keskiviikko 31. elokuuta 2022

Vanhassa talossa - kohti omavaraisempaa elämää


Täälläkin vanhassa puutalossa, Romppalassa, valmistaudutaan jo pikkuhiljaa syksyn ja talven tuloon. Sadonkorjuuta on riittänyt jos jonkinlaista jokaiselle päivälle. Illatkin ovat jo kovasti hämärtyneet, joten mikäs sen ihanampaa kuin ottaa pieni lepotauko pihapuuhista, kaataa muki täyteen teetä, kylkeen pari konvehtia ja juuri painosta tullutta uutuuskirjaa samalla ahmimaan. Tämä 1.9.2022 julkaistava kirja on saatu ennakkoon arvostelukappaleena Jovelan Johannalta ja Docendo-kustantamolta. Kiitokset!

"Vanhassa talossa (Jovelan Johanna & valokuvaaja Annabelle Antas) kertoo matkasta yksinkertaiseen elämään. Se on myös oman sadon ja loppuvuoden juhlien keittokirja sekä tee se itse -henkinen hyvän mielen puuhastelukirja. Kirjan reseptit ja inspiroivat ideat ajoittuvat alkusyksystä aina jouluun saakka."

Jovelan Johanna on monelle tuttu, ahkera ja kekseliäs bloggaaja Jovelan talopäiväkirja -blogista, joka nykyisin on muuttunut omavarainen.fi -sivustoksi. Aikanaan löysin Jovelan blogin muistaakseni etsiessäni netistä tietoa kotivara-asioista ja kotivarakaapeista joita skaffereiksikin kutsutaan. Johannalla on mitä upein ruokakomero ja siitä inspiroituneena innostuin itsekin aikanaan järjestelemään keittiönkaappejani uusiksi. Kun pandemia-aika sitten koitti 2019, oli varsin mukavaa kun oli entuudestaan edes hieman varautunut poikkeustilanteisiin. Uutuuskirjassa pureudutaan jonkin verran myös varautumisen perusteisiin.

Vanhassa talossa -kirjan sivujen välistä kuuluu historian siipien havinaa. Jovelaksi ristitty vuonna 1868 rakennettu hirsitalo on kunnostettu vanhaa kunnioittaen ja sisustettu kauniiksi kodiksi, sen menneisyyttä tarkastellen, mutta ei kuitenkaan museomaiseksi maataloksi, vaan vuodenkierron mukana eläväksi viihtyisäksi kotipesäksi. Johannan ja Veikon elämä muuttui pääkaupunkiseudun ahdistavasta vilinästä omanlaiseksi unelmaelämäksi vanhassa jo ränsistyneessä ja remontoivia käsipareja kaipaavassa hirsitalossa. 


"Meillä on kelloja,
mutta onko meillä aikaa?" 

Se on hyvä kysymys heti kirjan alkusanoissa ja tiivistää varmasti tuntemukset siitä, kuinka monella mielekäs elämä alkaa vasta sitten kun pääsee lomalle töistä. Kirja ei kuitenkaan anna tai suosittele sitä omavaraisuuskäsitystä että heittäydytään kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan järkevällä tavalla pikkuhiljaa muovataan elämäntapaa haluamaansa suuntaan, jolloin voi vaikka kesken työpäivän kipaista hetkeksi ulos ihailemaan huutelevaa kurkiparvea ja nauttimaan luontoyhteydestä. 

Elämäntapaharppauksen tekoon vaaditaan toki aina roppakaupalla rohkeutta ja etätöiden mahdollisuuteen vaikuttaa paljon myös se, että onko vaikkapa paljon koneen äärellä työtä tekevä yrittäjä. Kaikkia töitä kun ei etänä voi tehdä. Harkinnalla, säästämisellä ja suunnittelulla voi onneksi puskuroida muutosvaiheen epävarmuutta, kuten Johanna kertoo kirjan alkupuolella heidän hypystään pois oravanpyörästä.


Kirjaa lukiessa tunnistin monesta asiasta myös omia elämänvaiheitani, kun lähes 100-vuotiaassa talossa asustan yrittäjänä ja välillä työkoneen ääreltä kipaisen hakemaan pihalta perunat, sipulit ja salaattitarpeet lounaalle. Tajusin samalla kirjaa lukiessa kuinka onnekas olenkaan siitä elämäntavasta, että niin saan arjessani tehdä. Joskus sitä pitää itsestäänselvyytenä ja yksinyrittäjillä on taatusti epävarmoja päiviä, mutta Johannan tavoin en varmaankaan koskaan sopeutuisi suurkaupungin hälinään. Kuuntelen mieluummin pörriäisten kuin autojen surinaa ja juttelen mieluummin pihallani asustavalle Brücke-rusakolle kuin äkäiselle matkustajalle ratikassa.


Agentti, assistentti Aapeli tuumasi että tuo "Paneroidut porsaanleikkeet" reseptiaukeama oli tosi kova juttu ja sitä pitäisi kuulema testata.

Jovelan Johannan teksti ja kerronta soljuu mutkattomasti, kuin vanhan ystävän tarinoita kuunnellen. Mattopyykkireissun "Män de Soop" -anekdootti nauratti ja nosti aidolla tavalla esille aikojen ja tapojen muuttumisen. Eipä kaikki kaupunkilaisteinit varmaankaan nykypäivänä tiedä mitä mäntysuopa on. 

En lue nykyisin kovinkaan monia sisustuskirjoja tai -lehtiä, koska oma maku on kuitenkin ollut aina vähän valtavirrasta poikkeava ja itseä on vuosien mittaan alkanut inhottaa kaikenlaisen ylikulutuksen ihannointi. Niin monesti sivuilta kuultaa vain myynti ja kauniita korulauseita muotoillaan nättien kuvien ympärille, joilla myydään elämäntapaa boho-chickistä retroon ja ties mihin. Tyyliä vaihdetaan vuodenajan mukaan tuoksukynttilöistä torkkupeittoihin. 

Vanhassa talossa ei ole mielestäni sellainen yleiseen muottin menevä sisustus-, käsityö- tai ruokakirja - vaikka kaikkia aiheita siinä toki käsitelläänkin - vaan tarina aidosta elämästä ja siitä elämänmuutoksesta josta moni haaveilee: maalle muutosta sekä astetta omavaraisemmasta elämästä. 

Omavaraisuus on melko laaja käsite ja aihepiiri, joten Johanna toteaakin "omavaraistelun" olevan siitä hieman miedompi termi, jossa ei pyritä täyteen omavaraisuuteen kaikessa, vaan lähinnä isona harrastuksena toteuttaessaan niitä projekteja kotona ja puutarhassa joita haluaa ja pystyy. Omavaraistelu kulkee kirjassa tärkeänä osana, etenkin puutarhan sadonkorjuun kautta.

Kirjan fiinin karviaisviinietikkan ohje on löytynyt Louhisaaren linnan talousreseptien joukosta.


Kaikki vanhat talot kätkevät seiniensä sisälle lukemattomia tarinoita. Onneksi Jovelan tarinan pääsemme nyt lukemaan. Annabelle Antas on vanginnut Johannan luoman kodin lämmön ja tunnelman kuviin kauniisti. Kirjan ulkoasu on hyvin Skandinaavisen selkeä ja raikas. Mikään coffee table -tyyppinen selailukirja tämä ei toki ole, vaan nimenomaan aitojen ihmisten tarina luettavaksi ja koettavaksi.  

Suosittelen tätä kirjaa heille, joita maalle muutto vanhaan taloon kiinnostaa. Mikäli rakastat syksyn hämärtyviä iltoja ja haaveilet joulusta jo näin syyskuussa, löytyy sivuilta siihenkin inspiraatiota, tunnelmia ja resepteistä kokeilemisen arvoisia herkkuja. Kirjan alkuosio keskittyy Jovelan talon tarinaan ja elämäntapamuutokseen. Autuaan askeettisesti -osio opastaa oikeaoppiseen puunpolttoon, varautumisosiossa käydään läpi mitä kotivarassa tulisi olla poikkeustilanteiden varalla. Kodinhoitoon opastetaan muun muassa etikkahuuhteella ja kuinka tehdä rohtosuopayrtistä omaa suopaa. Keittiössä puuhastellaan erilaisten reseptien ja sadonkorjuun parissa. Loppuosassa valmistaudutaan kekrin juhlimisen kautta talven tuloon ja jouluun.

"Muinaiset suomalaiset uskoivat lintukotoon,
joka sijaitsi siellä, missä taivaankansi ja maa kohtaavat." 


Loppusanojen tultua kohdalle, yllätyin siitä, kuinka silmäkulma kostui puhuttaessa oman paikkansa ja lintukotonsa löytämisestä elämässä. Väkisinkin nousi kirjaa lukiessa myös omia talo- ja remonttimuistoja mieleen. Havahduin, että tänä vuonna tulee joulukuussa itsenäisyyspäivänä 20 vuotta täyteen siitä, kun oma matkani talovanhuksen remontoinnissa alkoi ja piakkoin talollakin taitaa tulla ikää sata vuotta täyteen. Huh! Ja se ihana hetki kun vihdoin pääsi muuttamaan. Mihin aika katoaa?

Näinä aikoina joita elämme, sen oman lintukodon merkitys on kaikki kaikessa - ainakin niille, jotka haluavat juurtua paikoilleen kasvamaan. Vapaus hengittää ja sisäistää ympäröivää luontoa on todellakin vaalimisen arvoinen oikeus. Meillä jokaisella on tämä yksi elämä. On hyvä miettiä miten ja minkälaiseen elämään haluaa aikansa käyttää, jotta löytää paikkansa maailmasta. Joillekin horisontissa, siellä taivaankannen ja maan välissä, siintää hylätty talovanhus. Vanhassa talossa -kirja johdattaa lukijaa juuri sitä unelmaa kohti.

lauantai 29. tammikuuta 2022

Ihana Amazing Grey


Lumensekaisen, harmaanvalkean viikonlopun piristykseksi ajattelin kaivella viime kesän kukkamuistoja puutarhasta. Yksi 2021 lempikukista oli ehdottomasti tämä utuinen ’Amazing Grey’ -silkkiunikko (Papaver rhoeas). Ah, mitä hennon pastellista lilaa - ja kyllä - joissakin kukissa todella oli aistittavissa aavistuksen verran harmaata häivähdystä. 






Kuin hienoa silkki-/kreppipaperia! Ilmeisesti lajike on risteytys jonkinlaisen verenpunaisen lajikkeen kanssa kun muutamassa kukassa näkyi terälehdissä hauskasti punaisia "tahroja" ja pulpahtipa kerran keskelle kylvöstä yksi aivan helakanpunainen yksilökin sekoittamaan pakkaa. Muutoin kukat vaihtelivat ihanasti hennoissa pastellisissa sävyissä ja osa kukista oli röyhelöisen kerrattuja, osa yksinkertaisia. 





Joka päivä oli kiva katsoa mitä uusia yllätyksiä oli avautunut. Siemenkodat olivat kovin pieniä eivätkä kaikki ihan ehtineet kypsyä, enkä tiedä olisiko niissä edes ollut juurikaan siemeniä. Toisaalta, puutarhassa oli kukassa muitakin unikoita, joten en sitten yrittänyt kerätä näistä siemeniä talteen. Oletko sinä onnistuneesti kerännyt näistä siemensatoa? Unikothan toki kylväytyvät hyvin itsestäänkin, joten saa nähdä onko ylläreitä luvassa.


Nyt tosin kun siemenkauppoja vilkaisee, niin eipä ole tullut näitä vastaan kun tuntuvat olevan kaikkialla loppu. Eikä kyllä ihme, näitä olisin mielelläni ihastellut myös ensi kesänä. Muistaakseni viime kevättalvenakin siemenet loppuivat vähän väliä. :) Nyt täytyy nauttia näistä kuvien ja muistojen kautta. Kesällä sitten jotain muuta ihanaa!



Toisen pussin kylvin lavatarhaan ja toisen pienelle pörriäisniitylle. Taustalla häämöttävät perhoskukat, sinisievikit ja sarjasaipot.

Lavassa kaverina kasvoi partaohraa, jänönhäntiä ja ’Bronzed Beauty’ -kehäkukkia. Kylvin samaan satsiin myös ihanan näköisiä ’Zinderella Peach’ -isotsinnioita mutta niistä ei valitettavasti yksikään noussut. Tein kylvön varmaan liian aikaisin. Nämä muut kyllä kestävät viileää, mutta tsinniat eivät alkutaipaleella kylmästä tykkää. Eräs amerikkalainen leikkokukka-asiantuntija muistaakseni kerran sanoikin, että jos tsinnian esikasvattaa liian viileässä, sen kukinta kärsii eikä ole silloin välttämättä niin kerrattukukkainen kuin toivoisi.

Siemenpusseja on tullut rapisteltua päivittäin kuin kulta-aarteita. Niin tulee aina tehtyä tässä vaiheessa vuotta. Kaikenlaiset kylvökaaviot muodostuvat lippusiin ja lappusiin ja sitten kohta taas piirrän uuden suunnitelman kun tulee joku uusi siemenhankinta, tai sitten mieli vaan muuttuu. No, näinä lumisina päivinä pieni kukkaiseskapismi sallittakoon. Kesämalvikkeja (kuvassa) hommasin taas valkoisina ja pinkkeinä kun ovat niin ihania maljakossa verannalla, ja ulkonakin kukkivat todella pitkään. Näistä tuli myös omia siemeniä otettua talteen.

Vaikka kaikkia ihanuuksia ja erikoisuuksia riittää ja riittää, joskus se yksinkertainen ja perinteisen tuttukin voi olla ihan parasta. Viime kesänä fiilistelin kaikkia ruiskaunokkeja, jotka kylvin ihan pörriäisiä varten kun niitä kovin rakastavat ja onnellinen surina kävi niissä koko kesän. Höyrähdin nyt sitten ostamaan siemeniä ensi kesäksi ihan 15 pussillista kun eivät kustantaneet kuin 0,60€/pss. kylvän niitä kaikkialle aukkopaikkoihin. Sitten saa surutta kerätä niitä vielä kimppuihin ja pörriäisillekin riittää namia. ;) Tässä lavassa alaoikealla näkyy porkkanoiden naatit ja mukavasti tuli porkkanoita vaikka ruiskaunokit vyöryivätkin päälle.

Aapelikin jo kaipaa kesää ja illanistujaisia verannalla. Nyt jos verannalla käy huurteisten ikkunoiden läpi kurkistamassa, pian pitää marista ja sadatellen juosta äkkiä takaisin sisälle sohvan ja takkatulen lämpöön. 


Catman tietää entisestä elämästään, että ulkona vietetyt pakkastalvet eivät ole yhtään kivoja. Omat ruokakipot, sohvapöydällä oleva lauantaipussi (lue: kissanminttu Dreamies) ja halihetket sylissä auttavat kylmänkin talven yli. Tsemppiä kaikille myrskyisen viikonlopun kohtaamiseen ja uuden kevään odotukseen!

perjantai 31. joulukuuta 2021

Uusi puutarhavuosi alkakoon

 



Näin uuden vuoden kynnyksellä on mukava muistella mennyttä vuotta ja etenkin puutarhakesää. Kevättalvella ajattelin että kevät ei tule ikinä kun hanget olivat niin korkealla, mutta jotenkin kummasti lumet onneksi hävisivät ennätysvauhtia ja pihapuuhiin pääsi jo huhtikuun puolivälin paikkeilla. Ensimmäiset hyötykasvien kylvöt tein kasvihuoneeseen jo maaliskuussa. Hurjaa ajatella että siihen on enää vain reilut 3kk aikaa - toivon mukaan.

Toukokuussa kukkivat syysalesta "pelastetut" tulppaanit. Lajikkeiksi valikoitui paljon kerrattukukkaisia ihanuuksia, jotka olivat jostain syystä jääneet muilta ostamatta, sävyinä liilaa ja vaaleaa sitruunankeltaista.



Tämä kohta on suunnittelutyön alla. Viime keväänä se oli jo työlistalla mutta kummasti hyötytarhan puoli vei kaiken ajan. Tämä on kuiva ja hiekkainen paikka mutta pallotuijat sekä riippa- ja sulkahernepuut tykkäävät. En ole tätä aina kovin ahkerasti kitkenyt kun olen halunnut antaa kurjenkellojen levitä rauhassa, mutta keväällä aion siirtää pois ainakin saniaiset sekä tiivistän kurjenkellojen pikkutaimia, tässäkin etualalla polun reunassa näkyy rypäs. Kaivan ja perusparannan koko alueen tuosta takaa ja ajattelin kylvää sen täyteen värikkäitä ’Summer Pastels’ leikkokärsämöitä joihin olen kovasti ihastunut. Ne ainakin pärjäävät kuivalla paikalla ja nukkapähkämöäkin voisi lisätä kontrastiksi havujen taakse.

Kirsikkapuista Pohjolan Helmi kukkii joka kevät aina uskollisesti vaikka muut eivät aina niinkään. 


’Princess Irene’ -tulppaanit kukkivat vuodesta toiseen. Koska pihallani ei ole juurikaan mitään oranssia, istutin nyt syksyllä samaan näkymään vähän lisää oranssia tulppaanijatkumoa: vastapäätä polun vasemmalle puolelle lajiketta ’Apricot Foxx’ ja tuonne kauemmas Irenen taakse kivikohopenkkiin aika voimakkaaksi yhdistelmäksi tulppaanilajikkeet ’Copper Image’ ja tumma ’Nachtwacht’. Paljon tuli tulppaaneita kuopattua. Perustin myös etupihalle syksyllä hetken mielijohteesta pienen hedelmätarhan jossa pari luumupuuta sekä kokeellisena istutuksena pari kirsikkaluumua. Jännityksellä odotan kevättä selviävätkö hengissä. Välillä pitää vaan uskaltaa kokeilla vyöhykerajoja. Niiden uusien puiden ympärille istutin myös vähän pidempikestoisia tulppaaneita.


Tuoksukurjenpolvi valtaa alaa ja jaan sitä ihan kaikkialle ympäri pihaa. Se on kuitenkin lehdiltään siisti kasvi ja kukkiessaan oikea pörriäisten keidas. Lähes kaikkien pihapolkujen reunat alkavat olla tätä täynnä. Pörriäiset edellä tulee yhä enemmän mentyä kasvien kanssa.


Pohdiskelin että kun tämä siemenestä kasvattamani huopakaunokki kelpaa puutarhaan...


...miksi ei sitten luonnonkasveista ohdakekin? Tämä oli itsestään pulpahtanut sopivalle paikalle joten se saa kasvaa vapaasti. Olen lapsesta asti tykännyt ohdakkeista. Luonnonkukkia aion sekoitella enemmänkin osaksi puutarhaa.


Valkoisen pionin ja marhanliljojen kaveriksi ajattelin istuttaa keväällä muutaman valkoisen varjoliljan sitomaan nämä kaksi ihanuutta yhteen. Tästä piti tulla ihan pastellipenkki mutta kummasti värimaailma menee valkoisen ja tumman värileikiksi. Tähtiputkilajikkeissakin toistuvat samat sävyt.


Siirrytään sitten hetkeksi hyötytarhaan... Alkukesällä kotipihlajat suorastaan räjähtivät kukkaan ja syksy oli niin täynnä marjoja että keittelin varmaan kymmenen vuoden tarpeiksi pihlajanmarjahyytelöä. :)



Nämä lavat olivat nyt ensimmäistä kesää käytössä. Pihatietä mukailevat lavat ovat itse asiassa vanhempien korkeiden lavojen puolikkaat. Kasvualusta oli pihavajan edustan lavoissa turhan syvä, joten isäni kävi sahaamassa tukipuut kahtia ja koko perheen voimin kannoimme nämä kaukalot kasvihuoneen edustalle. Kallioinen nurmikko muuttui taas astetta hyödyllisemmäksi. Tämä iso neliskanttinen keskilava tehtiin myös suoraan kallion päälle ja kylvin siihen pienen unikkoniityn. 


Pohdiskelin että ensi keväänä siihen voisi toki laittaa taas kukkia, tai sitten vaikka perunaa.


Muotolavatarhan näkymää kesäkuussa.


Kasvihuoneen edustan lavoja pihatien suunnalta. Päädyssä talvetan aina kevään kukkasipuliruukut, joten se saa kasvaa vain kesäkukkia pölyttäjien iloksi. ’Jewel Cherry Rose’ -krassit ovat lemppareitani, sopivan matalia lavan reunaan ja ihana on tuo astetta kylmempi punainen sävy. Sitä on mahdoton saada kuvattua. Valkoiset malvikit ovat ihania ja kestäviä leikkokukkana verannalle vietynä. Vieressä vasemmalla Annabelle-perunaa. Tuosta alle parin metrin osiosta tuli reilut 3 ämpärillistä perunaa.

Loppukevennyksenä laitettakoon tämä liljakukkokuva joka oli Instagramissani varmaan yksi kesän eniten kommentteja ja naurua kerännyt räpsäisy.


 Olihan se vuoden kohokohta kun sain  liiskattua 4 tuholaista yhdellä iskulla, kesken niiden villien orgioiden ja kohtasivat loppunsa varmaan suht onnellisina. Muutama vuosi meni vailla liljakukkoja mutta viime kesä tuntui olevan paha aika monella pihalla. Saa nähdä mitä ylläreitä maasta ensi keväänä kuoriutuu...

Lopetetaan kesämuistelot kuitenkin vähän söpömmissä merkeissä. ;)


Rento kesämies, agentti Aapeli tuulettamassa masukarvojaan. Päiväunet pitää ottaa että jaksaa kytätä iltavuorossa. 

Tämä ihana persoona on nyt ilahduttanut perheessämme reilun vuoden ajan ja siihen on mahtunut monen monta seikkailua. Hyvin on poika sisäkissaksi sopeutunut ja veranta tarjoaa kesällä mukavan "ulkotarhan". Sieltä bongattiin kesällä siilejä useampanakin iltana ja kettukin kahdesti. :) Toivotaan uudelle vuodelle lisää jänniä voimaeläinkohtaamisia. Itselle ihanin bongaus kesällä oli ehkä matarakiitäjän vierailu rohtosuopayrtin kukissa. Se sykähdytti ja ajoitus oli suorastaan maaginen! Puutarhassa ihmisen ja luonnon välimatka lyhenee. 

Kuvia ja muistoja olisi useammankin postauksen verran ja ehkäpä talvikuukausina tulee niihin palattua syvemmin kun kevään kaipuu on pahimmillaan. :) Tämän pienen pikakelauksen myötä toivotan entistä parempaa uutta vuotta! ♥

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Sinivalkoinen haaste

 

Marraskuun terveiset Romppalasta pitkästä aikaa! Saaripalstan Saila lähetti sinivalkoisen kuvahaasteen ja myös toiveita että Aapelikin kertoisi kuulumisiaan. Tokihan me lähdimme mukaan ja aloimme tonkimaan vuoden varrelta sinivalkoisia kuvia. Tämä sinivalkoinen kuva tulikin sopivasti napattua tänään kun taas on se aika koittanut vuodesta että kaikenlainen pieni talvi- ja joulukoristeiden viheraskartelu kasvihuoneessa innostaa. 

Olen aina ihaillut jouluisia mistelinoksia mutta niitä kun ei taida löytyä kuin hienoimmista kukkakaupoista tai hyvällä tuurilla kasvamassa aivan eteläisessa Suomessa, tein sitten oman "köyhän miehen mistelikimpun" ulko-oveen puolukanvarvuista ja lumimarjoista. :) Tästä tuli ainakin itselle jouluinen mieli ja totesin että yksinkertainenkin voi olla kaunista.

Nyt kun lumentuloa ja sinisiä hetkiä vielä odotellaan, aloitetaan kuvahaaste parilla talvikuvalla viime helmikuulta.



Näin marraskuussa lunta odottaa innolla mutta tuolloin helmikuussa on ajatukset jo niin vahvasti keväässä että silloin lumesta hankkiutuisi jo mielellään eroon. Hypätäänkin suosiolla saman tien huhtikuun atsurihelmililjoihin ja toukokuun lopun kevätkukkiin...




Valkokukkaiset tuomenoksat tuoksuvat keväältä sinisellä puutarhapöydällä.



Herkät alkukesän lemmikit valkoraidallista viiruhelpi-koristeheinää vasten.


Kukkakärpänen on löytänyt omenapuun apajat. Näin sininen oli taivas kesäkuun alussa.


Kasvilavat johdattelevat pihavajalle. Oikealla kasvoi sipulia, porkkanaa ja herneitä, vasemmalla Colomba-perunaa, joka nousikin minulla nyt suosikkiperunoiden kärkituntumaan. Vaikka se ei ole varhaisperuna, alkoi se tuottaa mukuloita todella nopeasti ja tästä lavasta tulikin kesäperunoita pihistettyä kun Timo ja Annabelle antoivat vielä odotuttaa itseään. Hyötypuutarhan omavaraisuusprojekti lohmaisi keväästä syksyyn kaiken ajan aina esikasvatuksesta lopulta säilöntään, joten nyt näin marraskuussa on kieltämättä ihan mukava hieman löysäillä ja vaan syödä tyytyväisenä perunaa. :-D Viime vuonna perheen kanssa pärjättiin omilla perunoilla helmikuulle asti. Jännittävää kuinka tänä vuonna käy. Osan aivan pienistä mukuloista yritän säästää ensi kevään siemenperunoiksi.




Sinivalkoista kukkien muodossa: lemmikit, arovuokot, kielokimppu ulko-ovessa ja ’Tammelan kaunotar’ -syreenin kukoistusta.



Sinivalkoisessa kimpussa loistotädykettä, pionia ja tähtiputkea. Taustalla pohdiskeleva Herra bataattipää ei kasvattanut tukkaansa ihan toivotulla tavalla, ruukku taisi olla aivan liian pieni ja nopeasti kuivuva koristebataatille. 

Aasinsiltana Aapelin kertomuksiin... Sinivalkoisia juhannustunnelmia esittelee nyt Aapeli omalta lempipaikaltaan, verannalta. Aurinkokennovalaisin toimii leukatukena ja yleensä se syttyykin aina kun karvanaama pimentää hämärätunnistimen.




Paras paikka on oma rottinkituoli jossa voi ottaa iltapäivänokoset ja kuunnella samalla linnunlaulua. 

Koska en osaa kutoa ja siten postata tähän vuodenaikaan sopivia hienoja villasukkakuvia, laitan tilalle Aapelin valkoiset luontaiset karvasukat. Ne tulevat tarpeeseen vanhan hirsitalon puulattioilla.



Mamma löysi laatikostaan tämmöisen kilikellon jonka oli joskus ostanut kirpputorilta ja antoi sen mulle koristeeksi keittiön ikkunan eteen missä mun loikoilukoppa on. Nää komeat kultaiset kollit kulkusineen kuulema muistuttivat minusta. Onhan se kiva että nyt minullakin on omat joulukulkuset joita kilistellä! Kaikkea outoo on taas nyt tähän aikaan vuodesta menossa. Mamma ripusteli lumipalloja olohuoneen kattolamppuun ja kaikenlaisia valoja. Yksi niistä kyllä huolettaa minua eniten, nimittäin punakärpäspuu!


 Mä aina kotona otan kiinni pieniä pimeässä loistavia punakärpäsiä jotka läppäsen tassulla ja sitten saan namia. Sitten yhtenä päivänä huomasin että ulkona oleva puu olikin ihan täynnä punakärpäsiä! Kattokaa vaikka, siellä se näkyy taustalla! Siellä ne välkkyy ja niitä on ihan hirveesti. Mamma kyllä väitti sitä joksikin joulukuuseksi kun kuulema sisälle ei sellaista voi laittaa. Mä kuulema tekisin siitä heti selvää. 

En oikein osaa sanoa miksi on niin paha juttu tunkea suuhunsa kaikenlaista. Mä oon kulinaristi ja maistelen mielellään kaikkea tuolin selkänojasta ihmisten varpaisiin. Tänään mamma kampasi mun komeaa turkkia ja sekunnissa nappasin sen kammasta koko karvapallon suuhuni ja sit mamma hädissään kaivoi sen pois mun suusta. Miks mä en siis muka omia karvojani saisi syödä? Syönhän mä niitä muutenkin joka päivä. Kas näin!


Mukavia joulunodotuspäiviä sinne ihan jokaiselle! Sinivalkoisen haasteen saa ottaa mukaansa ken haluaa! Haastan mukaan vielä ihanan Navettapiian Puuhamaa -blogin. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...