keskiviikko 31. elokuuta 2022

Vanhassa talossa - kohti omavaraisempaa elämää


Täälläkin vanhassa puutalossa, Romppalassa, valmistaudutaan jo pikkuhiljaa syksyn ja talven tuloon. Sadonkorjuuta on riittänyt jos jonkinlaista jokaiselle päivälle. Illatkin ovat jo kovasti hämärtyneet, joten mikäs sen ihanampaa kuin ottaa pieni lepotauko pihapuuhista, kaataa muki täyteen teetä, kylkeen pari konvehtia ja juuri painosta tullutta uutuuskirjaa samalla ahmimaan. Tämä 1.9.2022 julkaistava kirja on saatu ennakkoon arvostelukappaleena Jovelan Johannalta ja Docendo-kustantamolta. Kiitokset!

"Vanhassa talossa (Jovelan Johanna & valokuvaaja Annabelle Antas) kertoo matkasta yksinkertaiseen elämään. Se on myös oman sadon ja loppuvuoden juhlien keittokirja sekä tee se itse -henkinen hyvän mielen puuhastelukirja. Kirjan reseptit ja inspiroivat ideat ajoittuvat alkusyksystä aina jouluun saakka."

Jovelan Johanna on monelle tuttu, ahkera ja kekseliäs bloggaaja Jovelan talopäiväkirja -blogista, joka nykyisin on muuttunut omavarainen.fi -sivustoksi. Aikanaan löysin Jovelan blogin muistaakseni etsiessäni netistä tietoa kotivara-asioista ja kotivarakaapeista joita skaffereiksikin kutsutaan. Johannalla on mitä upein ruokakomero ja siitä inspiroituneena innostuin itsekin aikanaan järjestelemään keittiönkaappejani uusiksi. Kun pandemia-aika sitten koitti 2019, oli varsin mukavaa kun oli entuudestaan edes hieman varautunut poikkeustilanteisiin. Uutuuskirjassa pureudutaan jonkin verran myös varautumisen perusteisiin.

Vanhassa talossa -kirjan sivujen välistä kuuluu historian siipien havinaa. Jovelaksi ristitty vuonna 1868 rakennettu hirsitalo on kunnostettu vanhaa kunnioittaen ja sisustettu kauniiksi kodiksi, sen menneisyyttä tarkastellen, mutta ei kuitenkaan museomaiseksi maataloksi, vaan vuodenkierron mukana eläväksi viihtyisäksi kotipesäksi. Johannan ja Veikon elämä muuttui pääkaupunkiseudun ahdistavasta vilinästä omanlaiseksi unelmaelämäksi vanhassa jo ränsistyneessä ja remontoivia käsipareja kaipaavassa hirsitalossa. 


"Meillä on kelloja,
mutta onko meillä aikaa?" 

Se on hyvä kysymys heti kirjan alkusanoissa ja tiivistää varmasti tuntemukset siitä, kuinka monella mielekäs elämä alkaa vasta sitten kun pääsee lomalle töistä. Kirja ei kuitenkaan anna tai suosittele sitä omavaraisuuskäsitystä että heittäydytään kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan järkevällä tavalla pikkuhiljaa muovataan elämäntapaa haluamaansa suuntaan, jolloin voi vaikka kesken työpäivän kipaista hetkeksi ulos ihailemaan huutelevaa kurkiparvea ja nauttimaan luontoyhteydestä. 

Elämäntapaharppauksen tekoon vaaditaan toki aina roppakaupalla rohkeutta ja etätöiden mahdollisuuteen vaikuttaa paljon myös se, että onko vaikkapa paljon koneen äärellä työtä tekevä yrittäjä. Kaikkia töitä kun ei etänä voi tehdä. Harkinnalla, säästämisellä ja suunnittelulla voi onneksi puskuroida muutosvaiheen epävarmuutta, kuten Johanna kertoo kirjan alkupuolella heidän hypystään pois oravanpyörästä.


Kirjaa lukiessa tunnistin monesta asiasta myös omia elämänvaiheitani, kun lähes 100-vuotiaassa talossa asustan yrittäjänä ja välillä työkoneen ääreltä kipaisen hakemaan pihalta perunat, sipulit ja salaattitarpeet lounaalle. Tajusin samalla kirjaa lukiessa kuinka onnekas olenkaan siitä elämäntavasta, että niin saan arjessani tehdä. Joskus sitä pitää itsestäänselvyytenä ja yksinyrittäjillä on taatusti epävarmoja päiviä, mutta Johannan tavoin en varmaankaan koskaan sopeutuisi suurkaupungin hälinään. Kuuntelen mieluummin pörriäisten kuin autojen surinaa ja juttelen mieluummin pihallani asustavalle Brücke-rusakolle kuin äkäiselle matkustajalle ratikassa.


Agentti, assistentti Aapeli tuumasi että tuo "Paneroidut porsaanleikkeet" reseptiaukeama oli tosi kova juttu ja sitä pitäisi kuulema testata.

Jovelan Johannan teksti ja kerronta soljuu mutkattomasti, kuin vanhan ystävän tarinoita kuunnellen. Mattopyykkireissun "Män de Soop" -anekdootti nauratti ja nosti aidolla tavalla esille aikojen ja tapojen muuttumisen. Eipä kaikki kaupunkilaisteinit varmaankaan nykypäivänä tiedä mitä mäntysuopa on. 

En lue nykyisin kovinkaan monia sisustuskirjoja tai -lehtiä, koska oma maku on kuitenkin ollut aina vähän valtavirrasta poikkeava ja itseä on vuosien mittaan alkanut inhottaa kaikenlaisen ylikulutuksen ihannointi. Niin monesti sivuilta kuultaa vain myynti ja kauniita korulauseita muotoillaan nättien kuvien ympärille, joilla myydään elämäntapaa boho-chickistä retroon ja ties mihin. Tyyliä vaihdetaan vuodenajan mukaan tuoksukynttilöistä torkkupeittoihin. 

Vanhassa talossa ei ole mielestäni sellainen yleiseen muottin menevä sisustus-, käsityö- tai ruokakirja - vaikka kaikkia aiheita siinä toki käsitelläänkin - vaan tarina aidosta elämästä ja siitä elämänmuutoksesta josta moni haaveilee: maalle muutosta sekä astetta omavaraisemmasta elämästä. 

Omavaraisuus on melko laaja käsite ja aihepiiri, joten Johanna toteaakin "omavaraistelun" olevan siitä hieman miedompi termi, jossa ei pyritä täyteen omavaraisuuteen kaikessa, vaan lähinnä isona harrastuksena toteuttaessaan niitä projekteja kotona ja puutarhassa joita haluaa ja pystyy. Omavaraistelu kulkee kirjassa tärkeänä osana, etenkin puutarhan sadonkorjuun kautta.

Kirjan fiinin karviaisviinietikkan ohje on löytynyt Louhisaaren linnan talousreseptien joukosta.


Kaikki vanhat talot kätkevät seiniensä sisälle lukemattomia tarinoita. Onneksi Jovelan tarinan pääsemme nyt lukemaan. Annabelle Antas on vanginnut Johannan luoman kodin lämmön ja tunnelman kuviin kauniisti. Kirjan ulkoasu on hyvin Skandinaavisen selkeä ja raikas. Mikään coffee table -tyyppinen selailukirja tämä ei toki ole, vaan nimenomaan aitojen ihmisten tarina luettavaksi ja koettavaksi.  

Suosittelen tätä kirjaa heille, joita maalle muutto vanhaan taloon kiinnostaa. Mikäli rakastat syksyn hämärtyviä iltoja ja haaveilet joulusta jo näin syyskuussa, löytyy sivuilta siihenkin inspiraatiota, tunnelmia ja resepteistä kokeilemisen arvoisia herkkuja. Kirjan alkuosio keskittyy Jovelan talon tarinaan ja elämäntapamuutokseen. Autuaan askeettisesti -osio opastaa oikeaoppiseen puunpolttoon, varautumisosiossa käydään läpi mitä kotivarassa tulisi olla poikkeustilanteiden varalla. Kodinhoitoon opastetaan muun muassa etikkahuuhteella ja kuinka tehdä rohtosuopayrtistä omaa suopaa. Keittiössä puuhastellaan erilaisten reseptien ja sadonkorjuun parissa. Loppuosassa valmistaudutaan kekrin juhlimisen kautta talven tuloon ja jouluun.

"Muinaiset suomalaiset uskoivat lintukotoon,
joka sijaitsi siellä, missä taivaankansi ja maa kohtaavat." 


Loppusanojen tultua kohdalle, yllätyin siitä, kuinka silmäkulma kostui puhuttaessa oman paikkansa ja lintukotonsa löytämisestä elämässä. Väkisinkin nousi kirjaa lukiessa myös omia talo- ja remonttimuistoja mieleen. Havahduin, että tänä vuonna tulee joulukuussa itsenäisyyspäivänä 20 vuotta täyteen siitä, kun oma matkani talovanhuksen remontoinnissa alkoi ja piakkoin talollakin taitaa tulla ikää sata vuotta täyteen. Huh! Ja se ihana hetki kun vihdoin pääsi muuttamaan. Mihin aika katoaa?

Näinä aikoina joita elämme, sen oman lintukodon merkitys on kaikki kaikessa - ainakin niille, jotka haluavat juurtua paikoilleen kasvamaan. Vapaus hengittää ja sisäistää ympäröivää luontoa on todellakin vaalimisen arvoinen oikeus. Meillä jokaisella on tämä yksi elämä. On hyvä miettiä miten ja minkälaiseen elämään haluaa aikansa käyttää, jotta löytää paikkansa maailmasta. Joillekin horisontissa, siellä taivaankannen ja maan välissä, siintää hylätty talovanhus. Vanhassa talossa -kirja johdattaa lukijaa juuri sitä unelmaa kohti.

9 kommenttia :

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta.
    Tässä naapurissa asustellaan lähes satavuotiaassa Tenholan talossa. Kakluunit on herätelty käyttöön. Ensimmäinen pakkasyö on takana. Kurkien huudot kuuluvat järveltä. Syksyn kirpeys tuntuu nenänpäässä. Ruskaa odotellaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallista ja lämmintä syksyä sinne naapurin Tenholaan. Tämä on kyllä ihana vuodenaika, kun saa lämmitellä takkatulen ääressä. Rakastan syksyä mutta kukkia tulee kiletämättä ikävä. :)

      Poista
  2. Hyvä, että kirjoitit tänne blogiin ja kerroit omistakin tunnoistasi kirjaesittelyn oheen - ikäänkuin rivien väliin - tästä innostuneena tiedän, mihin käytän kirjakaupan lahjakorttini.
    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah, kiva kuulla jos innostuit esittelystä. Pidin kirjasta kovasti ja yritin tuoda esiin tuntemukset mitä nousi lukiessa. Välillä voi jotain kirjaa selailla ilman että se herättää mitään tunteita, mutta tästä jäi rauhallinen olo lukemisen jälkeen.

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä! Kiitos myös monista ajatuksia herättävistä sanoistasi. Monestakin syystä olen sidottu nykyiseen asuinpaikkaan ja elämäntapaan. Se ei kuitenkaan estä muuttamasta ajatuksia, asenteita, tekoja ja tapaa suhtautua esimerkiksi kulutukseen. Meillä on todellakin vain tämä yksi elämä ja yksi maapallo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on toki sillä tavalla sidottu erinäisistä syistä, enkä tällä kirjoituksellani toki tarkoita että kaikkien pitäisi asua maalla vanhassa talossa, mutta jos jotakuta sellainen elämäntapa kiinnostaa niin siitä vaan unelmia kohti. :)

      Poista
    2. Tekstistäsi ei todellakaan saanut sellaista tuntumaa, että kaikkien pitäisi asua maalla. Monille se jää toteutumattomaksi unelmaksi, kenelle mistäkin syystä. Vaan jollei voi toteuttaa isoa unelmaa, on mahdollista tehdä useita pienempiä korjausliikkeitä elämän parantamiseksi.

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjaesittelystä! Hienoa, että omavaraistelu on alkanut kiinnostaa yhä useampia, ja näinä aikoina, kun kaikki hinnat nousevat kohisten, on hyvä, että omalta pihalta saa luomutasoista ruokaa lähes ilmaiseksi. Työtähän se vaatii, mutta sitähän maalla asuminen on aina vaatinut. Mutta toisaalta on juuri sellainen vapaus, jota vain maalla asuessa voi kokea. Itse aikoinani 4h-kerholaisena lähes vannoin, että ikinä en laita kasvimaata itselleni, mutta kun muutin maalle reilu 30-kymppisenä, jo eka kesänä raivasin pujopellosta parin neliön kasvimaan, joka on sitten vuosi vuodelta laajentunut. Työmäärä on iso, mutta samalla se on nautinto, kun saa olla ulkona ja nähdä käsiensä työn jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. :) Heh, kyllä se kasvimaa kummasti vie mennessään. Aikanaan kun aloitin puutarhaharrastuksen niin ihmettelin kuinka joku viitsii kasvattaa omaa ruokaa kun sitä saa kaupasta niin helposti, mutta kyllä mieli on muuttunut ja koristekasvit jääneet vähemmälle. Nykyinen maailman tilannekin näyttää siltä että ihan hyvä jos on saanut omavaraisuusastetta edes vähän nostettua.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...