätöntä hepuliryntäilyä Herra Aapelin kanssa (kuuluu päivärutiineihin). Ihania kevätpäiviä meiltä teille!




tiistai 30. maaliskuuta 2021

Kevättä kohti!

 


Mukavaa alkanutta kesäaikaa ja pääsiäisviikkoa! Kivaa kun päivät pitenevät vaikka muuten en iltavirkkuna välitä tuntia aikaisemmasta herätyksestä lainkaan. Aapelikin - joka on ihan supervirkeä nuori kollipoika - oli aamulla silmät ristissä ja ihmetteli suuresti että minä olin se joka oli ensimmäisenä hereillä. Se oli ihme. :-D  Yleensä hän on se joka mankuu joko seuran ja halailun puutetta tai juuri ihan kohta koittavaa suurta nälkäkuolemaa kun raksupotti on jo puoliksi tyhjä ja naudanfileetilanne varsin huolettava.


"Ei kai vielä nousta...? Tunti vielä..."


Lumet hupenevat nyt aika vauhdilla ja toivon että yön aikana tuleva sade huuhtoisi loputkin hangista mukanaan. Viime keväänä tähän aikaan olin jo pihahommissa täyttä häkää ja taisin kaivaa jo kukkasipuliruukkuja kasvilavojen uumenista. Siellä niitä nytkin on odottamassa kevättä ja suurella innolla odotan koska pääsen niitä viemään kasvihuoneeseen ja nauttimaan tulppaaneista, hyasinteista ja helmililjoista. Täytyy varmaan tonkia syksyisiä kuvia että muistaisi mitä tuli istutettua... Tässä fiiliksiä viime keväältä.


Hyasintista on tullut minulle ihan kevätkukkasuosikki. Huhti-toukokuussa se ei todellakaan tunnu jouluiselta vaan tuo ihana tuoksuva nuppu levittää ilmoille kevään aromia. Jouluna en edes pysty mitään joulukukkia pitämään sisätiloissa mutta keväällä ulkona onneksi tuoksu levittäytyy hieman loivemmaksi ja silloin siitä jopa nauttii - sopivan etäisyyden päästä. ;)



Uusi hyötytarhuri-blogi aktivoitui varsin vauhdilla ja se tuntui ihan mahtavalta! Etenkin Instagramin puolella tuli lentävä lähtö kun uusia ystäviä/seuraajia tuli kahdessa viikossa jo yli 560 vaikka en ole mitenkään "mainostanut" blogia. Minulle se kertoo siitä, että hyötykasvien kasvatus ja oman puutarhan hyvinvointi sekä ruoan kasvattaminen kiinnostavat juuri nyt ihmisiä varmasti enemmän kuin koskaan. Se on mahtavaa! Tervetuloa siis seurailemaan blogia ja Instagramia. 

Tänään juuri postailin pääsiäisviikon kunniaksi asiaa munankuorien hyötykäytöstä puutarhassa. Juttuun pääset tästä

Kylmää kestävät salaattivihannekset on täällä myös jo kylvetty ja maatuvat taimiruukut ovat myös kiinnostaneet monia. :)



Iloista pääsiäistä jo näin etukäteen! Huomenna on aika mennä koulimaan orvokkeja kasvihuoneeseen ja muutkin pienet taimet ehkä kaipaavat jo valvottua ulkoilua ja auringon vahvistavaa voimaa. Samalla se varmasti vahvistaa myös meitä ihmisiä taas kohti uutta kasvukautta. :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tervetuloa uuteen blogiin!


Nyt ollaan täällä aivan uuden ja jännän äärellä! Suorastaan jännittää - mutta niin ihanalla tavalla! Uusi blogi on nimittäin avattu! Tervetuloa siis seuraamaan hyötyviljelyyn keskittyvää uutta sivustoani osoitteessa hyotytarhuri.fi sekä Instagramissa tiliä @hyotytarhuri . 

Koska todellakin olen lievästi sanottuna "hurahtanut" kaikkeen hyötytarhurointiin viimeisten vuosien aikana ja innostus vain kasvaa sisimmässä, tämä sivusto/blogi oli valtavan suuri unelma toteutettavaksi. Se on pikkuhiljaa itänyt ja muotoutunut muiden töiden ohella, lopulta viime kesänä tartuin toimeen ja rekisteröin domainin. En muista aikoihin kokeneeni näin kerrassaan hykerryttävää tunnetta sisimmässä kuin juuri nyt sivuston avautuessa. Kuin pieni siemen, josta kasvaa ja versoilee jotain täysin uutta.





Odotan niin innolla jokaista uutta tulevaa postausta ja pää pursuilee ideoita! Odotan myös kesää, jotta saan Hyötytarhurin kautta jakaa aivan tuoreeltaan hetkiä, makuja ja ideoita. On vähän sellainen tunne, kuin olisi löytänyt kutsumuksensa. Niin tunnen kyllä aina silloin kun puhutaan puutarhaa. ♥ On ollut valtavan voimaannuttavaa rakentaa jotain aivan uutta tyhjästä. Voin sanoa että sydän on tässä projektissa niin 110-prosenttisesti kuin olla voi. Tätä pienokaista olen käynyt hoivaamassa kuvin ja kirjoituksin aina kun mahdollista. Nyt koitti vihdoin aika tuoda se virallisesti päivänvaloon. Toki sivusto tulee tästä vielä reippaasti laajentumaan. Kevät kun on tunnetusti puutarhabloggaajan parasta aikaa. :)


Romppala-blogi on ollut hieman tauolla, enkä toki ole sitä pysyvästi lopettamassa, mutta jatkossa aion aktiivisemmin kehittää tätä uutta sivustoa yhä laajemmaksi kokonaisuudeksi. Jos siis kiinnostaa, olet sydämellisesti tervetullut seurailemaan Hyötytarhuria näin Blogger-lukijana ja tietysti myös Instagramin puolelle @hyotytarhuri -tilille! 


Laittakaa toki myös palautetta tähän alle kommentteihin, mikäli mielessä on jokin aihe, mitä toivoisitte joskus käsiteltäväksi Hyötytarhuri-blogissa. :) Vaikka sivusto tulee olemaan elämänmakuinen blogi, on sen tarkoitus myös hyödyttää lukijaa tiedoillaan.

Aurinkoisia kevätpäivä kohti! 

Kesäkurpitsoista ja salaateista talven keskellä unelmoiva,

Linda

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Metsäpuutarhan kasvit

Valkotäpläimikkää, tiarellaa ja varjohiippoja kasvaa metsäpuutarhan pohjakasveina.


Näin talvella on aikaa miettiä ja järjestellä puutarha-asiat kuntoon niin paperilla kuin päänsä sisällä ennen kuin on aika kääriä hihat. Omalla työlistalla on yhden pienen ongelmapläntin osittainen siistiminen ensi kesänä. Hyötytarhan hoitaminen on vienyt suurimman energian parina viimeisenä vuotena ja koristekasvit ovat saaneet olla hyvin paljon oman onnensa nojassa. Nyt olen ryhtynyt jo hyvissä ajoin keräämään talteen nin pahvia kuin sanomalehtipapereita, jotta saan niillä katettua vuohenputkien valtaaman alueen edes osittain kuriin. Onneksi on paljon taimiryppäitä, jotka kaipaavat jakamista, joten uusia taimia saa lisättyä pienellä vaivalla uuteen paikkaan.


Suuren ja kaunisrunkoisen vanhan pajun alle ovat levittäytyneet noin 10-15m² alalle pikkutalviot, jotka ovat kaikkein kauneimmillaan aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Nämä rehevät, kiiltävän vihreät ainavihannat rönsyt ovat alkaneet ilokseni jopa kiipeillä köynnöskasvin tavoin ylös pitkin pajun runkoa. On jännittävää nähdä kuinka korkealle jaksavat suikertaa. Ongelmana on, että samassa paikassa kasvavat myös vuohenputket, jotka peittävät talviot alleen kesällä. Vuohenputki on syötävänä ja myrkyttömänä toisaalta hyvä kateaines lavatarhan hyötykasveille silputtuna, kunhan ei sinne levitä siemeniä eikä juurenpätkiä. Annankin siten osan jäädä ihan suosiolla hyötykäyttöön (en ole ryhtynyt niitä syömään kun kunnon salaattiakin on :D ). Osan alueesta katan pahveilla ja papereilla peittoon ja ryhdyn sekoittamaan päälle uutta maa-ainesta puutarhan kasvijätteistä, oksasilpusta, kompostista, lannasta ja lehdistä. 


Uuden lavatarha-alueen tieltä kivet siirtyivät viime keväänä varjopuutarhapolun reunaan yhdeksi suuremmaksi kiviaidaksi ja toisella puolella kukkivat suuren kuusen katveessa alppiruusut. Alueen suuremmat pääelementit ovat kohdallaan, mutta koska kuunliljakujan taimet kaipaavat taas vaihteeksi jakamista, ajattelin siirtää kuunliljoja myös pajun läheisyyteen edes muutamia, sillä ne pistävät hyvin hanttiin vuohenputkelle, joka jää kuunliljojen suurien juurakoiden alle aika kivasti nääntymään.

Kotkansiipisainiaiset ovat täälllä alati uusiutuva luonnonvara rönsytaimineen, joten niitäkin täytyy siirtää pieniksi ryppäiksi. Alue saa säilyttää hieman puolivillin olemuksen, sillä siellä menee myös pihasiilini kesäinen suosikkireitti. Sieltä ilmeisesti löytyy hyvin matoja ja ötököitä ruoaksi, kova massutus välillä kesällä käy ja kasvien lehdet tarjoavat siilille huomaamattoman kulkureitin. Vasta lehtien havina paljastaa sen puuhat.


Siperiankurjenmiekka (Iris sibirica) on kasvi jota tykkään jakaa loputtomiin ja tämänkin tupsun reunasta saa selvästi napattua (lue: sahattua) keväällä taas pienet jakotaimet uuteen paikkaan. Rakastan sen pitkiä ohuita lehtiä silloinkin kun se ei kuki - ja kukkia on ihan pakko ottaa aina sisälle maljakkoon tai pulloon silmäniloksi. Juurakko on myös niin tiheä ja paksu, että sillä saa vuohenputken syrjäytettyä, mikä on tärkeä kriteeri.  Pihani on melko kuiva ja silti siperiankurjenmiekka kestää hyvin, joten se on kyllä laajasta kurjenmiekkavalikoimasta varmasti juuri se helpoin ja kestävin iris. Tässä yhdessä pihan hieman villissä nurkkauksena sillä on kaverina kuunliljoja, konnantataria ja punalehtiruusu (Rosa glauca). Taustalla häämöttävät syyskimikit ja raunioyrtit. Ympärillä näkyy siementäviä puistolemmikkejä. Ne saavat levitä ja ilahdutaa vapaasti seuraavanakin keväänä vahvojen kasvien rinnalla.

Rakastan punalehtiruusua kaikesta sen yksinkertaisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi. Se on pensaana kaunis lehtikasvi silloinkin kun se ei kuki ja syksyllä se muodostaa valtavasti kauniita pieniä kiulukoita. Juuri runsaiden kiulukoiden vuoksi se voi olla reipas leviämään ja se onkin luokiteltu yhdeksi uudeksi vieraslajiksi maassamme. Jotta siitä voisi nauttia puutarhakasvina ja samalla pitää huolta ympäristöstä, voisi olla viisasta kerätä siitä syksyllä kiulukat pois, jotta linnut eivät pääse levittämään sen siemeniä liiaksi lähialueen ympäristöön. Pensas ei kasvata juurikaan juurivesoja, joten sen suhteen leviäminen pysyy hallinnassa. Nähtäväksi jää, koituuko tulevaisuudessa punalehtiruusulle sama kohtalo kuin kurttulehtiruusulle.


Mutta nyt takaisin metsäpuutarhaan... Idän puoleisen kivimuurin takana kasvaa kanukkaa - joka sekin kaipaa keväällä taas vaihteeksi leikkausta. Tämä pensas on ihan omalla kylällämme kasvavaa kanukkaa, jonka taimet sain siskoni pihalta. Tätä on näkynyt myös muilla pihoilla ja on peruja kymmenien vuosien takaa. Tämä on veikkaukseni mukaan joko korallikanukka tai lännenpensaskanukka. En koskaan lakkaa ihailemasta sen punaisia oksia ja upean leiskuvaa syysväriä. Tämä on aika holtiton leviämään, joten siksi uskalsin istuttaa sitä vain tähän yhteen kivimuurilla rajattuun kohtaan, jossa ei suurten ympäröivien puiden vuoksi juuri mikään muu kasva haasteellisten olosuhteiden vuoksi. Muuri on tosin jo peittynyt oksien alle, joten nyt keväällä on aika käydä taas reippaasti kimppuun oksasaksien kanssa. Vasemmalla näkyy aiemmin mainitsemani vanha paju.

Koska viherpeukaloa jo kovasti syyhyttää, ajattelin että taidan käydä nyt jonankin kauniina päivänä napsaisemassa laikku- ja keltakirjokanukoista muutaman paksun osan talvipistokkaita varten, jotta saisin juurrutettua uusia pieniä pensaiden taimia. Talvipistokkaita varten leikataan paksu oksa - ennen kuin silmut ovat alkaneet puhjeta - ja pätkitään se noin 15cm paloiksi ja laitetaan ruukkuun juurtumaan. Pitää vain huolehtia että oksanpätkät istutetaan oikein päin, eli silmut ylöspäin kuten se pensaassakin kasvaa. 

Lepotilassa olevan pensaan leikattuja oksia voi säilyttää kylmässä käärittynä ja esimerkiksi hankeen upotettuna vaikkapa huhtikuulle ja aloittaa vasta silloin juurruttaminen. Itse kyllä mietin, että onnistuisikohan se jo nyt sisätiloissa tai suhteellisen viileässä yläkerrassa jos ruukun vielä laittaisi pakastepussin sisälle, joka pidättää kosteutta. Aina pitää joskus kokeilla - kävi miten kävi! ;) 


Yksi metsäpuutarhassani tapahtuneista kiinnostavista asioista viimeisen parin vuoden aikana on ollut katsella vanhuttaan kuolleen männyn keloutumista. Kahden vuoden sisällä se on karistanut pinnastaan kaiken kuoren ja on alkanut harmaantua kauniisti. Kokenut metsuri kävi alkuvaiheessa arvioimassa puuta ja tuumasi että sillä on hyvät mahdolisuudet keloutua kunnolla ja pysyä vielä pitkään tanakasti pystyssä, koska se on todella tasaisen paksu aina latvaan saakka, mikä kertoo siitä, että se on saanut kasvaa hitaasti ja rauhassa, ja nyt ihan omaan tahtiinsa kuolla vanhuuteen. 

Olen käynyt parilla kovalla myrskysäällä kuuntelemassa varovaisen valppaana puun läheisyydessä, eikä se ole natissut tai hievahtanutkaan. Paikka on hyvin suojainen ja myös todella kuiva, joten se auttaa varmasti että pihkautunut runko saa kuivua rauhassa lahoamatta. Koputellessa ei runko myöskään tunnu kostealle, vaan kumahtaa kuivan klapin lailla - kuten pitääkin. Suomen Luonto -sivustolla on hyvä artikkeli puun keloontumisesta täällä. Ajattelin jakaa linkin jos muitakin aihe kiinnostaa. 

Toivon omalle kelolleni pitkää ikää, sillä se ei uhkaa rakennuksia ja on kovin kaunis. Osaltaan se tuo metsäpuutarhaan kaipaamaani luonnon monimuotoisuutta, jota ihminen ei voi keinotekoisesti luoda. Ajattelen aina, että suurten ikiaikaisten puiden rinnalla meidän ihmisten elämä ja asiat pysyvät hyvin mittakaavassa. ;) Juuri viime viikolla sydämessä läikähti hieman, kun näin somessa yhden tuttavani tatuoineen ihoonsa kauniilla tavalla skottisyntyisen luonnontutkijan John Muirin klassikkositaatin: 

"And into the forest I go, to lose my mind and find my soul."

Uskon, että moni puutarhaihminen voi tähän ajatukseen yhtyä. 



Varjopuutarhaan johtavan portin kupeessa kasvaa köynnöshortensia, joka ei ole vielä oikein päättänyt mihin suuntaan kasvaa, kunnes viime kesänä se tarrasi porttiin kiinni näin ihailtavan säntillisellä otteella. Varsin ryhdikäs liike.


Lehtokielo (Polygonatum multiflorum) on yksi suosikkikasveistani ja sitäkin olen varovasti jakanut paikkaan jos toiseenkin. Täytyisi myös hankkia vielä kalliokielo tai risteymä tarhakalliokielo, ne olisivat hieman nopeampia leviämään ja peittämään alaa. 

Toinen lehdiltään hieman samannäköinen kasvisuosikkini on tertturotkokielo (Smilacina racemosa). Siitä on oikeastaan tullut puutarhani lempikasvi. Olen ihan hurmaantunut sen tuoksuvista kukinnoista ja ennen kaikkea kauniista kasvutavasta. Se on ihana kasvi metsäpuutarhaan ja pihallani viihtynyt hieman puolivarjoisessa paikassa valkokirjokanukan vierellä.





Valkotäpläimikätkin kaipaavat jakamista keväällä. Siitä ne suorastaan tykkäävät. Pörriäiset nauttivat aina innolla niiden kukkien tarjoamasta kevään aikaisesta mesiannoksesta.

Olipa mukava miettiä taas kesäisiä puutarha-asioita... Hanget korkeat nietokset siintävät vielä pihoilla ja alkavan viikon pakkaslukemat eivät juurikaan lämmitä mieltä - saatikka kroppaa. Meillä puutarhaa tonkivilla onneksi tuntuu ikuinen kesä asuvan aina sydämessä ja siten mieli pysyy vihreänä. ;) Mukavaa maanantaita!

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Kirja-arvonta suoritettu!

 

 

Viherpuutarha-arvonta on päättynyt! :) Kiitos kaikille osallistujille ihanista viesteistä! Koska osallistujia oli niin paljon, päätin arpoa kirjan niin blogissa kuin Instassa. Instagramissa arpaonni suosi kommentoijaa Anunpuutarha ja Romppala-blogissa henkilöä TarjaK Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogista. Paljon onnea voittajille, laittakaa yhteystietonne tulemaan minulle. 🙂

Kuten näkyy, tänne ovat kirjailijan kappaleet jo saapuneet ja aina on yhtä hämmästyttävä tunne pitää ihan konkreettista kirjaa käsissä vuosien tietokoneella pyörittelyn jälkeen. 😅 

Aurinkoista uutta viikkoa ja vihreitä puutarhaunelmia kaikille!

lauantai 20. helmikuuta 2021

Viherpuutarha - kirja-arvonta!

 


Ulkona sataa lunta, mutta vihreä valtaa jo sydämen! Näin talven keskellä on ihana miettiä tulevaa kevättä ja kasvivalintoja. Täällä jo odotellaan Viherpuutarha-kirjaa saapuvaksi painosta ja nyt onkin aika laittaa sen kunniaksi käyntiin pieni kirja-arvonta! Kerron samalla, mitä ihania puutarhajuttuja näiden kansien väliin kätkeytyy.

Tätä kirjaa olen nyt työstänyt, aluksi ihan vain unelman tasolla, enemmän tai vähemmän 3-4 vuotta, eri kasveja omassa puutarhassani kuvaten. Kaiken kuitenkin kruunaa nämä mahtavat puutarhat, jotka minulla oli ilo ja kunnia saada kirjaan mukaan. Sydämessäni olen iloinen ja kiitollinen, että sain kirjoittaa näiden ihanien kokeneiden tarhureiden tarinat ja kasvivinkit yksien vihreiden kansien väliin. Kukat ovat puutarhassa aina tärkeitä, mutta koen että kaunislehtisistä puutarhakasveista on maassamme ollut aika olemattomasti kirjallisuutta. Ulkomaisia kirjoja aiheesta ja esimerkiksi varjopaikan kasveista löytyy kyllä lukuisia. Toivon että Viherpuutarha antaa uudenlaista inspiraatiota lehtevien kasvien käytöstä puutarhoissa. Kiitos Docendo-kustantamolle ja Heli Bergiukselle yhteistyöstä sekä taittaja Eija Kuuselalle upeasta kirjan ulkoasusta! Paljastan tässä nyt hieman maistiaisia kirjan puutarhakuvista.

Lehtevyys ja luonnollinen rehevyys on puutarhoissa nouseva trendi. Sirpa ja Juhani Mikkolan upea puutarha Hattulassa on paitsi runsas kukkatarha, myös puulajipuisto, johon kätkeytyy ihanuuksia aina tulppaanipuusta katsuraan. Tämä Sirpan ottama kuva, jossa suuri kirjovaahtera (Acer platanoides) ’Drummondii’ erottuu valkokirjavilla lehdillään, on varmasti yksi suosikkini. Huvimajan takana kohoavat japaninsiipipähkinän (Pterocarya rhoifolia) suuret parilehdykkäiset lehdet ja salaperäisen metsäpuutarhapolun varrella kukkivat niin varjoliljat, sinivaleunikot ja peipit, kuin lukuisat erilaiset kurjenpolvetkin. 

Kirjassa tutustutaan myös mieheen, jonka rakkaus kuunliljoja kohtaan on vienyt hänet täysin mennessään. Astutaan hostamies Hynnisen kuunliljaparatiisiin!

Kuva: Jari Hynninen

Jari Hynnisen pihalla Jyväskylässä kasvaa henkeäsalpaava yli 700 kuunliljalajikkeen kokoelma, josta ei erikoisuuksia puutu. Himoittuja lajikkeita on metsästetty maailman ääristä asti ja näin talviaikaan kotona kasvaa myös valtavat määrät aivan omia hostien siementaimia. Viherpuutarha-kirjassa Jari jakaa lukijoille parhaat vinkkinsä kuunliljojen kasvattamiseen ja hoitamiseen. Puhumme myös etanoiden torjunnasta ja kuunliljoja piinaavasta hostaviruksesta.

Nina Rihun näyttävän puutarhan vihreydessä astutaan havukasvien maailmaan. Kuva: Nina Rihu

Vihreydestä puhuttaessa, ei voi unohtaa suomalaisten kovin rakastamia havukasveja. Tämä huikea puutarha tosin näyttää kaikkea muuta kuin suomalaiselta peruspihalta. Nina Rihun ja hänen miehensä puutarhaa rytmittävät yli 30-vuotiaat suuret kartiovalkokuuset ja laaja valikoima erilaisia havukasveja. Nina on aikamoinen mestari muotoilemaan havuja ja hän jakaakin kirjassa hyviä vinkkejä havukasvien leikkaamiseen. Puutarhasta löytyy havujen lisäksi myös upeita tarkoin harkittuja lehtiperennoja ja koristepensaita.

Tutustumme lisäksi runsaan rehevään puutarhaelämään Ruotsin puolella!

Kuva: Helena Hansson

Helena Hanssonin puutarhassa Säfflessä lehtikasvit ovat pääosassa ja puutarhasuunnittelun perusta. Lukuisat upeat japaninvaahterat, kuten kuvan ’Dissectum Nigrum’, erottuvat voimakkailla sävyillään keväästä syksyyn. Helenan puutarha on havujen, hakoneheinien, kuunliljojen, keijunkukkien ja monien muiden persoonallisten lehtikasvien värikäs, mutta silti upean harmoninen kokonaisuus. Oli ilo ja kunnia saada kirjaan mukaan tämä kymmenien tuhansien puutarhaharrastajien seuraama ja ihailema ruotsalainen kotipuutarhuri!

Tämän kirjan teko on ollut antoisa matka ja olen itsekin oppinut sen aikana paljon uutta. Lehdet ovat tärkeä osa puutarhaa, eivätkä ne kuitenkaan syrjäytä kukkien tärkeyttä, vaan päin vastoin suorastaan korostavat niitä. Lehtimuodoilla saa pysyvää mielenkiintoa niihin hetkiin, jolloin kukinta-ajoissa voi jäädä pieniä aukkoja. Uskon, että luonnollinen vihreys ja myös metsäpuutarhamainen tunnelma saniaisineen ja lehtiperennoineen on nouseva trendi puutarhanhoidossa. Näinä haastavina koronapandemia-aikoina jokainen meistä kaipaa harmoniaa, iloa ja hyvää oloa elämäänsä. Juuri sitä puutarhassa työskentely ja kasvit tarjoavat niin monelle meistä. Aihe nousikin paljon esille yhteisissä keskusteluissamme näiden ihanien tarhureiden kanssa.


Kirjassa esittelen myös oman puutarhani kautta erilaisia lajikkeita koristepensaista kesäkukkiin, lehtiperennoihin, maanpeittokasveihin, koristeheiniin ja jopa kirjavalehtisiin sipulikukkiin. Mukana on kasveja, jotka viihtyvät varjosta aurinkoon.


Begoniat, isokirjopeipit ja kolmiokäenkaalit varastavat huomion värikkäillä lehdillään, niin ruukkupuutarhassa kuin kesäkukkaistutuksissa.


Erilaisten lehtimuotojen sommittelu on palkitsevaa ja niillä saa luotua väriä myös puutarhan haasteellisiin varjopaikkoihin. Olen yhdistellyt puutarhassa esimerkiksi hopeatäpläpeippiä, kuunliljoja, haltijankukkia ja rotkolemmikkejä. 


Erilaiset marunat luovat viileää hopeanhohtoa puutarhaan.


Karvaiset kasvit viihtyvät auringossa. Pohdimme, mikä on lehtien pehmeyden tarkoitus kasveille, kuten vaikkapa tälle unelmanpehmeälle nukkapähkämölle.


Tummat värit tekevät myös tuloaan yhä vahvemmin puutarhassa. Laikkukirjokanukka luo valoa ja kontrastia dramaattisten tummien purppuraheisiangervojen rinnalla. 

Jos innostuit Viherpuutarha-kirjasta, osallistu arvontaan! :)

Jätä kommentti ja kerro mikä on juuri sinun suosikkisi kaunislehtisistä kasveista, niin voit voittaa kirjan omaksesi. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 28.2.2021 asti.
Julkaisen voittajan nimen tällä blogissa sekä Instagramissa. 
Onnea arvontaan! 

p.s. Jos et luota arpaonneen, niin kirjan voi myös ennakkotilata Docendo-kustantamon nettikaupasta täältä. Kirja tulee myyntiin kaikkiin hyvinvarustettuihin kirjakauppoihin kautta maan heti ilmestyttyään 10.3.2021

lauantai 9. tammikuuta 2021

Uusi kirjani - Viherpuutarha

Nyt saan vihdoin kertoa ilouutiset puutarhakirjasta, joka on ollut itselleni sydämen asia ja työn alla viimeiset 2-3 vuotta - ja itänyt unelmana mielessä jo pidemmän aikaa. Viherpuutarha - Harmoniaa lehtikasveilla ilmestyy 10.3.2021 ja on nyt ennakkotilattavissa Docendon nettisivuilta Kirjaa on myös saatavilla kaikista hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

Minua on aina kiehtonut erilaiset lehtimuodoiltaan ja -väreiltään kauniit kasvit, jotka tuovat aivan uudenlaista särmää ja syvyyttä puutarhaan. Metsäisen, osittain puolivarjoisen pihan hoitajana ja kasvuolosuhteiden pakostakin erilaiset metsäpuutarhan kasvit, varjopuutarhan kasvit, saniaiset, rotkolemmikit, kuunliljat, maanpeittokasvit ja koristepensaat ym. ovat aina kiinnostaneet kovasti. 

Lehtimuotojen hyödyntämisestä puutarhasuunnittelussa ei ole juurikaan julkaistu kirjallisuutta Suomessa, joten siitäkin syystä halusin nostaa kaikki kauniit, lehtevät - ja hyvin värikkäätkin - kasvit parrasvaloihin. Samoin myös taitavat kotipuutarhurit, jotka ovat kyseisistä kasveista innostuneet ja hyödyntäneet niitä kauniilla tavalla omilla pihoillaan. Minulla olikin suuri ilo ja onni saada kirjaan mukaan upeita suomalaisia puutarhoja ja myös yksi jo aika legendaarinen ruotsalainen. Tuskin maltan odottaa, että voin kertoa lisää. :) 

Tässä aluksi hieman perustietoa mitä opus pitää sisällään.

Ensimmäinen suomalainen puutarhakirja, jonka ohjeilla suunnittelet koko pihan ja puutarhan upealehtisten puutarhakasvien avulla. Kasvien koristeellisuus ei ole aina pelkästään niiden lehtien väreissä, vaan myös muodoissa ja tuntumassa.

Viherpuutarha-kirjassa esitellään kasveja perennoista koristeheiniin, pensaisiin, havu- ja lehtipuihin sekä kirjava­lehtisiin sipulikasveihin. Monipuolinen ja värikäs viherpuutarha toimii koko kasvukauden lehtiensä kauneuden varassa, mutta samalla se on myös hienostunut näyttämö kukille.

Kirja antaa vinkkejä helppoihin ja kestäviin kasviyhdistelmiin ja neuvoo lajikevalinnoissa, kun haluat puutarhaan elävyyttä ja tyyliä erilaisten lehtimuotojen kauneutta hyödyntämällä. Varjopuutarhassa menestyvät lukuisat lehtiperennat, samoin paahteisille paikoille on omat lajikkeensa. Kirjassa esitellään Suomen oloissa harvinaistenkin kasvien kokonaisuuksia, tuhansien lajikkeiden metsä- ja perennapuutarha, piha, jossa harmoniaa luovat erilaiset muotoon leikatut kartiovalkokuuset, katajat ja marjakuuset, kuunliljakeräilijän runsas kokoelma, sekä värikylläisyyttä pursuava puutarha, mikä on koostettu kuunliljoilla ja japaninvaahteroilla. Viherpuutarhassa nautitaan myös runsaan, lehtevän lavatarhan antimista.

 

Ihanaa kevään odotusta - ja kovin vehreitä puutarhaunelmia! ;) Täällä jo rapistellaan kaikkia siemenpusseja malttamattomana ja vähän uusiakin siemeniä on tullut jo hankittua - kuten tammikuussa on tapana.

- Linda

torstai 31. joulukuuta 2020

2020 surun ja ilon vuosi


 Aika kiitää, joten ajattelin tehdä pienen vuosikatsauksen, sillä olen ollut nyt varsin hidas bloggaaja. 2020 lähenee tunti tunnilta loppuaan - vuosi, jonka moni ihminen on koronan vuoksi leimannut ihan oikeutetusti aika pimeäksi ajanjaksoksi koko ihmiskunnalle. Itse olen ollut onnellinen ja kiitollinen siitä, että oma lähipiiri on onneksi pysynyt terveenä ja itsekin olen vältellyt koko vuoden ajan turhia vierailuja ja kauppareissuja. Hyötytarhurointi oli tänäkin vuonna yksi niistä ihanista, iloa ja turvaa tuottavista asioista elämässä. Edes pienenkin omavaraisuuden tavoittelu on ollut mukavaa ja opettavaista. 


Toissa keväänä tsemppasin itseäni keväällä hyötyviljelyhommiin ajatuksella: "viljele kuin henkesi riippuisi siitä". No, viime keväänä se tilanne olikin aito ja koronapandemia sai aikaan sen että todellakin laskeskelin ja suunnittelin aika pitkälle, mitä ja paljonko tulisi kasvattaa että koko perhe sillä selviäisi, jos siitä olisi kyse että jotain suurempaa häikkää tulisi tai kaupassa käyntiä tulisi vältellä. Se oli tarpeellinen ja opettavainen kokemus ja samalla myös rauhoittava siinä mielessä, että luottamus puutarhaan kasvoi entisestään. Toki kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, sillä jokainen kesä on erilainen ja sain siitä todisteet. Porkkanasato oli melko surkea, ehkä pari kiloa. Osa avomaakylvöksistä ei edes itänyt ja lavoista tuli lopulta syksyllä pari-kolme kiloa melko pieneltä alalta. Paras porkkana oli violetti ’Purple Haze’ ja sitä on pakko kasvattaa myös ensi kesänä. Papuja tuli sen sijaan ihan yli äyräiden. Niin ruusupapuja kuin salkopapuja. Niitä onkin pakkasessa ryöpättyinä pikkupusseissa.


Omia perunoita on syöty juhannuksen varhaisperunasadosta aina tähän päivään asti ja mennään vielä reippaasti joulunkin yli omilla potuilla. Kaikista satoisin lajike oli läpeensä punainen ’Mulberry Beauty’, jonka pienet ruttuiset siemenperunat upotin pariin ruukkuun, sekä maahan vailla mitään odotuksia. 1kg siemenperunoita tuotti todella pieneltä alalta 9,5kg sadon, joka todella yllätti. Tykkään myös sen mausta ja sillä on hyvä varastonkestävyys. Suurin osa niistä onkin vielä käyttämättä joten talvella tulee ehkä tehtyä niistä varsin värikkäitä herkkuja perheelle. Lisäksi kasvatin Timoa, Annabelleä, Solistia, Carreraa, Mozartia ja Bellarosaa. Viimeiseksi mainittu oli todella niukkasatoinen - ei jatkoon.


Sipulia ei ole tarvinut ostaa sitten toukokuun, jolloin pystyi jo keräämään ensimmäisiä nuoria sipulinvarsia ruoanlaitoon "minikasvihuoneella" katetusta lavasta. Sipulia on perinteisesti kuivattuina leteissä ja nipuissa, kuin myös pakkasessa. Niillä mennään vielä pitkälle kevääseen. Ruoka ei vaan ole ruokaa ilman edes yhtä sipulia. :) Omaa salaattiakin syötiin koko kesä ja muutamia kirsikkatomaatteja oli vieläkin pöydällä joulukuussa. On uskomatonta kuinka kauan vihreästä sisällä kypsytetyt syksyn viimeiset tomaatit kestävät hyvinä. Pihvitomaateista keitin syksyllä omaa ketsuppia. Kesäkurpitsaa tuli syötyä muodossa tai toisessa melkein joka toinen päivä - eikä siihen ehtinyt kyllästyä. Retiisiä tuli valtavasti ja pikkelöin niitä noin kilon lasipurkkeihin. Niitä on tullut syötyä syksyllä lisukkeena.




Kesä menikin pitkälti kaikista kasveista huolehtiessa ja erinäisiä puutarhajuttuja kirjotellessa ja kuvatessa. Puutarha onkin ollut aikamoinen terapiapaikka monelle tänä vuonna. Kesä oli töiden suhteen hieman hiljaisempi, koronan peruuttaessa lähinnä erilaisten matkailu- ja tapahtumaesitteiden suunnittelutyöt. Syksy oli onneksi vilkkaampi tiettyjen vakiotöiden osalta, joten loppuvuotta on voinut viettää suhteellisen luottavaisin mielin. 


Kuten otsikossa mainitsin surun vuoden, ehdottomasti pahin paikka oli rakkaan Mimma-kissan menettäminen elokuun lopulla. Yhteiseloa ehti meille tulle ihanat 9 vuotta ja ikää hänellä oli 15 vuotta. Mimman tila heikkeni nopeasti (kilpirauhasongelma, krooninen munuaisten vajaatoiminta) ja viimeiset viikot olivat todella raskaita lääkityksen ja ruiskuruokinnan myötä ja näin siitä vielä painajaisia pitkään hänen kuolemansa jälkeen eikä asiaa halua enää mielessään muistella. Instagramin puolella hänen poismenosta kerroin silloin kun aika oli, mutta minkäälaista muistopostausta en tänne blogin puolelle vaan enää jaksanut tai pystynyt siinä vaiheessa tekemään. Muuta en voi sanoa, kuin sen että Hänen Ylhäisyytensä poismeno jätti jälkeensä niin loputtoman suuren ammottavan, tyhjän  aukon sydämeen. Hän oli maailman älykkäin ja hyväsydämisin otus mitä olen koskaan tuntenut (ihmiset mukaan lukien). Mimma oli - ja on aina - Sielunkumppani. Hän nukkuu nyt ikiuntaan puutarhassa kuunliljojen alla. Kaipaukseni on ikuinen.


Mimma tuli aikanaan elämääni Kissojen Suojelu Kisu ry:n kautta ja lohduttauduin syksyllä katselemalla kotia etsivien kissojen kuvia netistä ja ajattelin että kyllä minä vielä jonakin päivänä hankin uuden kissaystävän - en tosin tiennyt että koska. Pahalta tuntuu aina kun näkee niin monia ihania kissoja vailla sitä omaa rakastavaa kotia. Suru Mimman lopettamisen jälkeen oli niin suuri että vaikka ajatus uudesta kissasta oli toiveikas, oli olo hyvin ristiriitainen kun Mimman muisto eli mielessä ja sydämessä niin vahvasti. Lemmikin ottaminen ei ole mikään kevyt päätös, se on pitkä sitoutuminen - myös taloudellisesti. Elämä ilman kissaa ja koti ilman kissaa tuntui todella tyhjältä. Syksy oli aina iloisten muistojen aikaa kun Mimma muutti silloin luokseni ja hankin hänelle aina jonkun uuden torkkupeiton lahjaksi kun rakasti niitä niin kovasti. 

Yhtenä päivänä sitten Facebookissa eteen tuli Kissojen Katastrofiyhdistyksen kissalivelähetys heidän Tampereen toimitilaltaan, jossa asustaa monia kissoja joilla ei syystä tai toisesta ole omaa ensikotipaikkaa. Siellä toimistossa suuren häkin päällä loikoili 3-vuotias kollipoika Aapeli. Olin jo aiemmin katsonut hänen profiiliaan nettisivuilla ja nyt näin hänet siellä videossa ja joku sydämessä nyrjähti. Vauhdikkaaksi ja paljon aktivointia kaipaavaksi kuvailtu kollipoika majaili yhdessä ainoassa huoneessa ja katseli hieman väsyneen näköisenä ikkunasta Tampereen katujen ohikulkevia ihmisiä. Aapeli tykkäsi rapsutuksista ja vaikutti kovin kiltiltä. 

Kuva Aapelista: Kissojen Katastofiyhdistys ry


En saanut rauhaa ja varovaisesti sitten kysäisin että mitähän tuo tarkoittaa että herralla on vauhdikkuuden lisäksi taipumusta sisustaa paikkoja uudelleen. Se oli tarkoittanut esimerkiksi verhoissa kiipeilyä. Pohdin, että se nyt menee ihan normaaliin nuoren kissan käytökseen, joten aloin kysellä lisää. Aapeli haki paikkaa kodin ainoana kissana koska ei oikein tullut toimeen muiden kanssa - aivan kuten Mimmakin aikanaan. Kollipoika oli palautunut takaisin yhdistykselle puolen vuoden sisällä jo kahdesta eri kodista erinäisistä syistä. Sitten yksi asia johti toiseen ja juuri samana päivänä kun Mimma oli aikanaan luokseni muuttanut, sain KKY:ltä tiedon että yhdistyksessä olivat tulleet siihen tulokseen että minä olisin "aktiivi-Aapelille" juuri se sopiva ihminen ja kotini sopiva paikka temmeltää. 


Pian jo soiteltiinkin eläinsuojeluyhdistyksen toimijan kanssa ja ennen puhelun soittamista ajattelin vielä hiljaa mielessäni että voi kunpa saisin vielä jonkin merkin että näin on tarkotettu ja että Aapeli todellakin on se oikea kissa minulle ja ennen kaikkea että luonani olisi sopiva koti hänelle. Olen luonteeltani joskus vähän varovainen jahkailija mutta luotan kyllä vahvasti intuitiooni jos sydän jotain tahtoo sanoa. Sittenpä heti puhelun aluksi kuulin: "Olipas outoa, Aapeli jätti rapsuttelut kesken ja juoksi tähän pöydälle puhelimen luo heti kun olin sinulle soittamassa. Ihan kuin tämä olisi joku merkki." Olin suorastaan hämmentynyt että wau, tulipas se merkki nopeaan. :-D Joskus vaan tulee eteen asioita joita ei voi järjellä selittää. Noudettaessa Aapeli oli ihan täpinöissään meni ihan itse suoraan kuljetuslaatikkoon odottamaan lähtöä ja kotiin päästyään kävi heti taloksi ja hyökkäsi heti ruokakupille. Mieluisia nukkumapaikkojakin on monen monta. Sohvapaikka on jo varattu ja sänkykin kelpaa. ;-)



Aapeli on todella peloton ja ihmisläheinen. Hän on nyt muodostanut ihan omat jutut kaikkien lähipiirin tyyppien kanssa. Esimerkiksi kun isä ja äiti tulevat käymään niin Aapeli puskee ja pusuttaa äitini naaman hennosti näykkimällä ja lipomalla, isää hän puolestaan juoksuttaa pienen jalkapallon kera portaikossa ja haastaa matsiin hepulikohtausten kera. Yläkerrassa ja portaikossa käykin sitten ravi niin että koko talo tärisee. Aapeli on todella isokokoinen ja aika rajukin kissa josta lähtee ääntä ja vauhtia, joten heti kun alkaa kolina käydä, on paras pysähtyä aloilleen ja odottaa että tuo 6,5kg painoinen pyörremyrsky menee ohitse tuhatta ja sataa. Tuumaankin monesti että "jaahas, peto on irti".


Silti hän on äärimmäisen kiltti herrasmies ja hänestä on myös kuoriutunut jo aikamoinen halikatti. Tavaroiden tiputtelua tai muita tihutöitä hän ei onneksi harrasta. Huonekalujakaan ei raavi, ainoastaan raapimapuuta ja mattoja. Ainoa fiksaatio on ollut jouluvalojen ohut johto, jonka teippasin ikkunan karmiin ettei purisi sitä. Teipppiä haluaisi aina vaan nyprätä auki tassuillaan.



Koska ulkokissaksi häntä ei voi laskea, harkitsin aluksi valjaskoulutusta ja siihen herra varmaan aika helposti oppisikin, mutta tuo meno on kyllä sen verran rankkaa että voisi siinä meikäläinen raahautua pihalla hihnan perässä aika vauhdilla. Syksyllä lasiveranta ajoi ulkotarhan virkaa ja tykkäsi siellä katsella lintuja ja oravia. Hän on kovin tottunut olemaan sisällä ja nyt kun rappukäytäväkin on kylmennyt, ei sekään enää houkuta yhtä paljon kuin lämmin ja pehmeä sohvannurkka. :) Villasukkakin kelpaa tyynyksi.



Alun lievä epävarma levottomuus - ja ihan minkä tahansa ruoan ahmimisvimma - on jo karissut. Nirsoilijan merkkejä on ilmassa, jopa herkuista on nyt valikoitunut lautaselle vaan ne tietyt jutut - kuinka kissalle tyypillistä. ;) Hänen harrastuksiaan ovat muun muassa pahvilaatikoiden järsiminen, pallopelit ja tietysti minun varpaiden kyttääminen. Mimma teki aikanaan ihan samaa. Paljaissa jaloissa ja varpaissa on ilmeisesti kissojen mielestä jotain maagista. Minun kylvyssä käyminen oli Aapelille aluksi jotain aivan kamalaa. Ammeen verellä piti tuijottaa kauhulla ja jopa hieman sähistä kaikelle sille vedelle. Nyt suhtautuminen on hieman rauhoittunut mutta varpaita pitää edelleen tarkkailla turvallisen etäisyyden päästä (vessanpöntön säiliön päältä) ja kylvystä tullessa pitää laskea että ne ovat kaikki tallella.


Joulusta tuli aika suuri kiitollisuuden lähde että näinä epävarmoina aikoina pääsi viettämään pienimuotoista perhejoulua ja saakin olla kiitollinen että lähipiiri on pysynyt terveenä vaikka tartuntoja alkoi reilu viikko sitten näkyä myös meidän kunnassa, joka pitkään sinnitteli poissa listalta. Olen tosin ehkä enemmän joulun valmistelija kuin joulun viettäjä. Joulupäivänä alkoi jo tuntua siltä että kaikki koristeet lähtevät vauhdilla varastoon ja sitten lähtee taas kevätvaihde päälle. Marras-joulukuun tykkään fiilistellä pikkuhiljaa koristellen ja välillä joululaulujakin kuunnellen joten tässä vaiheessa on jo valmis uuteen aikaan. Voi, kuinka tässä vaiheessa jo alkaa kaipaamaan oman lavatarhan salaattikeriä ja tuoreiden tillinippujen tuoksua. :) Ihanaa ryhtyä miettimään kevätkylvöjä.



Nyt on aika sanoa heipat tälle poikkeusvuodelle ja pitää muistoissa entistä tiukemmin ne iloa ja onnea tuottaneet asiat. Minulle ne ovat olleet puutarha, sadonkorjuu ja tietty nyt Aapelin yllättävien kissahepulien aikaansaamat päivittäiset naurut - jotka ovat tulleet tarpeeseen ihan kaikille.


Toivotan oikein ihanaa uutta vuotta - tuokoon se mukanaan onnea, rakkautta, terveyttä ja tietty ihania hetkiä kotona ja puutarhassa! Ehkäpä kevättalvella kun uudet suunnitelmat alkavat hyrrätä päässä, tulee taas täällä bloginkin puolella aktivoiduttua paremmin ja jotain uusia uutisiakin on luvassa joskus alkuvuodesta. :)  

Kaikkea hyvää 2021

Linda & Aapeli



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...