sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pientä ja suurta

Valkohaltiankukka 'Bridget Bloom' (Heucherella alba)

Pieni ja suloinen haltiankukka kukassa. Tämä on niitä kasveja joita melkein luupin kanssa pitäisi tutkia jotta sen kauneuden todella näkee. Toisaalla kasvaa puolestaan jotain hieman suurempaa...


...nimittäin rivi sormustinkukkia. Ajattelin että sieltä kuunliljojen välistähän nuo sirosti nousevat elävöittämään kukkapenkkiä. Tuli keväällä vähän isommalla kädellä hevonpeetä heitettyä ja sen kyllä nyt huomaa. Kuunliljaparat katosivat kokonaan sormustinkukkien valtavien lehtien alle. Laukat kukkivat vielä hienosti ja pionitulppaanit sinnittelevät edelleen. Ihmeellistä aikaa! Voisi kyllä sanoa että tänään oli ensimmäinen kunnon kesäpäivä. Siskon kanssa koluttiin kirpparia ja jätskiäkin tuli syötyä. Ilta meni istutellessa daalioita suurempiin ruukkuihin ja kouliessa viidakkokurkkuja. Ihana kesäsunnuntai!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kohokohta


Huh, ihan tässä sydän pomppii... Päivän kohokohta, tai no voisi sanoa viikon...koko kuukauden kohokohta! Sinivaleunikko pullautti kukkanuppunsa auki, ihanaa! Tuota väriä ei kyllä sanat riitä kuvailemaan, ei ole samanlaista sinistä kellään toisella, se on vain todettava omin silmin. 
Polvistun edessäsi hieno kukka, lupaan suojella sinua niin hyvin kuin vain osaan!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hellepäivän huvit


Kun jotain kirpparilta etsii, sen myös todennäköisesti löytää :) Kesäverhot löytyi parilla eurolla kappale ja roikkuvat nyt paviljongissa.  Eiköhän näitä löydy vielä muutama lisää kesän aikana, olen luottavainen.


Kunpa tuolla voisi istuskella pidemmänkin aikaa ilman hyttysten vaivaa... No, ötökät pitävät ihmisen liikkeessä, se on hyvä se! Tänään tuli istutettua ulos esikasvatetut auringonkukat. Aika pieniä vielä ovat, mutta tänä kesänä kaikki on toisaalta vähän myöhässä.


Herkät ja puhtaan valkeat arovuokot ovat kukassa...


...samoin ihana sinitähtihyasintti. Persianpikarililja muuten lopetti kukintansa juuri, kauan se komistus jaksoikin kukkia! :)


Ukkolaukat ovat vihdoin avautuneet. Osa tulppaaneista jaksaa vieläkin sinnitellä. Saattaa olla että huomiseksi luvattu sade vie viimeiset kevään terälehdet mennessään...


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannustunnelmat


Juuri kun tässä mietiskelin että mitähän juhannuksesta kirjoittelisin, niin Mimma halusi tiivistää koko homman yhteen kuvaan ja ilmeeseen.


Eli hyvin rento ja levollinen juhannus takana. Nyt Mimma tosin sai vauhtia kun ikkunasta tuli sisälle yksi hyttynen ja sitä pitää paeta häntä viuhuen keittiön pöydän ja tuolien alla pujottelemalla. Ilmeisesti hän kokee että hyttynen on hieman kuin kohteeseen lukkiutuva ohjus joka toivon mukaan törmää johonkin matkan varrella kun tarpeeksi tekee väistöliikkeitä.


Kukoistavaa alkavaa viikoa! :)


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Keskikesä ja hyttyset


Lällällää! Iniskää vaan te saamarin hyttyset, minä menen verkon alle istumaan!
Perinteinen juhannustoimenpide ei ole täällä talossa se että vedetään lippu salkoon (kun ei ole salkoa), vaan se että vedetään hyttysverkko puuhun. Hyväksi todettu metodi, köysi ylös puun oksalle kiveä heittämällä, onnistui tänäkin vuonna ilman aivotärähdystä tai mustaa silmää. Tuskinpa tuolla nyt juhannuksena tulee istuskeltua jos vain vettä sataa joka päivä, mutta toivotaan että aurinkokin välillä pilkahtaa. 


Oikein mukavaa juhannusta jo nyt teille ystävät, jos en ehdi sitä ennen täällä vielä piipahtamaan :)
Pitäkää hauskaa - säästä ja hyttysistä huolimatta! ♥

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kevät vielä keskikesällä?






Niin moni puutarhaihminen aina toivoo että kevään voisi pysäyttää ja se jatkuisi hieman pidempään. Niin minäkin aiana toivon. Tänä vuonna se toive on käynyt toteen. En muista juhannusta jolloin olisi vielä tulppaanit täydessä kuakssa - edes ne myöhäisimmät. Kirsikkapuissa on vielä kukkia, koristeomenapuu on myös avannut vaaleanpunaiset kukkaterttunsa. Hieman naurahdin kun huomaisn pihan varjoisassa kolkassa vielä pari valkovuokkoa. Viileys on pitänyt kukat tuoreina pitkään, eikä taida juhannukseksi sää pahemmin lämmetä! Toisaalta moni muu kasvu on hidastunut ja kasvihuone pullistelee liitoksistaan kun kaikkea ei vielä uskalla ulos jättää. Kesäkurpitsojen taimet valtaavat lattia-alan, yksi jättiläiseksi paisunut amppelidiana vie jo neljänneksen pienestä kasvihuoneesta ja hyllyt ovat täynnä pelargonioita, kaikenlaisia esikasvatuksia ja auringonkukan taimia. Ehkä vielä ei ole niiden aika päästä ulos. Ehkä tulevasta syksystä tulee pitkä ja lämmin? Aina voi toivoa, kävihän edellinenkin toive toteen.

Talvehtineet pelakuut ovat vielä olohuoneen ikkunalla. Olkoot vielä yli juhannuksen :)

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Uusi rakkaus


Olen ollut hieman pakollisella nettikatkolla kun nettitikkuni hajosi, mutta toivon mukaan saan uuden toimivan alkuviikosta. Paljon olisi näytettävää, kaikki tulppaanit ovat juuri nyt ihanimmillaan! :) Tämä monikukallinen tulppaani on kaikessa outoudesaan nousemassa omaksi suosikikseni. Aikaisemmin kärkisijaa on kieltämättä pitänyt raidallinen kerrattu 'Carnaval de Nice' mutta tämä namu on 'Candy Club'. Hyvin karamelliset värit sillä onkin ja yhdessä varressa seitsemän kukkaa! Tässä kuvassa ovat vielä hieman nupulla, mutta komeasti ovat avautuneet. Taustalla häämöttää vihreäraitatulppaani 'Groenland', jota fanitan myös ihan täysillä. Palailen paremmin asiaan kunhan pääsen nettiin muutenkin kuin kännykällä... Ihanaa viikonloppua!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kirsikankukkia ja keväthetkiä ♥


Ihanin hetki vuodesta on käsillä, kirsikkapuu on kukassa, samoin purppuratuomi vaaleanpunaisine kukkineen. Joka paikassa näkyy myös taivaansinisiä häivähdyksiä, pieniä ja vähän suuremopiakin lemmikkiryppäitä. Narsissien aika alkaa nyt olla virallisesti ohi, muutamaa sitkeää sissiä lukuunottamatta. Triumph-tulppaanit ovat äärimmilään ja tulppaanikautta jatkavat liljatulppaanit. Pionitulppaanit antavat vielä hieman odotuttaa - onneksi - jotta kaikki ei olisi ohi niin äkkiä.






Koristeomenapuu ´Makamik´ on täynnä nuppuja, vaaleanpunaista kukkaloistoa jo kieli pitkällä odottelen. Tekisi NIIN mieli viettää enemmän aikaa ulkona, mutta eilisen parituntisen jälkeen palautui allergikon jalat maan pinnalle kun nokka oli aivan tukossa ja kurkkua kuristi. Onneksi kuvia tuli otettua...


Aivan yksin ei ole tarvinut kukkien keskellä viikon aikana käyskennellä. Tiistai-iltana luonani kävi linja-autolastillinen marttoja ja kotiseutuihmisiä Rauman suunnalta ja Kodisjoelta. Oli hauska sattuma kun sain isältä tietää että mummini kuuromykkä isoveli asui eläessään Kodisjoella. Mainitsin siitä ryhmäläisille ja moni heistä yllättäen tiesikin hänet ja olivat aivan ällistyneitä tuosta sukukytköksestä! Eräs nainen hihkaisi heti asuvansa kyseisen Paavon entisessä talossa. Niin sitä taas todettiin että maailma on pieni ja Suomi vielä pienempi paikka! ;)


Loppuun vielä hieman lisää dramatiikkaa. Halusitte seurailla persianpikarililjan tilannetta, nyt tämä kevään tumma kaunotar on avannut nuppunsa ja suurikokoinen, tanakka kukka on lumoava.
Olen ihan rakastunut tähän!


Mukavaa lähestyvää viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...