sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vastaus keittiöhaasteeseen

Pienen työ- ja syyskiireiden jälkeisen tauon jälkeen on taas aika päivittää blogia ja Anna-Marilta olikin tupsahtanut Romppalaan keittiöhaaste. Kiitos! Eli tarkoituksena kertoa minkälainen keittiö tästä huushollista löytyy. Keittiö on kyllä minulle kodin sydän, joten ilomielin otan hauskan haasteen vastaan. Pidän kovasti ruoanlaitosta ja leipomisesta, joten siksi käytännöllisyys ennen kaikkea, vaikka toki viihtyisää pitää myös olla.

Keittiön paikka löytyi talosta aikanaan heti, tiesin että tästä huoneesta se tulee. Keittiönkaapistot ovat isän kanssa yhteistyössä tehdyt. Oli mukavaa kun sai suunnitella mieleisensä kaapit. Moduulit ja tasot teetettiin mittojen mukaan paikallisessa kalusteliikkeessä, mutta ovet tehtiin liimapuulevystä itse. Yläkaapin keskiosan ovia kevennettiin laseilla, ja niihin tein ristikot itseliimautuvasta lyijylistasta. Pitkään etsin sopivaa tapettia joka yhdistäisi seinien ja kaapiston värit, ja lopulta sellainen löytyi Tapettitalosta. Alakaappeihin kätkeytyy kaiken maailman pannujen lisäksi vesimittari, lämminvesivaraaja ja pesukone, kotikutoisesti "integroituna" kaappien kätköihin :)


Vanha Coca-cola-peili kirpputorilta 0,80 € :) Liitutaulu omatekoinen.
Alla olevat englantilaiset lautaset myös joskus kirpparilta 1 €/kpl.

Joskus savuttava, mutta muuten toimiva puuhella toimii talvella pahimpien pakkasten aikaan yhtenä lämmönlähteenä ja tulipa siinä joskus jotain pientä keiteltyä ja paistettua ennen kuin sain sähköhellan. Mummin vanha mortteli on usein syksyllä käytössä kun leivon kuminan, aniksen ja fenkolin siemenillä maustettua leipää. Siitä tulee maailman paras tuoksu!


Jälleen taas kirpparilta hankittuja Riihimäen lasin vanhoja purkkeja.


Kuningattaren kuvat koristavat jääkaapin ovea. Kruunumagneetit ostin joskus AmandaB:ltä. Sopivat tietysti Mimmalle kuin nenä päähän ;) Alla majesteetin herkut 3€ "hopealautasella".


Syksy on tullut keittiöönkin.
Auringonkukat kukkivat vielä sisällä ja ulkona.
Lyhytvartisia ja tanakoita lajikkeita.


Krassitkin kukkivat vielä viimeiseen asti.
Lyhtykoisoilla koristeltu valokranssi piristää kummasti
pimeitä syysiltoja.

Sellaista meidän keitiössä :)

2 kommenttia :

  1. Kaunista, kodikasta ja persoonallista!

    VastaaPoista
  2. Kivaa kun osallistuit haasteeseen. Voi kun kaunis keittiö sinulla! Ihana tuo valkoisen ja viininpunaisen yhdistelmä, samalla voimakasta ja arvokasta, mutta kuitenkin keveää ja valoisaa, tykkään kovasti! Hienoa juhlavaa tai linnamaista tai miten sen nyt sanoisi, tunnelmaa tuovat nuo lyijylasit, goottilaiskaarinen liitutaulu ja tuo upea kuviollinen tapetti kaapistojen välissä. Ja tietenkin kuningatar Mimman kuvat kruunuineen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...