tiistai 9. lokakuuta 2012

Uskomattomia yllätyksiä


 Sillä sipuli, jos toinenkin, nimittäin naapurillani. Tarkemmin ottaen koko ämpärillinen! Ihana naapurini oli heittämässä pois ämpärillisen verran tiikerinliljan jättimäisiä mukuloita koska olivat siementäneet reippaasti ja levinneet liikaa. Onneksi sattumoisin ehdin väliin kun kuulumisia vaihdettiin :) Kiitokset vielä ihanista aarteista!
Fiilis on kuin lottovoittajalla.

 Krookusten istutusoperaatio alkaa olla jo voiton puolella.
Keväällä on siis jälleen luvassa villejä kuvioita pihanurmella.

 Jotain uskomattoman, tajuttoman, hienoa myös tapahtui.
En muista koska minulla viimeksi oli jalohortensia, niin kuitenkin
kävi, että jo kuolleeksi luulemani kaunotar on kasvanut ja talvehtinut
lehtikompostini kätköissä ja kasvattanut upeat varret, lehdet ja
kukkiikin vielä! Kiireellä kaivoin urhean selviytyjän ruukkuun ja
kiikutin sisälle kylmyydestä.


Hyvät oltavat on ollut ravinteikkaassa ja hapamassa paikassa.
Kaivamisen yhteydessä tutkailin että mikäs rikkaruoho se siinä
vieressä törröttää ja tunnistin sen olevan siemenestä vuosia sitten
kasvattamani KULTASADE!! Huhhuh, täytyy käydä useammin
tutkimassa mitä kompostista löytyy, siellä nähtävästi
kuolleetkin heräävät eloon.

Kultasateen taidan jättää kompostiin talvehtimaan kun silminnähden
siellä kerran viihtyy ja on kasvattanut pitkiä oksia.
Peittelen sen vain kuivan lehtikerroksen alle
uinumaan talviunta.

♥ Ihana päivä ♥
♥♥♥

5 kommenttia :

  1. Voi hyvänen aika tuota kompostiasi! Nostaa kompostin tärkeyden ihan uusiin sfääreihin, siis että se tuottaa mustaa multaa mutta että myöskin kasviharvinaisuuksia!
    Aivan ihana keittiö, ai niin, sinulla onkin sellainen talo, missä oli varmaan monessakin huoneessa hella, jos se oli ollut työläisasuntoina. Siinä oli sitten vaihtoehtoja keittiöksi, tosiaan! Muistan kun itsekin nuorena kävin ystäväni kanssa katsomassa yhtä vanhaa työläistaloa, ystävä olisi ostanut siitä puolet ja minä toisen puolen ja kummallakin puolella olisi silti ollut neljä hellaa!
    Kissafani oli todellakin ihana lukea, siinä oli lisäksi norjalaisista metsäkissoista juttu, todella osuvasti! Niistä sanottiin, että on "isot pyöreät tassut" mutta voisin sanoa, että on isoa ja pyöreää vähän kaikki muukin, ainakin Ransussa :-D
    Aivan mahtava ruo ruusus-kissan juhlataulu!!! Ei sanat edes riitä.

    VastaaPoista
  2. Taikakomposti :D Siellä on kaikenlaista elämää. On se hyvä että luonto pitää kuolen kasveista jos ihminen ei aina osaa! Juu, joka huoneessa oli/on hella. Makuuhuoneessakin on! Se ei tosin toimi, on jotenkin tukossa. Hellat kun ovat olleet elintärkeitä silloin aikana ennen sähkö-, öljy-, ym. lämmitystä. Eipä elävän tulen lämpä kyllä mikään voita. Niin oli hieno juttu metsäkissoista. Sinun pikku "manuli" on kyllä niin hurmaava karvapallero :) Seuraavassa Kissafani-lehdessä tulee olemaan juttua siskoni pikkuisesta Luna-tyttelistä! ♥

    VastaaPoista
  3. siis huolen kasveista, ei kuolen... :P heh. Typoilee...

    VastaaPoista
  4. Voi mahtava, mikä päivä sulla on ollut!! Ihan joulu, kertakaikkiaan. Parempi kuin joulu! Tekisi mieli onnitella, mutta sekin tuntuu liian laimealta. Olen ihan sanattoman onnellinen puolestasi!!

    VastaaPoista
  5. Niin oli, jouluna harvoin tämäntyyppisiä kasvilahjoja saa ;) Kiitos! Täytyy kiittää luontoa siitä että se löytää aina sopivat keinot ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...