sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mimman heiniä





Kuningatar Mimma odottaa innolla kevättä ja kesää jotta saisi taas herkutella heinillä. Kissanruohoa eli oraita on talvella kasvamassa, mutta eipä ne koskaan maistu niin hyvälle kuin heinät suoraan pihalta poimittuna. Jostain syystä talvella heinät pitää ensin kuivattaa, ja vasta sitten syödä ne.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Kansio taimitilauksille


Nyt kun on siemenet saatu järjestykseen, jäi vielä tuunausinto päälle, joten koristelin tylsännäköisen punaisen kulmalukkokansion maalaamalla sen reunat akryylimaalilla ja liimaamalla pintaan vähän skräppipaperia, tagin ja kiiltokuvaperhosen. Mimma esittelee askartelun tuloksen...


- Hmm... toukokuu on hyvä kuu suorakylvettäville kasveille, hän tuumasi.



Tänne voi nyt laittaa ne tärkeät tiedot eli taimi- siemen- ja kukkasipulitilausten tilausvahvistukset joista näkee lajikenimet, taimilaput ynnä muuta tietoa. Tällä systeemillähän voisi tarkalleen ottaen tehdä useammankin kansion. Yhden sipulikasveille, yhden siemenille, yhden perennoille, puut ja pensaat jne... Vielä kun ne laput löytäisi laatikoiden kätköistä. Nykyisin teen myös usein niin, että otan kännykällä kuvan juuri istutetusta taimesta jossa sen lajikekyltti vieressä niin tieto jää talteen. Lopuksi painava sana Mimmalta askartelusta.

 Askartelu on tyhmää hommaa kun silloin palvelija ei tajua keskittyä siihen kaikkein oleellisimpaan asiaan, eli MINUUN. Mutta kun tarpeeksi roikkuu kynsillä reidessä ja parkuu pari kertaa, kyllä se sitten seuraa minua olohuoneeseen. Ja sit mä käyn nukkumaan.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Siementen säilytyslaatikko


Kyllä vain, täälläkin on ensimmäiset siemenhankinnat kevättä silmällä pitäen tehty. Parasta kevään odotusta on pussukoiden tutkaileminen ja järjestely sato- ja kukkahaaveilun lomassa. Hyötytarhan laajennusta ajatellen järjestelin jo kumppanuuskasvit omiin nippuihinsa, ja ne vielä yritin järjestää niin että neljälle kasvulavalle tulisi jonkinlainen viljelykierto. Kyllä niitä asioita pohtiessa yhtenä viikonloppuna koko ilta vierähti. 

Täytyy todeta että kyllä ihana isosiskoni tietää juurikin tarkalleen mitä milloinkin tarvitsen! Yritän pitää kirppistelyn lähinnä kesäharrastuksena jottei aivan liikaa "löytöjä" minun kaltainen romunkerääjä innostuisi haalimaan. Näin loistavan laatikon oli systeri kuitenkin 2€ hintaan kirpparilta löytänyt, joten kiikutti sen minulle tuliaisiksi että voisin siihen istuttaa kesällä kukkia. Kiitos systeri! Laatikko oli kuitenkin sen verran hyväkuntoinen ja hieno että päätin tehdä siitä säilytyslaatikon siemenille ja puutarhakirjoille. 

 
Jynssäsin laatikosta ensin pesuaineella vanhat liat ja pölyt pois. Oli ollut varmaankin työkalu- tai varastolaatikkona. Puhdistuksen jälkeen sipaisin päälle kerroksen väritöntä askartelulakkaa pinnan siistimiseksi. Muuta lakkaa kun ei sattunut olemaan käsillä juuri tällä hetkellä. Pohjassa muutama naulan kanta oli sen verran esillä, että kiinnitin kulmiin huonekaluja varten tarkoitetut paksut pyöreät huopaiset pehmustetarrat, jotta pöytä ei naarmuunnu.


Leikkasin tukevasta pahvista sopivat välilehdet siementen lajittelua varten. Mitään järin tarkkaa järjestelmää en tehnyt, lähinnä hyötykasvit, koristekasvit, itse kerätyt siemenet ja kesäkukat omiin osioihinsa. Hyötykasveissa erottelin salaatit ja tomaatit. Lisää välilehtiä saattaa kyllä vielä syntyä lisää...


Koristeelliset tekstit ja nimet arkistointia varten syntyivät kätevästi tarrakirjoittimella.



Nyt kelpaa siemenpusseja selailla, ja niitähän tähän laatikkoon onneksi vielä mahtuu paljon. ;)
Lasipullossa nuokkuu kuivattu hortensia, yläkerrassa viileässä valkoinen hortensia kasvaa kilpaa narsissiruukkujen vihreiden uusien alkujen kanssa. Aamulla aurinko paistoi, ja linnut ovat laulaneet joka päivä. Selvä lupaus keväästä!

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pelakuu-tammikuu






Täytyy tunnustaa että olen hieman malttamaton, kuten tähän aikaan vuodesta muutenkin. Ikävä pelakuita kohtaan äityi sietämättömäksi joten toin talvehtijat elvytykseen alakertaan kasvivalon alle. Aurinkokin paistoi niin kirkkaasti tänään, ja tuore lumihanki kimmelsi timanttien lailla ikkunasta katsottaessa että valoa ainakin riittää. Näitä kesäisiä kuvia katsellessa toivoo että pelargoniat olisivat näin rehevässä kunnossa jo huhti-toukokuun koittaessa. Kunhan ensin tottuvat pikkuhiljaa uusiin olosuhteisiin, vaihdan sitten vasta mullat.

Yläkerran talvehtimishuoneessa tuntuu olevan kaikki hyvin. Lämpötila on +8 astetta. Viime keväänä synttärikukaksi saamani valtava hortensia on tehnyt jo uusia alkuja niin oksiin kuin juurellekin. Leikkasin pois kuivat, vanhat kukinnot joten sen elvytys voi myös alkaa. Japaninvaahtera ja runkoruusut tuntuvat voivan nekin varsin hyvin. Muutamasta ruukusta jo pukkaa myös narsissin alkuja... 
- Selviä kevään merkkejä! sanoi Linda -16 asteen pakkasessa. ;-)
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hienoutta vai hulluutta?


Kevään odotushan alkoi virallisesti tänään. Intoa vain huomattavasti latisti ensi viikon sääennuste -26C lukemilla. Se tietää taas lämpöpumpun hyytymistä, puiden lappaamista pesään oikein urakalla ja pelkäämistä kasvien puolesta. Huomiseksi on "onneksi" luvattu lumisadetta, ja sitä sormet ristissä toivonkin oikein kunnolla suojaksi kasvien päälle. Jottei kevään odotus tyssäisi heti alkuunsa, lämpimikseni pohdiskelin josko talven aikana saisi kyhättyä pienen miniatyyripuutarhan vatiin tai paljuun.


Pieniä sammalmättäitä ja mehitähtiä siirrellessä ja murskekäytäviä ruoputtaessa voisi edes hetken kuvitella elävänsä jo kevättä. Hullun hommaa ihan selvästi, mutta sellaisiahan me puutarhaihmiset tuppaamme vähän (lue: aika paljonkin) olemaan. Talvesta selviytymisen konsteja on monia. En ole nukkekotiharrastaja, mutta voin hyvin kuvitella kuinka sellainen harrastus voi viedä mennessään. Minulle on riittänyt tähän asti vain tämä pieni "oleskelunurkkaus" jonka kuvasin puutarhakirjaa varten toissa kesänä. Ottaisin muuten pihalleni mieluusti nämä valkoiset rautakalusteet aivan oikeassa koossa, kiitos.

Lemmikeistä saa mitä ihanimman kukkakimpun noin 3cm korkuiseen kastelukannuun. Mitkäköhän muut kukat sopisivat tuon mittakaavan miniatyyri kukka-asetelmaan? Ainakin koiranputket, morsiusharso, keijunkukat, ängelmät, varjohiippa olisi myös aika ihana. Täytynee tehdä ensi keväänä lemmikki-varjohiippa-asetelma... Jos ei miniatyyriasetelmasta muta hyötyä ole, niin ainakin ne opettavat arvostamaan aivan pikkuriikkisten kukkien lumoa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...