sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hienoutta vai hulluutta?


Kevään odotushan alkoi virallisesti tänään. Intoa vain huomattavasti latisti ensi viikon sääennuste -26C lukemilla. Se tietää taas lämpöpumpun hyytymistä, puiden lappaamista pesään oikein urakalla ja pelkäämistä kasvien puolesta. Huomiseksi on "onneksi" luvattu lumisadetta, ja sitä sormet ristissä toivonkin oikein kunnolla suojaksi kasvien päälle. Jottei kevään odotus tyssäisi heti alkuunsa, lämpimikseni pohdiskelin josko talven aikana saisi kyhättyä pienen miniatyyripuutarhan vatiin tai paljuun.


Pieniä sammalmättäitä ja mehitähtiä siirrellessä ja murskekäytäviä ruoputtaessa voisi edes hetken kuvitella elävänsä jo kevättä. Hullun hommaa ihan selvästi, mutta sellaisiahan me puutarhaihmiset tuppaamme vähän (lue: aika paljonkin) olemaan. Talvesta selviytymisen konsteja on monia. En ole nukkekotiharrastaja, mutta voin hyvin kuvitella kuinka sellainen harrastus voi viedä mennessään. Minulle on riittänyt tähän asti vain tämä pieni "oleskelunurkkaus" jonka kuvasin puutarhakirjaa varten toissa kesänä. Ottaisin muuten pihalleni mieluusti nämä valkoiset rautakalusteet aivan oikeassa koossa, kiitos.

Lemmikeistä saa mitä ihanimman kukkakimpun noin 3cm korkuiseen kastelukannuun. Mitkäköhän muut kukat sopisivat tuon mittakaavan miniatyyri kukka-asetelmaan? Ainakin koiranputket, morsiusharso, keijunkukat, ängelmät, varjohiippa olisi myös aika ihana. Täytynee tehdä ensi keväänä lemmikki-varjohiippa-asetelma... Jos ei miniatyyriasetelmasta muta hyötyä ole, niin ainakin ne opettavat arvostamaan aivan pikkuriikkisten kukkien lumoa.

23 kommenttia :

  1. Ehkä sellaiset pienet orvokit myös? Riemuisaa uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Metsä- ja aho-orvokit ♥
      Riemuvuotta myös sinne Naukulaan :)

      Poista
  2. Hianoutta tiätysti! Mutta hullunhommaa monienki miälestä, niinku puutarhuroonti ylipäätänsä.
    Olisko rikkojen kukat sopivan kokoosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D no, "hullutuksensa" kullakin.
      Oooo, ehdottomasti rikot!

      Poista
  3. Kaikki ihana vaatii ripauksen hulluutta! Ja kyllä, tuollaiset oikeassa koossa kelpaisivat myös meidän pihalle, mutta nuo miniatyyrikokoiset (varsinkin ihastuttavista ihastuttavimmalla Lemmikillä varustettuna) liikauttavat myös sydäntä! Ja vatiin vaan miniatyyripuutarhaa! Sama se minkä kokoisesta on kyse, ihana on puutarha silti! Mukavaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, se on kyllä ihan totta!
      Pienikin voi olla kovin suurta... :)
      Parhainta uutta vuotta!

      Poista
  4. Lemmikit ja varjohiipat yhdessä olisivat todella suloinen yhdistelmä. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana! Minä saan talven lusittua ompelun avulla. Onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastelinkin suuresti sinun upeita ompeluksia, aivan mahtavia! Tällä tahdilla sulla on uusi vaatekaappi kevääseen mennessä! ♥ Musta tyllihame & pitsi rocks!

      Poista
  6. Ihana pieni puutarha. Hauskaa se on eikä hulluutta, pienistä se on ilo otettava irti paukkupakkasilla. Ministely on todella mukaansa tempaavaa puuhaa. Nuo kalusteet ovat niin hienot, varmaan olisivat oikean kokoisinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen sellainen kotikissa että pakkasella en ulos tahdo millään mennä! Paras vaan sisätiloissa piipertää ja viritellä kasvivaloja :)

      Poista
  7. Onpa ihana! Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Hienoutta! Kauneutta! Ihanaa näpertelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin että sinä miniatyyrialan ammattilaisena innostut :D

      Poista
  9. Voi miten ihana miniatyyri! Olen pitkään haaveillut tuollaisesta minipuutarhasta, mutta en ole päässyt ajatusta pidemmälle. Nyt päässä surraavat siementilaukset, juuri tein kolme...tomaatit veivät taas mennessään ja ihanuuksia löysin. Nuo pienet valkoiset kalusteet ja ihana lemmikkiasetelma, ne hurmaavat niin, ovat suloisena kesän kaipauksen lääkkeenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, olet ollut nopea! Minäpä tein yhden siementilauksen jo syksyllä. Tänä vuonna en ole vielä kerinnyt muuta kuin katselemaan. Tomaatit täälläkin mielessä, jos muutaman kasvusäkin ensi kesänä hommaisi. Voisi kokeilla jotain erikoista lajiketta.

      Poista
  10. Juuri tuli puutarhasta, jossa suojasin havuilla kaikki kärhötä. Köynnöksistä kuoli 90% edellistalvena. Kauhulla odotan, että joko taas. Kustannuksia enemmään hirvittää, menetänkö jotain erikoisuuksia tai puutarhan runkokasveja. Ei ole tällaiset talvet mistään kotoisin. Mukavaa alkanutta vuotta kuitenkin. Toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala :( on se harmittava kohtalo. Tulee vähän turhaa jännitystä elämään tuollaisesta stressistä. Täällä tuli tänään toivomani lumisade. Kevyttä ilmavaa puuterilunta sadellut koko päivän ihan mukava kerros joten se oli positiivinen näky tälle päivälle.

      Poista
  11. Minipuutarhan, jossa on aina kesä, hoito olisikin hyvää lääkettä talven puutarhakuumeeseen. Minäkin suojasin kasveja oljilla ja havuilla, lisäksi lapioin päälle kevyttä pakkaslunta, jota tännekin saatiin viimein. Viime talven tuhot ovat vahvasti mielessä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...