torstai 30. toukokuuta 2013

Hyviä uutisia


♥ Eilen sain ulkovajan maalattua.


 ♥ Maalin sävy osui kohdalleen - juuri sellainen sininen josta haaveilin.


 ♥ Upea sää ulkona työskentelyyn - paras kesäfiilis! Isä maalasi vajan sisältä valkoisella ja minä maalasin ulkoseinät. Vielä on kuitenkin edessä monenlaista viimeistelyä.




Lisäksi:
♥ Kuolleiksi luulemani tähkäesikot ovatkin hengissä. Pienet parin sentin alut näkyvissä. "Esikkokirous" olikin siis vain omaa vainoharhaisuutta ;-)
♥ Äsken pihatielläni viipotti siiliystäväni joka näyttää sekin selvinneen talvesta! Näytti kovin pullealle piikkipallerolle ja kova vauhti oli päällä. Hän kävi myös tarkistamassa oleskelupaikan ympäristön ja tulppaanit.
♥ Tänä keväänä hankkimani japaninruusukvitteni kukkii:


♥ Sisällä tuoksuu kielo. Piti käydä keräämässä tuoksua kotiin!
Sopivat niin kauniisti helmilijojen kanssa.

Iloista tulevaa viikonvaihdetta kaikille!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Tulppaanien lumoissa


Nyt on taas se aika keväästä kun saa olla kiitollinen syksyllä piilotetuista sipuleista. Tässä yksi rypäs alennusmyynnistä "pelastetuista" kerrannaisten tulppaanien sekoituksesta. Nämä vetävät kauneudellaan vertoja jo pioneillekin.






Liljakukkainen tulppaani 'Ballade'.


Riippahernepuu on ihanan vihreä ja rehevä. Hänellä ensimmäinen talvi takana uudessa kodissa, samoin riippalehtikuusella joka selvisi myös talven jäljiltä. Kirsikkapuissa tuntuu olevan hieman talvivaurioita ensimmäistä kertaa. Oksissa ja rungossa näkyy hieman kumivuotoa. Siirsin hortensian uuteen isompaan ruukkuun tänään, siitä ei oikein tainnut tykätä, toivottavasti virkoaa yön aikana.


Huomenna pääsen jo ehkä maalaamaan puutarhavajaa - tai mitä lempinimiä sille nyt onkin jo annettu ;) "Villa Satumaa", "Villa Keiju" tai kuten naapurini sanoi: hiljentymiskappeli :-D  Värikarttaa tutkaillessa yksi sinisen sävy oli nimeltään "keiju" ajattelin että sepäs olisi sopiva nimi värille, mutta oli ehkä hieman vaalea, joten päädyin hieman hillitympään "sini" sävyyn.


Ikkuna hieman laajeni alkuperäissuunnitelmasta. Lautaa piti tulla tuohon alaosaankin, mutta onhan se näin paljon mahtipontisempi! Tänään maalasin jo hieman ikkunakehikkoja valkoisella. Jatkuu huomenna...


torstai 23. toukokuuta 2013

Täydellinen päivä ♥

Valtava määrä kiitollisuutta tästä täydellisestä kesäpäivästä! Ns. "oikeat" työhommat olivat tänään sen verran hyvällä mallilla että pidin hyvällä omallatunnolla vapaapäivän ja vietin sen kokonaan pihalla! Toukokuu on mielestäni vuoden ihaninta aikaa. Se energian määrä jota luonnossa olemisesta saa, on kyllä jotain aivan uskomatonta. Sää suorastaan helli meitä tänään, tuuli oli sopivan kova jotta se piti hyttyset loitolla. Puutarhavaja, jota yhdessä isän kanssa talvella jo suunniteltiin, oli silloin vasta unelma, tänään se sai jo kaikki kattohuovat ylleen! Tämä alle 10m² säilytystila ruohonleikkurille, ruukuille ynnä muille on kovin kaivattu ja tarpeellinen. Upea vihreys vallitsee kaikkialla ja tulenpunaiset Miranda-tulppaanit avasivat nuppunsa. Söimme ulkona kertakäyttölautasilta - ei edes tarvinut tiskata. Paistoin pippuripihvit ja kasviksia, ihanan mehevästä varhaiskaalista tuli taivaallisen hyvää kaalisalaattia. Kaalisalaatti on vain NIIN parasta. Tässä päivän tunnelmapalat kuvien kautta.
















keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hetkiä ilta-auringossa


En tiedä ihanapaa kuin toukokuisen lämpimän illan auringonsäteet aaltoilemassa juuri kasvaneella vihreällä nurmikolla. Valo kuultaa narsissien terälehtien, ja juuri puhjenneiden koivunlehtien takaa. Sinä hetkenä kaikki tuntuu hehkuvan. Ilmassa leijui myös huumaava tuoksu. Sieltähän se syyllinenkin löytyi. 'Tahiti' on myös avautunut. Maagista aikaa...





Eräs toinenkin nauttii ilta-auringosta aivan yhtä paljon. ♥



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivää ja viikonlopun puutarhatunnelmia



Hyvää äitienpäivää kaikille! Ihana kevätaurinkoinen päivä takana. Hempeiden liilanväristen orvokkien inspiroimana leivoin äidille hänen suosikkikakkunsa - banaani-kermakakun - sokerimassalla ja orvokeilla koristeltuna. Joimme kahvit ulkona linnunlaulun kuuluessa taustalla.


Ei äitienpäivää ilman vuokkoja, joten keräsin äidille kimpun sini- ja valkovuokkoja, orvokkeja ja ensimmäisiä narsisseja jotka avautuivat juuri sopivasti. Ensimmäisinä avautujina tuttuun tapaan 'Ice follies' ja Rip Van Winkle'.



Kasvihuoneessakin on elämää, kurpitsansiemenet ovat heränneet mullan alta!


Isotähtiputki Florencen juurakot ovat lähteneet reippaasti kasvuun. Olen siitä TODELLA iloinen! Tuskin maltan odottaa että pääsen näkemään joskus tämän lajikkeen vaalean laventelin väriset kukat. 


 Vaaleanpunaista tähtiputkea minulla on ollutkin jo monta vuotta. Sen taimen sain eräältä naapurilta joka oli aikanaan saanut/tuonut siemenet Turkista asti ja oli kovin ylpeä erikoisesta kasvistaan. Nykyisin tähtiputkia näkee aika paljonkin myynnissä. Ihana ja helppo kasvi! Tuo kukkaseni pääsikin tämänkertaisen OmaPIHA-lehden kanteenkin :) Aistien tarhassa-kolumnissani on tällä kertaa luvassa pientä hempeilyä.


 Viikonloppuna toinen näistä uusista köynnöshortensioista pääsi mukavan suojaisalle paikalle suuren männyn juurelle, pihan "salaiseen varjopuutarhaan". Siinäpä vasta sopivan rosoinen pinta jota on hyvä lähteä kiipemään.


 Alppiruusutkin tuli istutettua, samoin viiniköynnökset! Niistä lisää seuraavan kerran :) Nyt Mimma huutaa vieressä kurkku suorana: "HUOMIOTA TÄNNE ja NYT" joten täytyy rientää!


tiistai 7. toukokuuta 2013

Synttärikukkia ♥


Tänään se päivä sitten meikäläisellä koitti... Viimeinen kerta kun synttäreitä juhlitaan kakkosella alkavalla numerolla, huh! Mutta mikä ihana auringonpaisteinen syntymäpäivä takana! Vapaapäivä,  ja se tuli vietettyä kokonaan ulkona! "Lautasantennikin" toimii, eli toisin sanoen suihkulähde on viritetty kesää varten ;)


Tässä tämän kevään taimihankinnat jotka toimivat samalla synttärikukkina. Jaakkolassa oli mahtavassa tarjouksessa alppiruusuja ja koska tykkään niistä niin valtavasti ja ne tuntuvat tykkäävän metsäisestä happamasta pihamaastani, tervetuloa kasvamaan meille! 4 kpl "Helsingin yliopistoa" ja yksi "Haaga". En voinut vastustaa kiusausta... Sitten kävikin niin että äitini ja isäni päättivät ostaa ne minulle syntymäpäiväkukiksi ♥ En ihanampia kukkia voisikaan toivoa. Leikkokukat kestävät pari viikkoa, mutta alppiruusut vuosikymmeniä. Ensimmäisen alppiruusuni "Haagan" sain myös vuosia sitten syntymäpäivälahjaksi :) Lisäksi hankin muun muassa kauan himoitsemani japaninruusukvittenin ("Zirius"), tarhakylmänkukan, komeamaksaruoho "Jose Auberginen", kultahelokin ja morsionruusun.


Viiniköynnös Zilga odottelee myös paikkaansa, jota täytyy nyt huolella pihalta etsiä.


Isäni aloitti tänään puuhastelun tulevan puutarhavajan kanssa :)
Sillä välin istutin 100 gladiolusta ja 25 liljansipulia. Myönnän että minussakin taitaa olla jonkinlaisen tarjoushaukan vikaa kun noita kasveja ja sipuleita aina Anttilan tarjouksesta hamstraan! Orava on varmasti voimaeläimeni, aina häntä pystyssä piilottelemassa jotain maahan...


Kevättähdet aloittivat juuri kukintansa, ja sinivuokot muodostavat ihania väriläiskiä pihametsikköön. Äidiltä sain myös pienen kimpun sinivuokkoja :) Aina lapsena myös sain synttärikukkina sinivuokkokimpun. Ei synttäreitä ilman sinivuokkoja :) Siskoni puolestaan toi aivan upean neilikkakimpun jossa vihreitä harsokukkia ja lahjaksi ihanan Pip-Studion kylpypyyhkeen. Kukkia ja väriä on siis ollut täynnä, tämä ihana päivä ♥


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...