keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Sinivalkoinen haaste

 

Marraskuun terveiset Romppalasta pitkästä aikaa! Saaripalstan Saila lähetti sinivalkoisen kuvahaasteen ja myös toiveita että Aapelikin kertoisi kuulumisiaan. Tokihan me lähdimme mukaan ja aloimme tonkimaan vuoden varrelta sinivalkoisia kuvia. Tämä sinivalkoinen kuva tulikin sopivasti napattua tänään kun taas on se aika koittanut vuodesta että kaikenlainen pieni talvi- ja joulukoristeiden viheraskartelu kasvihuoneessa innostaa. 

Olen aina ihaillut jouluisia mistelinoksia mutta niitä kun ei taida löytyä kuin hienoimmista kukkakaupoista tai hyvällä tuurilla kasvamassa aivan eteläisessa Suomessa, tein sitten oman "köyhän miehen mistelikimpun" ulko-oveen puolukanvarvuista ja lumimarjoista. :) Tästä tuli ainakin itselle jouluinen mieli ja totesin että yksinkertainenkin voi olla kaunista.

Nyt kun lumentuloa ja sinisiä hetkiä vielä odotellaan, aloitetaan kuvahaaste parilla talvikuvalla viime helmikuulta.



Näin marraskuussa lunta odottaa innolla mutta tuolloin helmikuussa on ajatukset jo niin vahvasti keväässä että silloin lumesta hankkiutuisi jo mielellään eroon. Hypätäänkin suosiolla saman tien huhtikuun atsurihelmililjoihin ja toukokuun lopun kevätkukkiin...




Valkokukkaiset tuomenoksat tuoksuvat keväältä sinisellä puutarhapöydällä.



Herkät alkukesän lemmikit valkoraidallista viiruhelpi-koristeheinää vasten.


Kukkakärpänen on löytänyt omenapuun apajat. Näin sininen oli taivas kesäkuun alussa.


Kasvilavat johdattelevat pihavajalle. Oikealla kasvoi sipulia, porkkanaa ja herneitä, vasemmalla Colomba-perunaa, joka nousikin minulla nyt suosikkiperunoiden kärkituntumaan. Vaikka se ei ole varhaisperuna, alkoi se tuottaa mukuloita todella nopeasti ja tästä lavasta tulikin kesäperunoita pihistettyä kun Timo ja Annabelle antoivat vielä odotuttaa itseään. Hyötypuutarhan omavaraisuusprojekti lohmaisi keväästä syksyyn kaiken ajan aina esikasvatuksesta lopulta säilöntään, joten nyt näin marraskuussa on kieltämättä ihan mukava hieman löysäillä ja vaan syödä tyytyväisenä perunaa. :-D Viime vuonna perheen kanssa pärjättiin omilla perunoilla helmikuulle asti. Jännittävää kuinka tänä vuonna käy. Osan aivan pienistä mukuloista yritän säästää ensi kevään siemenperunoiksi.




Sinivalkoista kukkien muodossa: lemmikit, arovuokot, kielokimppu ulko-ovessa ja ’Tammelan kaunotar’ -syreenin kukoistusta.



Sinivalkoisessa kimpussa loistotädykettä, pionia ja tähtiputkea. Taustalla pohdiskeleva Herra bataattipää ei kasvattanut tukkaansa ihan toivotulla tavalla, ruukku taisi olla aivan liian pieni ja nopeasti kuivuva koristebataatille. 

Aasinsiltana Aapelin kertomuksiin... Sinivalkoisia juhannustunnelmia esittelee nyt Aapeli omalta lempipaikaltaan, verannalta. Aurinkokennovalaisin toimii leukatukena ja yleensä se syttyykin aina kun karvanaama pimentää hämärätunnistimen.




Paras paikka on oma rottinkituoli jossa voi ottaa iltapäivänokoset ja kuunnella samalla linnunlaulua. 

Koska en osaa kutoa ja siten postata tähän vuodenaikaan sopivia hienoja villasukkakuvia, laitan tilalle Aapelin valkoiset luontaiset karvasukat. Ne tulevat tarpeeseen vanhan hirsitalon puulattioilla.



Mamma löysi laatikostaan tämmöisen kilikellon jonka oli joskus ostanut kirpputorilta ja antoi sen mulle koristeeksi keittiön ikkunan eteen missä mun loikoilukoppa on. Nää komeat kultaiset kollit kulkusineen kuulema muistuttivat minusta. Onhan se kiva että nyt minullakin on omat joulukulkuset joita kilistellä! Kaikkea outoo on taas nyt tähän aikaan vuodesta menossa. Mamma ripusteli lumipalloja olohuoneen kattolamppuun ja kaikenlaisia valoja. Yksi niistä kyllä huolettaa minua eniten, nimittäin punakärpäspuu!


 Mä aina kotona otan kiinni pieniä pimeässä loistavia punakärpäsiä jotka läppäsen tassulla ja sitten saan namia. Sitten yhtenä päivänä huomasin että ulkona oleva puu olikin ihan täynnä punakärpäsiä! Kattokaa vaikka, siellä se näkyy taustalla! Siellä ne välkkyy ja niitä on ihan hirveesti. Mamma kyllä väitti sitä joksikin joulukuuseksi kun kuulema sisälle ei sellaista voi laittaa. Mä kuulema tekisin siitä heti selvää. 

En oikein osaa sanoa miksi on niin paha juttu tunkea suuhunsa kaikenlaista. Mä oon kulinaristi ja maistelen mielellään kaikkea tuolin selkänojasta ihmisten varpaisiin. Tänään mamma kampasi mun komeaa turkkia ja sekunnissa nappasin sen kammasta koko karvapallon suuhuni ja sit mamma hädissään kaivoi sen pois mun suusta. Miks mä en siis muka omia karvojani saisi syödä? Syönhän mä niitä muutenkin joka päivä. Kas näin!


Mukavia joulunodotuspäiviä sinne ihan jokaiselle! Sinivalkoisen haasteen saa ottaa mukaansa ken haluaa! Haastan mukaan vielä ihanan Navettapiian Puuhamaa -blogin. :)

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Salaisen agentin tunnustukset


Moi. Mitäs tytöille kuuluu? Tulin tässä vaan kertomaan että kovasti on vartiointihommia pukannut.


Mulla on oikein oma kylttikin että muut tietää varoa. Tietävät että pomomiäs on paikalla. 


Olin tässä taannoin koko yön peiteoperaatiossa. Mamma ei tiennyt että talossa oli tunkeutuja. Tässä talossa ei ole koskaan ennen ollut myyrää. Olin oikein hiljaa ja kuulustelin tunkeilijaa koko yön. Vasta aamun tunteina se alkoi puhua ja silloin mammakin heräsi. Se luuli kuulleensa vinkulelun ääntä. Se olisi voinut vielä jatkaa unia, mutta se havahtui unenpöpperöstään siihen todellisuuteen että mulla ei ole vinkulelua. Olin juuri saamassa kovistelemalla murrettua kuulosteltavan sohvan alla kun mamma pilasi kaiken. Myyrä juoksi sitä kohti. Luuli että mamma pelastaa sen. Se ei ole yhtä kova kuin mä, vaan alkoi yllättäen pomppia. Sitten se kuitenkin yllätyksekseni pisti myyrän selliin, sellaisen muovikuvun alle. 



Se olikin oikeastaan aika kätevää. Mä sain rauhassa katsella sitä kirkkaan pleksin takaa, ihan niinkuin niissä jenkkileffoissa joissa syyllinen koteloidaan pleksin taa. 




Sit mä esittelin mun kiinniottoa. Piti vähän pullistella kun tiesin että olin napannut sen. 

Koko loppupäivän oli voittajafiilis. Pidin vapaata iltapäivän.


Sain seuraavana päivänä vissiin jonkun ylennyksen... Mut hei, kuka noita laskee? Mä teen tätä työtä lihan kutsumuksen takia. Piti toki antaa poskipusu kiitokseksi. Kerroin sitten samalla parit salaiset muuvit mikäli vastaava tilanne pääsisi yllättämään. En tiedä tajusiko se, mutta kovasti esitti ymmärtävänsä.


Mamma sanoi mua aluksi aina välillä Agentti Mulderiksi. Mä kun tykkään pukeutua virka-asuun vapaa-ajallakin. Tai no, mähän olen töissä 24/7. Se tiesi että työskentelen FBI:lle, se on siis kansan kielellä Feline Bureau of Investigation. Välillä ratkon myös paranormaaleja ilmiöitä. Välillä myös itse aiheutan niitä. Silloin kun olin saamassa siirtoa tähän uuteen lokaatioon, mamma sai yliluonnollista signaalia. Kun se puhui mun silloisen työnantajan kanssa mahdollisesta nimen vaihdosta Agentti Mulderiksi niin samaan aikaan alkoi soida Hitmixillä Salaisten kansioiden tunnari. Se oli mun mielestä hyvä vitsi. Mä tein sen mun paranormaaleilla kyvyillä ihan huvikseni. Se sekoitti naisten pään.

Osaan myös hypnotisoida. Saan ihmiset valtaan katseellani. Kuulema edeltäjäni Kuningatar Mimma eli tuttavallisemmin M. osasi myös tuon tärkeän taidon. Sitä on kätevä käyttää. Se aktivoi ihmisissä lässytysreaktion ja sen seurauksena saa yleensä kuivattuja kanan sydämiä. Kas näin:



Just noin... siellä ne namut on ylälaatikossa... Vähän vielä vasemmalle... Hyvä palvelija... 

Sieltä vaan, antaa tulla ääntäni kohti... Raksut leijuu suuhuni...

Mut joo... Nyt pitää mennä. Ikkunasta näkyi joku UFO. Unidentified Feline Object.

Työt ei koskaan lopu. Catman kuittaa.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Puutarhan kevät

 



Ihan mahdottoman ihana viikonloppu takana! Eivät tunnit riitä siihen kaikkeen mitä haluaisi ja pitäisi tehdä. Supervaihde päällä on tullut kylvettyä ja koulittua sen minkä jaksaa. Piha on jo lähes täysin lumeton ja suurin osa kasvilavoistakin on sulanut kevätauringon alla. Tänään vierähti koko iltapäivä ruukutuspöydän äärellä jo hieman ylisuuriksi kasvaneita tomaatintaimia koulimassa. Juhannusperunat ovat paljussa kasvamassa kasvihuoneen puolella ja kaikenlaista pientä itää siellä sun täällä. 

Pihalla kukkivat sinivuokot, italiantalventähdet, lumikellot ja krookukset. Aivan nupullaan olevat kiurunkannukset avautuvat ehkä jo huomenna. Syksyllä kukkalavaan talvehtimaan kuopatut sipuliruukut ovat pikkuhiljaa aloittaneet kukintaansa lasikasvihuoneen lämmössä. Ensimmäiset hyasintit, posliinihyasintit ja atsurihelmililjat huumaavat söpöydellään. Tulppaanit kasvavat suurin piirtein samaa tahtia niin ulkona kuin ruukuissakin. 

Ihan paras hetki vuodesta käsillä. Kahvikuppi kädessä kun istuu pihalla ja sulkee silmänsä, niin kuulee sepelkyyhkyn keväisen pulutuksen, variksen raakkumisen pesänrakennuspuuhien parissa ja satojen pikkulintujen konsertin. Kimalaiset kieriskelevät krookuksissa ja tänään neitoperho meinasi törmätä päin näköä. :)

Nyt alkoi myös kauan kaivattu loma, jonka aion viettää ihan täysin luonnossa vailla vaatimuksia, sähköpostien tarkastelua ja näytön tuijotusta. Pari viikkoa pelkkää rauhaa, kylvöä, maadoittumista, kaivamista ja tietysti ajoittain päätöntä hepuliryntäilyä Herra Aapelin kanssa (kuuluu päivärutiineihin). Ihania kevätpäiviä meiltä teille!




tiistai 30. maaliskuuta 2021

Kevättä kohti!

 


Mukavaa alkanutta kesäaikaa ja pääsiäisviikkoa! Kivaa kun päivät pitenevät vaikka muuten en iltavirkkuna välitä tuntia aikaisemmasta herätyksestä lainkaan. Aapelikin - joka on ihan supervirkeä nuori kollipoika - oli aamulla silmät ristissä ja ihmetteli suuresti että minä olin se joka oli ensimmäisenä hereillä. Se oli ihme. :-D  Yleensä hän on se joka mankuu joko seuran ja halailun puutetta tai juuri ihan kohta koittavaa suurta nälkäkuolemaa kun raksupotti on jo puoliksi tyhjä ja naudanfileetilanne varsin huolettava.


"Ei kai vielä nousta...? Tunti vielä..."


Lumet hupenevat nyt aika vauhdilla ja toivon että yön aikana tuleva sade huuhtoisi loputkin hangista mukanaan. Viime keväänä tähän aikaan olin jo pihahommissa täyttä häkää ja taisin kaivaa jo kukkasipuliruukkuja kasvilavojen uumenista. Siellä niitä nytkin on odottamassa kevättä ja suurella innolla odotan koska pääsen niitä viemään kasvihuoneeseen ja nauttimaan tulppaaneista, hyasinteista ja helmililjoista. Täytyy varmaan tonkia syksyisiä kuvia että muistaisi mitä tuli istutettua... Tässä fiiliksiä viime keväältä.


Hyasintista on tullut minulle ihan kevätkukkasuosikki. Huhti-toukokuussa se ei todellakaan tunnu jouluiselta vaan tuo ihana tuoksuva nuppu levittää ilmoille kevään aromia. Jouluna en edes pysty mitään joulukukkia pitämään sisätiloissa mutta keväällä ulkona onneksi tuoksu levittäytyy hieman loivemmaksi ja silloin siitä jopa nauttii - sopivan etäisyyden päästä. ;)



Uusi hyötytarhuri-blogi aktivoitui varsin vauhdilla ja se tuntui ihan mahtavalta! Etenkin Instagramin puolella tuli lentävä lähtö kun uusia ystäviä/seuraajia tuli kahdessa viikossa jo yli 560 vaikka en ole mitenkään "mainostanut" blogia. Minulle se kertoo siitä, että hyötykasvien kasvatus ja oman puutarhan hyvinvointi sekä ruoan kasvattaminen kiinnostavat juuri nyt ihmisiä varmasti enemmän kuin koskaan. Se on mahtavaa! Tervetuloa siis seurailemaan blogia ja Instagramia. 

Tänään juuri postailin pääsiäisviikon kunniaksi asiaa munankuorien hyötykäytöstä puutarhassa. Juttuun pääset tästä

Kylmää kestävät salaattivihannekset on täällä myös jo kylvetty ja maatuvat taimiruukut ovat myös kiinnostaneet monia. :)



Iloista pääsiäistä jo näin etukäteen! Huomenna on aika mennä koulimaan orvokkeja kasvihuoneeseen ja muutkin pienet taimet ehkä kaipaavat jo valvottua ulkoilua ja auringon vahvistavaa voimaa. Samalla se varmasti vahvistaa myös meitä ihmisiä taas kohti uutta kasvukautta. :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tervetuloa uuteen blogiin!


Nyt ollaan täällä aivan uuden ja jännän äärellä! Suorastaan jännittää - mutta niin ihanalla tavalla! Uusi blogi on nimittäin avattu! Tervetuloa siis seuraamaan hyötyviljelyyn keskittyvää uutta sivustoani osoitteessa hyotytarhuri.fi sekä Instagramissa tiliä @hyotytarhuri . 

Koska todellakin olen lievästi sanottuna "hurahtanut" kaikkeen hyötytarhurointiin viimeisten vuosien aikana ja innostus vain kasvaa sisimmässä, tämä sivusto/blogi oli valtavan suuri unelma toteutettavaksi. Se on pikkuhiljaa itänyt ja muotoutunut muiden töiden ohella, lopulta viime kesänä tartuin toimeen ja rekisteröin domainin. En muista aikoihin kokeneeni näin kerrassaan hykerryttävää tunnetta sisimmässä kuin juuri nyt sivuston avautuessa. Kuin pieni siemen, josta kasvaa ja versoilee jotain täysin uutta.





Odotan niin innolla jokaista uutta tulevaa postausta ja pää pursuilee ideoita! Odotan myös kesää, jotta saan Hyötytarhurin kautta jakaa aivan tuoreeltaan hetkiä, makuja ja ideoita. On vähän sellainen tunne, kuin olisi löytänyt kutsumuksensa. Niin tunnen kyllä aina silloin kun puhutaan puutarhaa. ♥ On ollut valtavan voimaannuttavaa rakentaa jotain aivan uutta tyhjästä. Voin sanoa että sydän on tässä projektissa niin 110-prosenttisesti kuin olla voi. Tätä pienokaista olen käynyt hoivaamassa kuvin ja kirjoituksin aina kun mahdollista. Nyt koitti vihdoin aika tuoda se virallisesti päivänvaloon. Toki sivusto tulee tästä vielä reippaasti laajentumaan. Kevät kun on tunnetusti puutarhabloggaajan parasta aikaa. :)


Romppala-blogi on ollut hieman tauolla, enkä toki ole sitä pysyvästi lopettamassa, mutta jatkossa aion aktiivisemmin kehittää tätä uutta sivustoa yhä laajemmaksi kokonaisuudeksi. Jos siis kiinnostaa, olet sydämellisesti tervetullut seurailemaan Hyötytarhuria näin Blogger-lukijana ja tietysti myös Instagramin puolelle @hyotytarhuri -tilille! 


Laittakaa toki myös palautetta tähän alle kommentteihin, mikäli mielessä on jokin aihe, mitä toivoisitte joskus käsiteltäväksi Hyötytarhuri-blogissa. :) Vaikka sivusto tulee olemaan elämänmakuinen blogi, on sen tarkoitus myös hyödyttää lukijaa tiedoillaan.

Aurinkoisia kevätpäivä kohti! 

Kesäkurpitsoista ja salaateista talven keskellä unelmoiva,

Linda

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Metsäpuutarhan kasvit

Valkotäpläimikkää, tiarellaa ja varjohiippoja kasvaa metsäpuutarhan pohjakasveina.


Näin talvella on aikaa miettiä ja järjestellä puutarha-asiat kuntoon niin paperilla kuin päänsä sisällä ennen kuin on aika kääriä hihat. Omalla työlistalla on yhden pienen ongelmapläntin osittainen siistiminen ensi kesänä. Hyötytarhan hoitaminen on vienyt suurimman energian parina viimeisenä vuotena ja koristekasvit ovat saaneet olla hyvin paljon oman onnensa nojassa. Nyt olen ryhtynyt jo hyvissä ajoin keräämään talteen nin pahvia kuin sanomalehtipapereita, jotta saan niillä katettua vuohenputkien valtaaman alueen edes osittain kuriin. Onneksi on paljon taimiryppäitä, jotka kaipaavat jakamista, joten uusia taimia saa lisättyä pienellä vaivalla uuteen paikkaan.


Suuren ja kaunisrunkoisen vanhan pajun alle ovat levittäytyneet noin 10-15m² alalle pikkutalviot, jotka ovat kaikkein kauneimmillaan aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Nämä rehevät, kiiltävän vihreät ainavihannat rönsyt ovat alkaneet ilokseni jopa kiipeillä köynnöskasvin tavoin ylös pitkin pajun runkoa. On jännittävää nähdä kuinka korkealle jaksavat suikertaa. Ongelmana on, että samassa paikassa kasvavat myös vuohenputket, jotka peittävät talviot alleen kesällä. Vuohenputki on syötävänä ja myrkyttömänä toisaalta hyvä kateaines lavatarhan hyötykasveille silputtuna, kunhan ei sinne levitä siemeniä eikä juurenpätkiä. Annankin siten osan jäädä ihan suosiolla hyötykäyttöön (en ole ryhtynyt niitä syömään kun kunnon salaattiakin on :D ). Osan alueesta katan pahveilla ja papereilla peittoon ja ryhdyn sekoittamaan päälle uutta maa-ainesta puutarhan kasvijätteistä, oksasilpusta, kompostista, lannasta ja lehdistä. 


Uuden lavatarha-alueen tieltä kivet siirtyivät viime keväänä varjopuutarhapolun reunaan yhdeksi suuremmaksi kiviaidaksi ja toisella puolella kukkivat suuren kuusen katveessa alppiruusut. Alueen suuremmat pääelementit ovat kohdallaan, mutta koska kuunliljakujan taimet kaipaavat taas vaihteeksi jakamista, ajattelin siirtää kuunliljoja myös pajun läheisyyteen edes muutamia, sillä ne pistävät hyvin hanttiin vuohenputkelle, joka jää kuunliljojen suurien juurakoiden alle aika kivasti nääntymään.

Kotkansiipisainiaiset ovat täälllä alati uusiutuva luonnonvara rönsytaimineen, joten niitäkin täytyy siirtää pieniksi ryppäiksi. Alue saa säilyttää hieman puolivillin olemuksen, sillä siellä menee myös pihasiilini kesäinen suosikkireitti. Sieltä ilmeisesti löytyy hyvin matoja ja ötököitä ruoaksi, kova massutus välillä kesällä käy ja kasvien lehdet tarjoavat siilille huomaamattoman kulkureitin. Vasta lehtien havina paljastaa sen puuhat.


Siperiankurjenmiekka (Iris sibirica) on kasvi jota tykkään jakaa loputtomiin ja tämänkin tupsun reunasta saa selvästi napattua (lue: sahattua) keväällä taas pienet jakotaimet uuteen paikkaan. Rakastan sen pitkiä ohuita lehtiä silloinkin kun se ei kuki - ja kukkia on ihan pakko ottaa aina sisälle maljakkoon tai pulloon silmäniloksi. Juurakko on myös niin tiheä ja paksu, että sillä saa vuohenputken syrjäytettyä, mikä on tärkeä kriteeri.  Pihani on melko kuiva ja silti siperiankurjenmiekka kestää hyvin, joten se on kyllä laajasta kurjenmiekkavalikoimasta varmasti juuri se helpoin ja kestävin iris. Tässä yhdessä pihan hieman villissä nurkkauksena sillä on kaverina kuunliljoja, konnantataria ja punalehtiruusu (Rosa glauca). Taustalla häämöttävät syyskimikit ja raunioyrtit. Ympärillä näkyy siementäviä puistolemmikkejä. Ne saavat levitä ja ilahdutaa vapaasti seuraavanakin keväänä vahvojen kasvien rinnalla.

Rakastan punalehtiruusua kaikesta sen yksinkertaisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi. Se on pensaana kaunis lehtikasvi silloinkin kun se ei kuki ja syksyllä se muodostaa valtavasti kauniita pieniä kiulukoita. Juuri runsaiden kiulukoiden vuoksi se voi olla reipas leviämään ja se onkin luokiteltu yhdeksi uudeksi vieraslajiksi maassamme. Jotta siitä voisi nauttia puutarhakasvina ja samalla pitää huolta ympäristöstä, voisi olla viisasta kerätä siitä syksyllä kiulukat pois, jotta linnut eivät pääse levittämään sen siemeniä liiaksi lähialueen ympäristöön. Pensas ei kasvata juurikaan juurivesoja, joten sen suhteen leviäminen pysyy hallinnassa. Nähtäväksi jää, koituuko tulevaisuudessa punalehtiruusulle sama kohtalo kuin kurttulehtiruusulle.


Mutta nyt takaisin metsäpuutarhaan... Idän puoleisen kivimuurin takana kasvaa kanukkaa - joka sekin kaipaa keväällä taas vaihteeksi leikkausta. Tämä pensas on ihan omalla kylällämme kasvavaa kanukkaa, jonka taimet sain siskoni pihalta. Tätä on näkynyt myös muilla pihoilla ja on peruja kymmenien vuosien takaa. Tämä on veikkaukseni mukaan joko korallikanukka tai lännenpensaskanukka. En koskaan lakkaa ihailemasta sen punaisia oksia ja upean leiskuvaa syysväriä. Tämä on aika holtiton leviämään, joten siksi uskalsin istuttaa sitä vain tähän yhteen kivimuurilla rajattuun kohtaan, jossa ei suurten ympäröivien puiden vuoksi juuri mikään muu kasva haasteellisten olosuhteiden vuoksi. Muuri on tosin jo peittynyt oksien alle, joten nyt keväällä on aika käydä taas reippaasti kimppuun oksasaksien kanssa. Vasemmalla näkyy aiemmin mainitsemani vanha paju.

Koska viherpeukaloa jo kovasti syyhyttää, ajattelin että taidan käydä nyt jonankin kauniina päivänä napsaisemassa laikku- ja keltakirjokanukoista muutaman paksun osan talvipistokkaita varten, jotta saisin juurrutettua uusia pieniä pensaiden taimia. Talvipistokkaita varten leikataan paksu oksa - ennen kuin silmut ovat alkaneet puhjeta - ja pätkitään se noin 15cm paloiksi ja laitetaan ruukkuun juurtumaan. Pitää vain huolehtia että oksanpätkät istutetaan oikein päin, eli silmut ylöspäin kuten se pensaassakin kasvaa. 

Lepotilassa olevan pensaan leikattuja oksia voi säilyttää kylmässä käärittynä ja esimerkiksi hankeen upotettuna vaikkapa huhtikuulle ja aloittaa vasta silloin juurruttaminen. Itse kyllä mietin, että onnistuisikohan se jo nyt sisätiloissa tai suhteellisen viileässä yläkerrassa jos ruukun vielä laittaisi pakastepussin sisälle, joka pidättää kosteutta. Aina pitää joskus kokeilla - kävi miten kävi! ;) 


Yksi metsäpuutarhassani tapahtuneista kiinnostavista asioista viimeisen parin vuoden aikana on ollut katsella vanhuttaan kuolleen männyn keloutumista. Kahden vuoden sisällä se on karistanut pinnastaan kaiken kuoren ja on alkanut harmaantua kauniisti. Kokenut metsuri kävi alkuvaiheessa arvioimassa puuta ja tuumasi että sillä on hyvät mahdolisuudet keloutua kunnolla ja pysyä vielä pitkään tanakasti pystyssä, koska se on todella tasaisen paksu aina latvaan saakka, mikä kertoo siitä, että se on saanut kasvaa hitaasti ja rauhassa, ja nyt ihan omaan tahtiinsa kuolla vanhuuteen. 

Olen käynyt parilla kovalla myrskysäällä kuuntelemassa varovaisen valppaana puun läheisyydessä, eikä se ole natissut tai hievahtanutkaan. Paikka on hyvin suojainen ja myös todella kuiva, joten se auttaa varmasti että pihkautunut runko saa kuivua rauhassa lahoamatta. Koputellessa ei runko myöskään tunnu kostealle, vaan kumahtaa kuivan klapin lailla - kuten pitääkin. Suomen Luonto -sivustolla on hyvä artikkeli puun keloontumisesta täällä. Ajattelin jakaa linkin jos muitakin aihe kiinnostaa. 

Toivon omalle kelolleni pitkää ikää, sillä se ei uhkaa rakennuksia ja on kovin kaunis. Osaltaan se tuo metsäpuutarhaan kaipaamaani luonnon monimuotoisuutta, jota ihminen ei voi keinotekoisesti luoda. Ajattelen aina, että suurten ikiaikaisten puiden rinnalla meidän ihmisten elämä ja asiat pysyvät hyvin mittakaavassa. ;) Juuri viime viikolla sydämessä läikähti hieman, kun näin somessa yhden tuttavani tatuoineen ihoonsa kauniilla tavalla skottisyntyisen luonnontutkijan John Muirin klassikkositaatin: 

"And into the forest I go, to lose my mind and find my soul."

Uskon, että moni puutarhaihminen voi tähän ajatukseen yhtyä. 



Varjopuutarhaan johtavan portin kupeessa kasvaa köynnöshortensia, joka ei ole vielä oikein päättänyt mihin suuntaan kasvaa, kunnes viime kesänä se tarrasi porttiin kiinni näin ihailtavan säntillisellä otteella. Varsin ryhdikäs liike.


Lehtokielo (Polygonatum multiflorum) on yksi suosikkikasveistani ja sitäkin olen varovasti jakanut paikkaan jos toiseenkin. Täytyisi myös hankkia vielä kalliokielo tai risteymä tarhakalliokielo, ne olisivat hieman nopeampia leviämään ja peittämään alaa. 

Toinen lehdiltään hieman samannäköinen kasvisuosikkini on tertturotkokielo (Smilacina racemosa). Siitä on oikeastaan tullut puutarhani lempikasvi. Olen ihan hurmaantunut sen tuoksuvista kukinnoista ja ennen kaikkea kauniista kasvutavasta. Se on ihana kasvi metsäpuutarhaan ja pihallani viihtynyt hieman puolivarjoisessa paikassa valkokirjokanukan vierellä.





Valkotäpläimikätkin kaipaavat jakamista keväällä. Siitä ne suorastaan tykkäävät. Pörriäiset nauttivat aina innolla niiden kukkien tarjoamasta kevään aikaisesta mesiannoksesta.

Olipa mukava miettiä taas kesäisiä puutarha-asioita... Hanget korkeat nietokset siintävät vielä pihoilla ja alkavan viikon pakkaslukemat eivät juurikaan lämmitä mieltä - saatikka kroppaa. Meillä puutarhaa tonkivilla onneksi tuntuu ikuinen kesä asuvan aina sydämessä ja siten mieli pysyy vihreänä. ;) Mukavaa maanantaita!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...