maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kevään ihanuutta


Aamulla avasin verhot varovasti, peläten josko ikkunan takaa paljastuu sääennustajan manaama "kaamea lumimyräkkä". Hieman räntää oli tullut, mutta se katosi nopeasti ja nyt aurinko taas paistaa. Tuuli on melkein myrskyisä. Innocent-narsissit ovat kukassa kasvihuoneessa ja pihalla kukkivat krookukset täyttä häkää.


Jotkin sammaleisen nurmikon krookuskuviot ovat suoraan sanottuna hieman taantuneet, mutta olen huomannut että joskus niin käy ja seuraavana vuonna saattaa näkymä olla taas huomattavasti värikkäämpi.


Tulppaanien ja narsissien alkuja nousee maasta päivä päivältä yhä enemmän.


Kaksivuotinen jättikarhunputki (Angelica gigas) nousee maasta myös vauhdilla joten tänä kesänä se toivon mukaan kukkii. Sen kaunista purppuraista kukintoa odotan enemmän kuin innolla vaikka muutoin kaikenlaiset putkikasvit saavat tunteet kiehahtamaan aika negatiivisella tavalla. Toisaalta täytyy tunnustaa että viime kesänä jätin yhden tavallisen karhunputken kitkemättä kukkapenkistä kun se kasvoi niin komeasti. Tunsin itseni tekopyhäksi kun olin juuri keväällä ostanut tämän jättikarhunputken taimen ja muutaman metrin päässä kasvoi tavallinen karhunputki jonka olin jo täysin valmis tappamaan. Noh, toisaalta, eihän näitä kahta voi liikaa toisiinsa verrata. Angelica gigas ei leviä helpolla - vaikka niin toivoisi. Olikohan viime keväänä kun katselin Gardener's Worldia ja järkyttyneenä seurasin kuinka Monty tieten tahtoen istutti ostamiaan koiranputken taimia valkoiseen puutarhaansa. Ovathan ne kauniita ojanpenkalla kasvamassa kesäiltana, mutta aika ongelmallisia kitkettäviä.


Uusi istutusalue on kuorittu ja odottaa jatkotoimenpiteitä. Sormet syyhyävät kovasti että pääsisi kivituhkapolkuja luomaan ja maata parantamaan ym...

Elän uskossa että kyllä tästä kesän mittaan vielä kaunista tulee. Pyydänkin teitä nyt kuvittelemaan matalat säntillisesti leikatut taikinamarja-aidat, pienen kirsikkapuun, ruusut, kurjenpolvet ja ehkäpä pionin. Varsinaista cottage garden-unelmaa siis yritän toteuttaa. Pihavaja olkoon kesämökkini. :) Kulku käy vasemmalta huvimajan takaa. Tässä kuvan etualalla kasvaa jo riippahernepuu ja ritarinkannuksia ym. perennoja.
Olen nyt joutunut olemaan pari päivää ihan sisätiloissa siitepölyjen vuoksi. Silmät olivat turvonneet ja vuotaneet jatkuvasti, rähmä venyy kuin kuumaliima ja molemmat luomet olivat jo yhdessä vaiheessa melkein verillä. Toista silmää välillä myös suorastaan särki, joten olen yrittänyt välttää myös liiallista näytön tuijottamista niin paljon kuin mahdollista. Nyt vaan lääkkeitä naamaan kaikissa muodoissa niin jospa toukokuuhun mennessä taas vauhtiin päästään... :)

12 kommenttia :

  1. Voi ei mitkä siitepölyoireet! Toivottavasti helpottaa ja pian sittenkin.
    Ihana uusi alue muotoutumassa, Lindan cottage :-)
    Hehee, mulla on hirveä sarjakukkaisrakkaus, olen vain niin kiitollinen siitä, että vuohenputkea ei pihallani ole. Koiranputkia kitken paljon, mutta silti olen joka kerta niin iloinen, että se on se yksi paalujuuri eikä se metrin syvyydessä luikertava juurakko, mitä lapsuudenkodissani oli, kun oli vuohenputkea! Ostin just suoputken, ja parikin putkikylvöstä on nousemassa. Toivon, että jättikarhunputki, joka kukki viime vuonna, on kylvänyt itseään. Ehkä epätoivoista toivomista kyllä, mutta täytyy toivoa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, näitä keväisiä oireita aina tulee muodossa tai toisessa joten olen jo tottunut ajatukseen. Kaipuu pihalle on kyllä suuri.

      Olet onnekas jos olet välttynyt vuohenputkelta! Se on jotain ihan käsittämätöntä, koiranputki on tosiaan helpompi siihen verrattuna. Yksi vuohenputkitaisto alkanee tänä kesänä jos aika ja energia riittää :)

      Poista
  2. Kaunis krookus-sydän nurmella ja upeat narsissit!
    Lempeitä kevättuulia sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuuden ihanuus Cottage Garden ja ihana valkea sydän sammaleissa =) Kyllä kevät on ihanaa inspiraation aikaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on :) ja voi ihanuus teidän potageria! Myös lintuperspektiivistä katsottuna.

      Poista
  4. Varmasti tua kohta näyttää syksyllä aivan toiselta. Eikö nämä sateet putsaa siitepölyt eres hetkeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti :) sade kyllä auttaa ja jos ei kovasti tuulisi...

      Poista
  5. Onpa kevät siellä edennyt pitkälle. Kaunista kuten arvata saattaa. Ihana idea tuo sydän.
    Paranemista allergiaan. Minullakin oli katupölyä kaksi viikkoa silmissä ja on todella kamalaa. Onneksi on hyviä allergialääkkeitä olemassa.

    VastaaPoista
  6. Onko se vuohenputki kovinkin vaarallinen perennoille? Kun minä niin tykkään sen ulkonäöstä <3 En ole kitkenyt sitä vielä yhtään, vaan antanut rauhassa rehottaa saunapenkin perällä. Voi kamala mitä oireita:/ Kauhulla odottelen omiani, vielä ei ole tullut muuta kuin katupölyaivastuksia kylillä käydessä. Ihana alue tuosta tulee -osaan hyvin kuvitella, koska omalla pihalla täytyy mennä vielä pitkälti mielikuvituksen varassa kun miltei kaikki on kesken :)

    VastaaPoista
  7. Ihani idea nuo krookus-kuviot! Täytyykin pistää ajatus jemmaan! Ja toivottavasti allergiaoireet helpottaisivat pian!

    VastaaPoista
  8. Ihani idea nuo krookus-kuviot! Täytyykin pistää ajatus jemmaan! Ja toivottavasti allergiaoireet helpottaisivat pian!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...